Kaukana glamourista

Herätys, ruokaa, treenit, ruokaa, opiskelua, ruokaa, treenit, ruokaa, nukkumaan. 

Edellä oleva lause on päiväni pelkistettynä. Herään viiden ja kuuden välillä aikalailla jokaisena arkipäivänä. Teen pienen treenin, yleensä vain saadakseni edellisen päivän hapot pois kropastani, ja sitten lähden joko kirjastoon tai luennolle. Opiskelen päivittäin vähintään noin kahdeksan tuntia, siihen päälle treenaan noin 2-4 tuntia ja käyn vielä töissä. Onnekas olen siinä mielessä, että pystyn tekemään sellaisia töitä, jotka joko tukevat urheiluani tai opintojani. 

Kun päättää omistautua jollekin tietylle asialle, on hyvin äkkiä sen valinnan äärellä, että mitkä asiat joutuvat jäämään pienempään rooliin elämässäsi. Viikkoaikataulun tekeminen on välillä hyvinkin haastavaa, kun haluaisi tehdä vaikka ja mitä. Yksinkertaisesti vuorokaudessa ei kuitenkaan ole 24 tuntia enempää aikaa. Tiedän tekeväni hyvin itsekkäitä valintoja usein varsinkin koskein urheilua ja sen takia koenkin harvasen päivä huonoa omatuntoa päätöksistäni. Olen kuitenkin tehnyt tietoisesti sen päätöksen, että panostan satasella tiettyihin asioihin ja tiesin jo päätöstä tehdessä, että aina ei tule olemaan helppoa. 

Yksi ikävimmistä asioista, mitä ajan rajallisuus aiheuttaa, on se, etten ehdi näkemään kavereitani niin paljon kun haluaisin. Haluan menestyä sekä urheilussa että opinnossani, joten ne asetan usein etusijalle. Optimaalisin tilanne on kuitenkin se jos pystyn esimerkiksi tekemään treenini tai opiskelemaan kaverin kanssa, mutta valitettavan usein tuo ei kuitenkaan onnistu. Sosiaalinen elämä jääkin usein jalkoihin.

Kun yrittää pitää monia lankoja käsissään ja kontrolloida kaikkea mitä tapahtuu, tulee usein niitä hetkiä, kun kokee riittämättömyyttä. Haluaisi ehtiä tekemään paljon enemmän, kuin yksinkertaisesti on mahdollista. Jos pystyisin, lisäisin vuorokauteen ainakin sellaiset kymmenen lisätuntia. Sitten jo ehkä kerkeisikin tekemään kaiken mitä haluaisi. 

Viime päivinä olen kuullut jo ärsyttävyyteen asti sitä, miten väsyneeltä näytän. Kun vedän päivät usein hyvin aikataulutetusti, en edes lähde yrittämään peittää väsymyksen merkkejä naamaltani meikillä. Haluan nukkua mahdollisimman pitkään, joten uimahallilla ei sitten meikkailla, jotta keritään ajoissa luennolle. Jos olen väsynyt niin olen. En koe tarvetta peittää sitä muilta.

Vaikka tässä ei pääsekkään viettämään aina ihan niin hehkeää elämään, kuin ehkä haluaisi, teen kuitenkin niitä asioita, joita rakastan. En hyppäisi altaaseen 6:30, jos en siitä todella tykkäisi tai polkisi trainerilla paikallaan kolmea tuntia. Kun muistaa tehdä arjen keskellä pieneä asioita, jotka eivät välttämättä kuulu normaaliin päivään, jaksaa taas monta viikkoa kaikesta väsymyksestä ja kiireestä huolimatta.

Iloa pienistä asioista stressaamisen keskellä

Kuten aiemmista blogikirjoituksistani on varmasti monelle selvinnyt, olen luonteeltani helposti stressaava ihminen. Pienistäkin asioista saan aikaiseksi jonkun sorttisen stressin, mutta usein juuri se saa minut suoriutumaan asioista paremmin. Ongelmana kuitenkin on se, että kun olotila jatkuu pidempään, alkaa se muuttamaan ajatusmaailmaani niin, etten enää näe edes niitä pieniä stressivapaita asioita, jotka tuottavat iloa.

Kesä tuli asusteltua Lontoossa ja huomasin heti Suomeen palattuani, etten ole varmaan ikinä viettänyt yhtä stressivapaata kesälomaa. Kun yksi elämän osa-alue, opiskelu, jäi melkeinpä kokonaan pois kesäksi, oli helpompi pitää paljetti kasassa muiden asioiden suhteen, eikä stressiä oikein päässyt syntymään, koska vuorokaudessa riitti hyvin tunnit. Työt, treenit ja ystävät oli hyvin helppo sovittaa viikkoaikatauluun. Pystyin työstämään omaa henkistähyvinvointiani ihan yhtä hyvin kuin fyysistä kapasiteettia. Maisemanvaihdos teki kyllä älyttömän hyvää ja sai minut näkemään asiat ihan erilaisessa perspektiivissä. Uskon, että koko kesän kasvattavin ja paras asia oli se, että jouduin viettämään niin paljon aikaa yksin vieraassa maassa ja hoitamaan esim sairaalakäynnit ihan ittekseni ilman läsnäolevaa tukea. 

Kun olet yksin, alat automaattisesti miettimään asioita ja tekemään tietynlaista itsetutkiskelua. Juju piileekin siinä osaatko hallita ajatuksiasi niin, ettet näe vain negatiivisia piirteitä ja asioita elämässäsi vaan osaat nähdä myös ne positiiviset. Yksinoleminenkin on taito, joka kannattaa hallita. Pitää pystyä olemaan yksin ilman, että se saa sinut ahdistumaan. Mitä enemmän vietin aikaa itsekseni, sitä enemmän opin arvostamaan rauhallisuutta ja pieniä asioita, kuten aamuisia kävelyitä auringon paisteessa ilman kiirettä, kirjan lukemista auringonpaisteessa ja vain olemista tekemättä mitään. Aluksi koin todella huonoa omatuntoa siitä, jos en joka päivä tehnyt jotain suurta ja ihmeellistä, mutta pikku hiljaa sekin tunne helpottui.

Suomeen palattuani mielialani alkoi hyvin äkkiä laskea. Palasin aurinkoisesta ja avoimesta Lontoosta sateiseen ja yrmeään Suomeen. Opinnot alkoivat ja jo ekoilla viikoilla sai tehdä kunnolla töitä sen eteen, ettei vajoa epätoivoon. Ongelmat terveyden kanssa alkoivat uudestaan ja oma pää alkoi kääntyi itseään vastaan. Opiskelu, työt, treenit, ystävät ja perhe on sellainen yhtälö, että maailman parhaalla organisoijallakin olisi vaikeuksia saada nuo mahtumaan samaan kalenteriin. Halu panostaa kaikkeen täydellä teholla on juurikin se asia, mikä saa minut kerta toisensa jälkeen ajautumaan samaan ahdinkoon ja siihen, että tuntuu kaikkien asioiden olevan huonosti, eikä enää pysty iloitsemaan asiosta samalla tavalla.

Eilen treenatessani kaverin kanssa, minut valtasi tunne, joka sai koko kroppani rauhottumaan ja pysähtymään. Aloin miettimään sitä, kuinka etuoikeutettu oikeasti olen monien asioiden suhteen. Opiskelen unelma-ammattiani, pystyn urheilemaan ja tekemään oikeasti niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. 

Kuva: Selina Ala-Nikkola

Kaiken ei tarvitse aina olla 100% täydellistä. Tuo on asia, jota yritän itselleni opettaa. Kukaan ei ole täydellinen ja sehän juuri tekee ihmisistä täydellisiä. Voin sanoa asioille EI, eikä minun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, jos kieltäydyn. Kaikkea ei vain pysty tekemään aina 100%:lla teholla, vaan tarvii vain pystyä hyväksymään se, että kaikelle ei ole aikaa. Kun nuo ajatukset hyväksyy, kykenee arkeen ja niihin stressaaviin asioihin keskittymään ihan eri asenteella. Silloin kun on koko ajan menossa, on pakko löytää pienistä asioista ilon aiheita. Vaikka tekisikin niitä asioita, joista on aina unelmoinut, ei se tarkoita sitä, että kaikki hetket olisivat pelkkää iloa. Sen takia vaikeillakin hetkillä on tärkeää löytää edes joku maailman pienimmältäkin asialta tuntuva juttu, joka saa aikaan hyvän olon tunteen juuri sillä hetkellä ja saa sinut unohtamaan huolesi edes pariksi minuutiksi.

Kuva: Selina Ala-Nikkola

Tee hyvää urheilemalla

Nykyään monet meistä harrastavat hyvinkin aktiivisesti liikuntaa ja motivaatiota haetaan erilaisista asiosta. Toisia motivoi kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saavuttaminen, kun jotain toista voi motivoida esimerkiksi kilpailut. Meitä on moneen lähtöön.

Viime vuosina hyvän tekeminen urheilun avulla on lisääntynyt huimasti. On erilaisia järjestöjä ja hyväntekeväisyystapahtumia, jotka keräävät rahaa erilaisiin tarkoituksiin urheilun avulla. TEAM RYNKEBY on yksi niistä, joka yhdistää kaksi äärimmäisen tärkeää asiaa, liikunnan ja toisten auttamisen.

''Team Rynkeby on pohjoismainen hyväntekeväisyystapahtuma, jota johtaa Team Rynkeby Fonden -säätiö.''

'''Idea ajaa pyörällä Pariisin sai alkunsa vuonna 2001. Rynkeby Foodsin työntekijä Knud Vilstrupin todettiin sairastavan erästä keuhkosairautta. Sen vuoksi hän halusi tehdä jotakin asian eteen ja elää hiukan terveellisemmin, vaikka tupakoinnin lopettaminen ei tullut hänen kohdallaan kysymykseenkään.

Hän halusi tehdä jotakin, mikä parantaisi hänen kuntoaan samalla, kun itse tekeminen tuntuisi mukavalta.''

Idea ko. hyväntekeväisyystapahtumaan on siis lähtenyt liikkeelle yhden ihmisen toimesta, mutta tapahtuma on kasvanut joka vuosi ja saa paljon hyvää aikaan.

Team Rynkeby-tiimejä on monessa eri maassa ja Suomessa niitä on esim. Espoossa, Helsingissä ja Tampereella. Jokainen tiimi treenaa vuoden ajan yhdessä pyöräilyä ja koko homma huipentuu kesällä kun porukalla ajetaan Pariisiin.  '' 

''Tapahtumaa edeltävän vuoden aikana osallistujat harjoittelevat pystyäkseen pyöräilemään reilut 1 200 km Pariisiin, mutta sen lisäksi he ovat sitoutuneet lahjoitusvarojen hankintaan syöpää sairastaville lapsille ja heidän perheilleen.''

Kaikki vuoden aikana kerättävät varat menevät lyhentämättömiinä syöpää sairastaville lapsille.

Suomessa sairastuu noin 150 lasta syöpään joka vuosi. Syöpähoidot ovat todella kalliita ja raskaita sekä lapselle että hänen perheelleen. Lasten syöpien aiheuttajia ei aina tiedetä ja koska syövät ovat varsin harvinaisia lapsilla, voi niiden diagnosoimiseen mennä turhan paljon aikaa, koska ei osata etsiä niin vakavaa sairauttaa. Kaikki apu on siis hyvin tervetullutta.

Vaikka Team Rynkeby tekee paljon hyvää rahallisesti, auttaa se ihmisiä muutenkin. Voin hyvällä omatunnolla sanoa, että monet tutustuvat tapahtuman myötä ihmisiin joihin eivät välttämättä ikinä muuten tutustuisi ja solmivat näin uskomattomia ystävyyssuhteita ja pääsevät viettämään aikaa hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Pääsin itse testaamaan Team Rynkebyn treenit Espoon tiimin kanssa kevään aikana ja samanlaista yhteisöllisyyttä on vaikea muualta hakea. Tiimin jäsenien taustat vaihtelevat paljon, mikä jo itsessään on todella rikas piirre ja kun siihen lisätään vielä sama motivaattori niin eihän lopputulos voi olla muuta kuin erinomainen. 

Haku vuoden 2017 tiimeihin on nyt käynnissä, joten jos etsit motivaatiota treeneihisi talven pimeisiin päiviin niin Team Rynkeby on loistava valinta! Sinun ei tarvitse olla huippu-urheilija pysyäksesi treeneissä mukana, vaan oma innokkuus riittää. Tiimin ideana ei ole kilpailla keskenään, vaan tehdä hyvää ja samalla pitää hauskaa ja ehkä siinä samalla saattaa kuntokin parantua ;). Eli tiimiin hakemalla ei menetä mitään! Mikä olisikaan parempaa kuin huolehtia omasta terveydestään ja samalla pystyä edistämään vielä muidenkin hyvinvointia!

Yksityiskohdat tiimeihin hakemisesta ja koko touhusta löydät TÄÄLTÄ.

Oman elämänsä kippari

Kirjoittelin viime postauksessa siitä, miksi tein päätöksen olla kisaamatta tänä vuonna viime vuosia vähemmän ja siitä, miten kaiken ei aina tarvitse olla täydellistä. Päätin jatkaa kirjoittamista aika samalaisista tunnelmista.

Postasin eilen Facebookiin kuvan, jonka kuvatekstissä kerroin omista epävarmuuksistani omaa kehoani kohtaan ja siitä, mihin kaikkeen kehoni on kuitenkin pystynyt, vaikka se ei mihinkään tiettyyn muottiin ole koskaaan sopinutkaan.

Voin aika hyvällä omatunnolla sanoa, että kaikilla (varsinkin) nuorilla naisilla ja tytöillä on jossain vaiheessa elämäänsä ollut ulkonäköä ja omaa persoonallisuutta koskevia epävarmuuksia. Milloin on kokenut olevansa liian lihava, vaikka todellisuudessa lihavuudesta ei todellakaan ole tietoakaan suurimman osan kohdalla. Monet kokevat myös paljon riittämättömyyden tunnetta, joka yleensä kuitenkin juontaa juurensa siihen, ettei riitä itselle, vaikka muut sinut hyväksyisivätkin.

Itse olen luonteeltani sellainen, että haluan miellyttää aina muita ja olla kaikkien kaveri. Mutta turhaan, koska kyseessä on mahdoton tehtävä. Kukaan ihminen ei ole sellainen, jota kaikki rakastaisivat tai haluisivat viettää paljon aikaa hänen kanssaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hänen kanssaan voisi tulla toimeen. Vein muiden miellyttämisyritykset niin pitkälle, että kadotin osittain itseni. Ajattelin, että jos lähden mukaan muiden juttuihin ja teen asioita, joita useat ystäväni tekevät, minusta pidettäisiin enemmän. Todellisuus oli kuitenkin se, että ainoa ihminen, joka ei minusta pitänyt, olin minä itse.

Osallistuin illanistujaisiin ja muihin sosiaalisiin tilanteisiin vain sen takia, että kuuluisin enemmän porukkaan. En kokenut oloani mukavaksi kuitenkaan, vaikka kuinka paljon yritin tsempata. En ole ikinä ollut mikään suuri alkoholin kuluttaja tai muutenkaan nauttinut tilanteista, joissa alkoholi on pääosassa, eikä asia muuttunut, vaikka kuinka yritin. Sitten kuitenkin tajusin, ettei asian tarvitsekkaan muuttua. Minä olen tälläinen kuin olen, eikä sitä pitäisi yrittää muuttaa vain sen takia, että joku toinen pitäisi minusta enemmän, koska silloin menetän osan itsestäni.

Miksi en tekisi asioita, jotka tekevät juuri minut onnelliseksi, niin kyllähän silloin löydän rinnalleni juuri ne ihmiset, jotka pitävät ja kunnioittavat minua sellasena kuin olen. Muunlaisia ihmisiähän en edes halua rinnalleni. 

Mitä tulee kehonkuvaani niin en ole ikinä hyväksynyt itseäni sellaisena kuin olen. Suurin syy siihen ehkä on se, että minulla on pakonomainen tarve verrata itseäni muihin. Kateellisuus on asia, jonka takia olen kokenut viime vuosien aikana turhan paljon epävarmuutta. Jos en omaa juuri samalaisia D-kupin rintoja, pyöreää takamusta ja kauniita pitkiä hiuksia kuin joku muu, niin miksi se pitäisi saada minut tuntemaan itseäni yhtään sen huonommaksi, koska tuossakin oli jo muutama asia mitä en edes haluisi omata, mutta silti takaraivossa on koputellut aina ajatus siitä olisiko elämäni jotenkin parempi jos minulla nuo kyseiset ominaisuudet kuitenkin olisi. Asiaan on yksinkertainen vastaus: EI OLISI!

Juuri tällä minun kropallani on juostu maratoni, 14 puoli maratonia, lukuisia 10km kisoja, 5 km kisoja, maastojuoksukisoja, triathloneita, kyykätty lähemmäs 100kg, tehty yhden käden punnerrus, vedetty yli 10 leukaa putkeen, voitettu kisoja ja tehty vielä paljon muuta mitä en nyt tähän kirjoita, koska listasta tulisi ihan liian pitkä. Vielä pari vuotta sitten en ajatellut kroppani ulkomuotoa samalla tavoin kuin nyt vaan keskityin siihen, mitä pystyin sillä tekemään ja muulla ei ollut väliä. Sitten tuli niitä epäonnistumisia ja aloin kaivamaan kuoppaa, josta oli lopulta koko ajan vaikeampi päästä ylös.
Nyt olen kuitenkin siinä pisteessä, että ylös pääseminen on hyvin lähellä, enkä tässä vaiheessa aio todellakaan luovuttaa, vaan nousta entistäkin korkeammalle.

Minun on hyvä olla omassa kropassani, opiskelen sitä alaa, josta olen aina haavaillut, ympärilläni on ihmisiä, jotka oikeasti välittävät minusta, olen päässyt kokemaan paljon uskomattomia asioita eli voin vihdoin hyvin mielin todeta, että mulla taitaa olla asiat oikeastaan aika mallillaan!! Kovasti olen tehnyt töitä menestykseni eteen ja nyt olen vasta alkanut huomata, että olen osan niistä unelmista jo saavuttanut ja paljon mahtavia asioita odottaa minua vielä tulevaisuudessa!

Hyvää viikonloppua kaikille!!

Rennommin kohti tulevaa

Olen aina tykännyt kilpailla paljon, varsinkin urheilun saralla. Asetin itselleni paljon tavoitteita joka kaudelle ja kisat saivat minut motivoitumaan niinä vaikeinakin hetkinä, jolloin treenaaminen ei huvittanut yhtään. Treenasin kovaa ja paljon. Opiskelin täyspäiväisesti, kävin töissä ja urheilin. Kavereitani ehdin nähdä juuri ja juuri koulussa ja jos satuin olemaan kipeänä tai jokin muu asia esti urheilun, saatoin nähdä heitä hieman useammin. Minun piti menestyä sekä koulussa että urheilussa. Helposti stressaavana ihmisenä en osannut ottaa yhtään sitä huomioon, miten koko ajan kasvava stressi voisi vaikuttaa minun niin paljon.

Urheilukin, joka oli ennen ollut niin mielekästä ja hauskaa, alkoi aiheuttaa stressiä, koska jokin asia minussa itsessäni esti tulosten tekemisen. Monet kaudet olivat rikkonaisia erinäisten loukkaantumisten takia ja tuntui koko ajan, että en vain enää yllä niihin tavoitteisiin, jotka olin itselleni asettanut.

Aloitin korkeakouluopinnot ja koin palavaa tarvetta pärjätä niissäkin täydellisesti ja samaa aikaa minun tietenkin piti pyrkiä olemaan muillakin elämän osa-aluilla täydellinen. Sosiaalisen elämän pitäisi kukoistaa, minulla pitäisi olla viikonloppujen jälkeen aina hauskoja tarinoita kerrottavina, sukupuolielämä pitäisi kiinnostaa ja olla suuri osa elämääni, työt pitäisi pystyä hoitamaan kunnialla, pitäisi tehdä uusia ennätyksiä urheilun saralla.

Mutta mitä sitten kun keho huutaa hidastamaan, mutta pääsi ei kuuntele, vaan pusket väkisin eteenpäin. Tapahtuu ikäviä asioita, joihin itse et ole voinut vaikuttaa ja ne vain lisäävät pahaa oloasi, etkä anna itsellesi lupaa käsitellä asioita, koska kaiken pitää näyttää täydelliseltä ulospäin.

Tänä keväänä tein päätöksen, että kaiken ei tarvitse olla täydellistä! Olen niin nuori, että haluan pystyä nauttimaan elämästäni vielä kolmekymppisenäkin, mikä ei tällä menolla tule toteutumaan. Tiedä sitten kummalta haen tekemisilläni enemmän hyväksyntää, minulta itseltäni vain lähipiiriltäni. Sen ainakin olen huomannut, että asetan itselleni hyvin suuret paineet asioiden suhteen ja jos jokin pienikin asia ei mene niin kuin haluaisin, sätin siitä itseäni pitkään.

Kaikkien näiden pohdintojen jälkeen olen tehnyt päätöksen, että en esimerkiksi kilpaile tänä kesänä yhtä paljon kuin aikaisemmin vaan tavoitteenani on saada ainakin yksi kausi vietyä läpi niin, että en kärsisi loukkaantumisista. Heti, kun tein päätöksen, että en ota urheilua tänä vuonna niin vakavasti vaan pidän ns. pientä henkistä taukoa, tuntui kuin hartioiltani olisi vierähtänyt suuri kivi pois.  Mitä opintoihini tulee, ei minun tarvitse aina saada sitä parasta numeroa. Ei se kerro minun todellista osaamistani, jos osaan kertoa asioita juuri siinä tenttitilanteessa, vaan minun pitäisi todella ymmärtää ja oppia ne asiat, jotta pystyn hoitamaan potilaitani mahdollisimman hyvin tulevaisuudessa monien kymmenten vuosien ajan.

Minun ei tarvitse olla täydellinen! En vaadi sitä muiltakaan niin miksi olen sitä vaatinut itseltäni niin monien vuosien ajan. Ikinä ei voinut esimerkiksi myöntää sitä, että kaikki ei ole hyvin. Kun asettaa itselle liian korkeat vaatimukset, ajaa itsensä sellaiseen tilanteeseen, josta ei ihan heti päästä pois. Kroppa kestää kuormitusta tiettyyn pisteeseen asti, mutta mitä sitten kun se alkaa jo ilmoittelemaan sinulle, että nyt mennään liian kovaa. Et huomio merkkejä vaan kaivat itsellesi vielä syvempää kuoppaa, josta on lopulta vaikeampi päästä pois.

Tänä kesänä ja vuotena aionkin oppia nauttimaan asiosta aivan uudestaan ja opetella sanomaan ei. Minun ei tarvitse tehdä kaikkea tai yrittää mielyttää jokaista ihmistä kenet tapaan. Minulla on oikeus hakea omaa tilaa ja myöntää se, kun lautasellani on liikaa tavaraa.

Ainoa ihminen, jota minun pitää miellyttää on minä itse. Minä olen se ihminen, jonka kanssa joudun tai paremmin sanottuna saan elää koko elämäni, joten miksi en sitten nauttisi siitä kaikesta ajasta.

Kisakausi avattu!

Viikko ei alkanut kovin iloisissa tunnelmissa. Allergiat olivat päättäneet pahentua sitten oikein kunnolla ja henkitorveen oli muodostunut kovan yskimisen takia nirhaumia, mikä johti siihen, että yskin välillä verta. Vanhat allergialääkkeet eivät auttaneet enää millään tasolla ja lääkärillehän sitä piti mennä. Lääkkeeni vaihdettiin ja annettiin ohjeita jatkon osalta, mitä en nyt täällä blogissa sen kummemmin ala puimaan. Lääkkeiden tehokkuutta pääsin testaamaan edellisenä viikonloppuna Kivikon SnowParkin rinteissä. Tarkoituksena oli juosta pitkää ja jyrkkää rinnettä ylös mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monta kertaa ja merkitä ylös minkälaisia muutoksia tapahtuu hengityksessä ja yleisessä olotilassa. Kokonaisuudessaan juoksin mäen 24 kertaa ylös. Uudet lääkkeet eivät auttaneet tilanteeseen 100% teholla, mutta suunta oli kuitenkin parempaan.

Alkuviikosta tein kovan juoksu- ja lihaskuntotreenin, jolloin olotila oli ihan hyvä hengityksenkin suhteen. Tiistaina oli tarkoitus tehdä viimeinen kova treeni ennen lauantain kisoja, mutta suunnitelmat vähän muuttui.

Keskiviikkona lähdin vetelemään HCR Street Teamin kanssa, jossa olen mukana vetäjänä, intervalleja Eltsun kentälle. Treeninä oli 20min alkuverra, 400m-600m-800m-600m-400m vedot, 20min loppuverra. Ajatuksena oli vetää vedot 50% maksimista, mutta fiilis oli sen verran hyvä, että se suunnitelma lensi metikköön ja annoin mennä ihan fiiliksen mukaan. Jalat toimivat yllättävän hyvin, mutta keuhkot muistuttelivat, ettei se ilma vielä ihan löydä 100%:sti tietään keuhkoihini. Hengitys kuitenkin paranee tietenkin sitä mukaan, kun alennan rasitustasoa.

Kengät ovat vaihtuneet moneen
kertaan treenien välillä.

Kaikkien viikon treenien oli tarkoitus testata uusien lääkkeiden tehokkuutta ja paljon tuli kirjattua tuntemuksia ylös.

Torstaina oli tiedossa kova tehoinen uintitreeni. Huomasin sen, että olen alkanut tiedostamattani jättämään potkut vähemmälle, mikä oli tällä viikolla ihan hyvä juttu ;). Treeneistä selvittiin ja selkä taisi olla ainoa paikka, joka oli ihan jumissa harkkojen jälkeen. Viimeistään torstain treenien jälkeen tajusin, ettei tässä mitään keventelyä tulla tekemään ennen lauantaita ja loppujen lopuksi hyvä niin, että näkee mihin kropasta on kaikkien allergioiden ja rasituksen kera.

Jotta torstain uintitreeni ei olisi ainoa kova treeni, lähdimme tekemään vielä perjantaina pyörälenkkiä. Yhden jalan pyöritystä, perus rullailua ja peesiajoa noin 33-34km/h nopeudella. Kilometrejä mulla kertyi kokonaisuudessaan noin 50km.

Lauantaina olikin sitten aika laittaa numerolappu ekaa kertaa tänä vuonna kiinni paitaan ja katsoa millä tolalla se kunto on tällä hetkellä. Tiedossa oli 5km juoksukisa. Tavoitteena oli pystyä vetemään suurinpiirtein samalainen suoritus kuin viime vuonna, jolloin aikani oli 22:04min (ka 4:24min/km). Jalat tuntuivat yllättävän lennokailta aina 3km asti ja sitten alkoi ongelmat. Happoja ei jalkoihin alkanut kertyä, vaan koivut olivat se tekijä, joka vähän vaikeutti matkantekoa. 3-4km juostiin peltoalueella, jota ympäröi komeat koivut. Pahana siitepölyallegikkona se pätkä oli keuhkoilleni liikaa ja tahtia oli pakko hiljentää.

Päätin kuitenkin juosta mahdollisimman nopeasti pois pelloilta, minkä tiesin helpottavan oloani. 3-4km taittui aikaan 4:40min, johon olen erittäin pettynyt, mutta parhaani tein. 4-5km mentiinkin sitten niin kovaa kuin kropasta lähti ihan vain senkin takia, että tiesin maalissa odottavan vettä, jonka tiesin helpottavan hengittämistäni. Maalissa oltiin ajassa 22:12min, joka on 8sek huonommin kuin viime vuonna (ka 4:25min/km). Tämän hetkiseen juoksukuntoon nähden suoritus oli ihan hyvä, mutta eniten jäi hampaan koloon juurikin tuo 3-4km huono kilometriaika. Jos silloin olisi pystynyt puristamaan hieman lujempaa, olisi viime vuoden aika parantunut. 

Paljon jäi suorituksen puolesta hampaan koloon, mutta parempi niin. Kisakautta on kuitenkin niin paljon jäljellä, että ihan mielelläni parantelen kisa-aikojani kesällä ja syksyllä.

Koko vappu kului minun osalta aikalailla kisatessa ja treenaillen, mikä ei nyt ole varmaan kenellekkään blogiani pidemmän aikaa lukeneelle yllätys ;).

Tänään juoksentelin rennon pitkiksen 5:33min/km keskarilla Viikin pelloilla ja metsiköissä. Huomenna onkin sitten tiedossa ensimmäinen lepopäivä kahdeksaan päivään ja sitten onkin aika kääntää katse seuraaviin kisoihin, jotka ovat jo ensi viikolla.

Elämää ilman urheilua

Viime viikkoina treenatessa huomasin huolestuttavia piirteitä voinnissani. 

Urheilu ei sujunu totuttuun tapaan ja muutkin asiat elämässäni alkoivat ottaa askeleita kohti outoutta. Normaali unirytmi minulle on sellainen, että menen viimeistään 22:30 nukkumaan ja heräilen arkipäivisin 5:30-6:00 välillä, mitäs muutakaan kuin treenaamaan.
Viime viikkoina nukkumaanmeno kuitenkin alkoi liukumaan lähemmäksi puoltayötä ja kun herätys on kuitenkin samaan aikaan kuin muulloin, väsymys oli taattu.
Kysymys ei ollut siitä, ettenkö olisi voinut mennä nukkumaan aikaisemminkin, mutta kun uni ei tule niin se ei tule. Unet olivat muutenkin todella katkonaisia ja sitten tuli nukahdeltua päivän aikana sinne sun tänne.
Mieliala alkoi laske. Seinät tuntuivat kaatuvat päälle, kaikki oli huonosti, purkasin pahaa oloani lähipiiriini, en pystynyt keskittymään opintoihin kunnolla ja jälleen kerran pääsin siihen pisteeseen, että aloin pohtimaan sitä, että onko minulla todellisuudessa mitään mahdollisuutta kehittyä hyväksi triathlonistiksi vai onko yritykseni tuhoontuomittu.

Onneksi valmentajani myös huomasi sen, että treeneissä ei oikein sujunut ja määräsi minut vähintään viikon kestävälle täysin treenittömälle jaksolle. Treeninä on olla treenaamatta. Viimeksi olen viettänyt yli kaksi päivää kestävän tauon treenaamisesta viime vuoden syys-lokakuussa. Urheilu ja etenkin triathlon on minulle yhtä suuri osa elämääni kuin perus arkitoimet, kuten syöminen tai hampaiden pesu, joten tiesin treenitauon tuottavan ongelmia etenkin henkisesti. Mitä tekisin kaikella sillä ylimääräisellä ajalla? Vastaus oli helppo: en mitään. Turha ottaa lisästressiä siitä, että pitäisi olla koko ajan menossa vaan keskityn täysillä siihen, että kroppa pääsee palautumaan ja on enemmän aikaa paneutua opintoihin.

Olen luonteeltani ihminen, joka pystyy kehittämään itselleen stressin melkein mistä vaan. Se on sekä hyvä että huono asia. Stressatessani panostan asioihin entistä enemmän, mutta terveyden kannalta jatkuva stressaaminen ei ole hyvä. Unenlaatu heikkenee, hormonitoiminta häiriintyy, tulee ärtyneemmäksi, mieliala laskee, keskittymiskyky huononee ja muutenkin asiat ahdistavat normaalia enemmän.

Ensimmäiset päivät treenitauosta meni oikein hyvin, enkä oikeastaan kiinnittänyt siihen huomiota, että ei tarvinut lähteä kohti hallia missään vaiheessa päivää. Neljäntenä päivänä kuitenkin alkoi se mitä pelkäsi, palo päästä treenaamaan. ''Jos sitä tekisi vain jonkun pienen lihaskuntotreenin tai kävisi tekemässä rennon juoksulenkin?'' EI. Oli vaan pakko hokea itselleni sitä, että nyt on maltettava jos haluaa onnistua kisakaudella.

***

Kroppani on joutunut pieneen ylirasitustilaan tai no voidaan tässä tilanteessa puhua jo alkavasta ylikunnosta. Syke ei noussut, vaikka yritin kuinka kovasti päästä kovempaa. En hikoillut totuttuun tapaan, enkä hengästynyt. Lihaksistossa on meneillään tulehdustila ja kroppa käy muutenkin hyvin paljon ylikierroksilla. Syitä moiselle voi miettiä vaikka kuinka monta tuntia. Juu olen voinut urheilla astetta liian kovaan, mutta se minkä takia treenit ovat kuormittaneet kroppaa totuttua enemmän johtuu siitä, että en ole osannut laskea muun elämän tuomaa stressiä kokonaiskuormitukseen mukaan.
Treenitunteja ei ole nostettu radikaalilla tavalla.

Elämässäni on tapahtunut viime aikoina paljon asioita, joita en ala täällä blogin puolella puimaan. 

En osannut arvioida sitä yhtään, miten paljon ''vain'' henkisesti kuormittavatkin asiat voivat vaikuttaa koko kehon toimintaan. Kun pää ei ole enää jutussa 100% mukana niin alkaahan se kroppa pikku hiljaa käymään varavirralla. No, mutta kaikesta viisastuu.

***

Tätä tekstiä kirjoittaessa viestän treenitaukoni viidettä päivää ja vielä olisi ainakin kolme päivää jäljellä. Tänään tajusin ensimmäistä kertaa, miten tärkeä asia triathlon minulle todellisuudessa on. Koko identiteettini rakentuu omalla tavallaan urheilun ympärille. Jos en itse pysty niin paljon treenaamaan, palo päästä valmentamaan ja olemaan muulla tavoin urheilun parissa kasvaa. Palo päästä treenaan on tällä hetkellä äärimmäisen kova, mutta pitää vain pystyä ajattelemaan kokonaiskuvaa ja ymmärtää se, että tässä tilanteessa lepo ei tee mitään muuta, kuin vaan kehota kuntoani. Onneksi kuitenkaan kaikki liikunta ei ole kiellettyä!

Voimaa ryhmästä

Aina urheilu ei voi olla 100% kivaa. Jokainen treeni ei ole onnistunut tai saatikaan kivuton. Tavoitteita saavuttaessa jokaiselle tulee hetkiä, kun on vaikeaa ja asiat eivät tunnu sujuvan suunnitellusti.

Itse olen huomannut, että varsinkin kun siirryin yksilöurheiluun, vaikeiden hetkien käsittely on ollut raskaampaa, koska on niin paljon yksin treeneissä. Jos olet juoksemassa yksin 20km lenkkiä ja kesken kaiken tulee henkisesti vaikea hetki niin olet asian kanssa aivan yksin. Kukaan ei sinua siinä tilanteessa tsemppaa, vaan toimit itse omana tsempparinasi.

Sain taas viime torstaina loistavan tilaisuuden kokea, miten voimaannuttavaa se on, kun pääsee treenaamaan ryhmässä. Minut oli kutsuttu Team Rynkeby Espoon treeneihin mukaan. Odotin treenejä innolla, vaikka tiesin kyseisestä päivästä tulevan raskas urheilun suhteen. Ensiksi oli uintia ja sieltä suoraan vielä pyöräilemään, mutta niinhän se triathlonissa menee, että eka uidaan ja sitten poljetaan.

Sen, mitä Team Rynkebyn treenejä olin seurannut Instagramissa ja Facebookissa, tiesin, että treenit tulevat olemaan haasteita täynnä.

Pyörän säädöt kohdilleen niin on kivempi ja helpompi polkea.

Sali oli täynnä innokkaita pyöräilijöitä ja tunnelmasta aisti sen, että kaikki odottivat alkavaa treeniä mielenkiinnolla. Tiedossa oli lyhyitä vetoja korkeilla kadensseilla ja yksi pidempi veto. Korkeilla kadensseilla ajaminen on minulle vähän vieraampaa ja se osoittautuikin olevan treenin haastavin kohta, kun piti pyrkiä pitämään korkeita kadensseja yllä. Itselleni tällä hetkellä optimaalisin kadenssi pyörii siinä 85-95 paikkeilla. Sen jälkeen juoksu on sujunut ihan ok aina yhdistelmätreeneissä.

Hyvän musiikin avustamana ja kunnon ryhmähengellä kaikki treenit on helppo vetää loppuun asti täysiä. Porukassa treenatessa korostuu se, miten ketään ei jätetä, vaikka jollekkin tulisi kesken treenin hankaluuksia. Kaikki tsempaavat toisiaan ja hyvä ryhmähenki siivittää kaikki antamaan 110%. Vaikka kukaanhan ei sitä myönnä, niin tuleehan siinä porukalla treenatessa pieni  ryhmäpaine, joka auttaa entisestään yltämään parempiin tuloksiin.

Omasta mielestäni, vaikka harrastaisi yksilöurheilua, kannattaa ainakin silloin tällöin treenata myös ryhmässä. Porukassa treenaaminen tuo harjoitteluun vaihtelevuutta, jos ei mitään muuta. 

´

Kokonaisuutena minulle jäi oikein hyvä fiilis treenistä ja tulipahan muistutettua itseään taas, että onhan se kiva treenata porukalla, vaikka kisasuoritus tehdäänkin yksin.

Kun ei jaksa mennä salille

Nykypäivänä monet käyttävät kiirettä tekosyynä kaikelle. Sorrun siihen välillä itsekkin. Monet perustelevat treenaamattomuuttaan kiireellä. Itselläni on myös usein hetkiä, jolloin ei tunnu aika vain riittävän mihinkään kunnon harjoitukseen, mutta silloin ratkaisen ongelman nopeilla ja tehokkailla kotitreeneillä. Jokaisella on vähintää 15 minuuttia päivässä, jonka voisi käyttää, vaikka nopean virkistävän kotijumpan tekemiseen.

Itse teen kolmenlaisia kotitreenejä. TRX naruilla, kuminauhoilla ja ilman mitään apuvälineitä.

1. TRX

TRX, Redcord... ihan sama mitkä treeninarut omistaa, kaikilla pystyy tekemään oikeestaan samat asiat. Käyttötarkoituksellisestihan naruissa on pieniä eroja, mutta käytönnössä ajavat ihan saman asian. Itselläni on käytössä hieman halvemmat versiot TRX:stä.

Treenin aloitan aina kunnon alkulämmittelyllä.

100 haarahyppyä

30 jännehyppyä

20 kyykkyä

Itse treenin aloitan yleensä erilaisilla uintia tukevilla selän treenausliikkeillä. 

Erilaisia T-soutuja ja yläselän liikkeitä teen 2-3x20 sarjoja. 

Aluksi kannattaa aloittaa rauhallisesti, jos liikkeet eivät ole entuudestaan tuttuja, esim 2x10 sarjoja.

Liike on sitä raskaampi mitä suuremmassa kulmassa sen tekee.

Käsissä suurempi kulma, mutta muuten kropassa pienempi kulma naruihin ja
lattiaan katsottuna, jotta liike ei ole niin rakas.

Yläselän lisäksi käytän naruja paljon keskivartalon treenaamiseen. Erilaiset lankku- ja kylkipidot ovat oikein tuttuja ja nyt olen alkanut lisäämään treeneihin vaativuutta uusien liikkeiden avulla. Kuten esim.:

Lankku-A-asento-jalat auki-jalat yhteen-lankku. Oikein tehokas ja yllättävän raskas liike.
Jos haluaa vielä lisähaastetta, voi punnertaa olkapääpunneruksen, kun on kuvan asennossa.

Ylhäällä olevassa kuvassa suoritettavaa vatsalihasliikettä teen yleensä 3x10 tai 2x20.

Koko ajan lankkuasento ja sitten jalkoja viedään vuorotellensivulta toiselle ilman, että jalat koskettavat maata missään
vaiheessa.

Heiluriksi kutsumaani liikettä pyrin tekemään hallitusti vähintään 2x20 sarjan.

Keskivartaloa vahvistavien liikkeiden lisäksi tykkään tehdä paljon erilaisia punnerruksia. Välillä niin, että jalat ovat korkeammalla kuin kädet tai niin, että haen uudenlaisia punnerruskulmia pitämällä kädet naruissa.

Uusin kokeilu on mahdollisimman leveä punnerrus.Tällä hetkellä pystyn tekemään kyseisiä punnerruksia vain 2x10 sarjan.

Itse koen punnerrukset, jotka tehdään niin, että kädet ovat naruilla, vaikeammiksi. Keskivartalo joutuu tasapainoittamaan liikettä yllättävän paljoon, mikä lisää vaikeusastetta.

TRX -treeni

-Alkulämmittely 

100 haarahyppyä

30 jännehyppyä

20 kyykkyä

-T-soutu 3x20

-Vatsalihas heiluri 2x20

-Lankku ja jalkojen avaus 3x10

-Punnerrus 2x10

-Kylkipidot 5x30sek

-Hoover 5x1min

2. Kuminauhat

Jos käytän naruja uinnin parantamiseen niin kuminauhoilla kohdistan liikkeet juoksua tukeviin lihaksiin.  

Ennen kuminauhatreenejä teen saman alkulämmittelyn kuin trx treenejä ennen. 

100 haarahyppyä

30 jännehyppyä

20 kyykkyä

Perus kyykky. Leveä, suppea yms variaatioita löytyy. Teen usein 3x30 sarjan.

Liike lähtee siitä, että seisotaan suorassa kuminauha nilkkojen ympärillä ja vuorotellen astutaan askel taaksepäin.
3x20 sarja.

Hyvä liike lonkankoukoistajille. Jos liike ei ole tuttu entuudestaan, kannattaa pitää toistot aika minimissä aluksi, koska lonkankoukistajat saattavat mennä jumiin hyvinkin helposti.  

Kuminauhoja hyödynnän yleensä vain jalkojen treenaamisessa ja välillä alkulämmittelyssä ennen uintia. 

Kuminauha treeni

-Alkulämmittely 

100 haarahyppyä

30 jännehyppyä

20 kyykkyä

- Kyykky 3x30

-Askel taakse 3x20

-Lonkan koukistaja 3x10

-Leveä kyykky 3x30

3. Treeni ilman apuvälineitä

Jos kotoa ei löydy mitään apuvälineitä niin se ei tarkoita etteikö kunnon treeniä pysty tekemään. Itse olen ollut viime aikoina hyvin laiska sen suhteen, että en jaksa lähteä salille, koska tiedän, että pystyn tekemään oikeastaan kaiken vaadittavan myös kotosalla.

Ilman minkäänlaisia apuvälineitä tehtävät treenit ovat siitä hyviä, että ne voi oikeasti tehdä ihan missä vaan ihan millon vaan.

Pistoolikyykky.

Kyykky ja hyppy ylös niin kuin alemmassa kuvassa näytetään.

Hyppy ylös.

Ojentajapunnerrus.

Spiderman ojentajapunnerrus

Yhden jalan kyykky. Jos liike on liian haastava, voi toisella jalalla ottaa vähän tukea lattiasta.

Vatsalihaskierrot jalat maassa.

Vatsalihaskierrot niin, että aina kiertosuuntaan nähden vastakkainen jalka suoristuu.

Lähtöasento.

Puol linkkarit. Lähtöasento näkyy ylemmässä kuvassa.

Lähtöasento.

Vatsarutistus jalat suorina. Lähtöasento ylemmässä kuvassa.

Treeni ilman apuvälineitä

-Alkulämmittely

100 haarahyppyä

30 jännehyppyä

20 kyykkyä

-Pistoolikyykky 3x10

-Kyykky ja hyppy ylös 3x20

-Ojentajapunnerrus 3x20

-Spiderman ojentajapunnerrus 3x10

-Yhden jalan kyykky 3x20

-Vatsalihaskierrot 3x20

- Puol linkkarit 3x20

-Vatsarutistus jalat suorina 3x15

Itselläni on tapana tehdä oikeastaan aina vähintään 3. treeni ja sitten vielä jompikumpi, trx tai kuminauhatreeni, siihen päälle. Toistomäärät minulla on aika suuria, mutta niitä voi kaikki muokata oman mielensä mukaan.

Kun treenit sujuvat

Urheiluhan on kuin aaltoileva meri. Välillä ollaan aallonpohjassa ja välillä -harjalla. Itse kävin aallonpohjalla oikein kunnolla, mutta onneksi lepoviikko auttoi sen verran, että edellinen viikko sitten vietettiinkin aallonharjalla treenien suhteen.

Viikkon sisältyi paljon treenejä, vaikka työvuorojakin oli suhteellisen runsaasti. Onneksi sattui pari vapaapäivää ;) .

Maanataina minulla oli ihan sellainen fiilis, että nyt se flunssa iski minuunkin. Fysiikkatreenit menivät kuitenkin ihan hyvin pienestä väsymyksestä huolimatta. Yläkroppaa kuormittavat raskaat treenit päätimme jättää kokonaan väliin, koska selkäni on reagoinut niihin vähän liiankin voimakkaasti viime aikoina, joten parempi välttää ylirasitusta.

Treeniin mahtui kuitenkin yhteensä 90 vatsa- ja selkälihastoistoa, 5min hooveria, kylkipitoja, syvienvatsalihasten treenaamista ja erilaisia kyykkyjä. 

Tiistaina vedin kotona TRX:llä pienen keskivartalojumpan ja kehonhallintatreeniä. Illemmalla kävin vielä pienellä jalkoja avaavalla lenkillä. Juoksu on alkanut taas pitkästä aikaa kulkemaan paremmin. Ei vielä kuitenkaan mitään ennätyksiä juoksennella, mutta jokaiset treenit eivät ole tuskaisia tukkoisten jalkojen takia. 

Keskiviikon omistin kehonhuollolle foam rollerin ja blackrollin avustuksella. Pientä joogailua, rullailua ja venyttelyä. 

Torstain uintitreenit aiheuttivat jo etukäteen pientä jännitystä, koska edellisellä kerralla oli mennyt aivan älyttömän huonosti. Ei ollut kahteen vuoteen kulkenut yhtä huonosti. Mutta niinhän se menee, että pitäähän siellä aallonpohjassa käydä ennen kuin  voi surffailla aallonharjalla.

Heti alkulämmittelyn aikana kuitenkin tiesin, että tulee kulkemaan ainakin paremmin kuin edellisellä kerralla. Kulki niin hyvin, että valmentajakin yllättyi! Treenien jälkeen oli oikein mahtava fiilis pitkästä aikaa ja innolla odotin seuraavan päivän yhdistelmätreeniä.

Perjaintaina vedeltiinkin sitten pyörä-juoksu yhdistelmää. Tunnin pyöräily ja juosten 1km, 2x 1000m, 800m 200m, 400m loppuverra. Pyöräily sujui ihan normisti ja juoksukin ihan ok. Mukava tapa viettää perjantai-ilta, kun ei varsinkaan tarvinnut treenata yksin.

Launtaina taas rennompi päivä ja sunnuntaina kolme tuntia uintia. Uinti kulki oikein hyvin ja jaksoi kauhoa noin 7-8km ilman sen kummempia kramppeja ;). Illalla vielä pientä jumppaa kotona ja sitten oli taas yksi treeniviikko taputeltu.

Tällä viikolla on myös tiedossa kovaa treeniä ja paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista, mutta niistä kerron myöhemmin lisää :)

HYVÄÄ ALKANUTTA VIIKKOA KAIKILLE!