Iloa pienistä asioista stressaamisen keskellä

Kuten aiemmista blogikirjoituksistani on varmasti monelle selvinnyt, olen luonteeltani helposti stressaava ihminen. Pienistäkin asioista saan aikaiseksi jonkun sorttisen stressin, mutta usein juuri se saa minut suoriutumaan asioista paremmin. Ongelmana kuitenkin on se, että kun olotila jatkuu pidempään, alkaa se muuttamaan ajatusmaailmaani niin, etten enää näe edes niitä pieniä stressivapaita asioita, jotka tuottavat iloa.

Kesä tuli asusteltua Lontoossa ja huomasin heti Suomeen palattuani, etten ole varmaan ikinä viettänyt yhtä stressivapaata kesälomaa. Kun yksi elämän osa-alue, opiskelu, jäi melkeinpä kokonaan pois kesäksi, oli helpompi pitää paljetti kasassa muiden asioiden suhteen, eikä stressiä oikein päässyt syntymään, koska vuorokaudessa riitti hyvin tunnit. Työt, treenit ja ystävät oli hyvin helppo sovittaa viikkoaikatauluun. Pystyin työstämään omaa henkistähyvinvointiani ihan yhtä hyvin kuin fyysistä kapasiteettia. Maisemanvaihdos teki kyllä älyttömän hyvää ja sai minut näkemään asiat ihan erilaisessa perspektiivissä. Uskon, että koko kesän kasvattavin ja paras asia oli se, että jouduin viettämään niin paljon aikaa yksin vieraassa maassa ja hoitamaan esim sairaalakäynnit ihan ittekseni ilman läsnäolevaa tukea. 

Kun olet yksin, alat automaattisesti miettimään asioita ja tekemään tietynlaista itsetutkiskelua. Juju piileekin siinä osaatko hallita ajatuksiasi niin, ettet näe vain negatiivisia piirteitä ja asioita elämässäsi vaan osaat nähdä myös ne positiiviset. Yksinoleminenkin on taito, joka kannattaa hallita. Pitää pystyä olemaan yksin ilman, että se saa sinut ahdistumaan. Mitä enemmän vietin aikaa itsekseni, sitä enemmän opin arvostamaan rauhallisuutta ja pieniä asioita, kuten aamuisia kävelyitä auringon paisteessa ilman kiirettä, kirjan lukemista auringonpaisteessa ja vain olemista tekemättä mitään. Aluksi koin todella huonoa omatuntoa siitä, jos en joka päivä tehnyt jotain suurta ja ihmeellistä, mutta pikku hiljaa sekin tunne helpottui.

Suomeen palattuani mielialani alkoi hyvin äkkiä laskea. Palasin aurinkoisesta ja avoimesta Lontoosta sateiseen ja yrmeään Suomeen. Opinnot alkoivat ja jo ekoilla viikoilla sai tehdä kunnolla töitä sen eteen, ettei vajoa epätoivoon. Ongelmat terveyden kanssa alkoivat uudestaan ja oma pää alkoi kääntyi itseään vastaan. Opiskelu, työt, treenit, ystävät ja perhe on sellainen yhtälö, että maailman parhaalla organisoijallakin olisi vaikeuksia saada nuo mahtumaan samaan kalenteriin. Halu panostaa kaikkeen täydellä teholla on juurikin se asia, mikä saa minut kerta toisensa jälkeen ajautumaan samaan ahdinkoon ja siihen, että tuntuu kaikkien asioiden olevan huonosti, eikä enää pysty iloitsemaan asiosta samalla tavalla.

Eilen treenatessani kaverin kanssa, minut valtasi tunne, joka sai koko kroppani rauhottumaan ja pysähtymään. Aloin miettimään sitä, kuinka etuoikeutettu oikeasti olen monien asioiden suhteen. Opiskelen unelma-ammattiani, pystyn urheilemaan ja tekemään oikeasti niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. 

Kuva: Selina Ala-Nikkola

Kaiken ei tarvitse aina olla 100% täydellistä. Tuo on asia, jota yritän itselleni opettaa. Kukaan ei ole täydellinen ja sehän juuri tekee ihmisistä täydellisiä. Voin sanoa asioille EI, eikä minun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, jos kieltäydyn. Kaikkea ei vain pysty tekemään aina 100%:lla teholla, vaan tarvii vain pystyä hyväksymään se, että kaikelle ei ole aikaa. Kun nuo ajatukset hyväksyy, kykenee arkeen ja niihin stressaaviin asioihin keskittymään ihan eri asenteella. Silloin kun on koko ajan menossa, on pakko löytää pienistä asioista ilon aiheita. Vaikka tekisikin niitä asioita, joista on aina unelmoinut, ei se tarkoita sitä, että kaikki hetket olisivat pelkkää iloa. Sen takia vaikeillakin hetkillä on tärkeää löytää edes joku maailman pienimmältäkin asialta tuntuva juttu, joka saa aikaan hyvän olon tunteen juuri sillä hetkellä ja saa sinut unohtamaan huolesi edes pariksi minuutiksi.

Kuva: Selina Ala-Nikkola