Takaisin tauolta

Kuten monet ovatkin jo huomanneet niin ei ole tullut kauhean paljoa tänä keväänä tänne kirjoiteltua. Opiskelut ovat vieneet suurimman osan ajastani ja siihen lisäksi työt ja treenit niin ei ole ollut aikaa/motivaatiota viettää koneen äärellä lisää aikaa blogia kirjoitellen.

Kevättäni on värittänyt kaikenmaailman terveysongelmat, joten sekin on yksi syy minkä takia en ole halunnut tänne urheilusta kirjoitella.

Tein vuoden 2016 alussa päätöksen, etten kisaa triathlonin parissa tulevana kesänä ja yritän pysyä terveenä koko kesän. Suunnitelmat muuttuivat muutenkin sen verran, että muutin Lontooseen ja siellä tuli vietettyä koko kesä. Suomeen palattuani treenimotivaatio oli parhaimmillaan. Ylimenokauden vietettyäni alkoin tekemään suunnitelmia tälle vuodelle. Edessä olisi ainakin yksi puoli maraton ja yksi maraton. Triathlonin pariin paluusta en ollut ihan niin varma. En tietenkään sen takia ettenkö haluaisi enää kisata lajin parissa vaan se, että kynnys kisoihin ilmoittautumiseen oli koko ajan kasvanut, kun ei enää ollut varma siitä millä tasolla omat kyvyt ovat.

Syksyllä tein kuitenkin sellaiset suunnitelmat, että en ota paineita kisoista vaan ilmoittaudun niihin kevään/kesän aikana, kun olen saanut enemmän selvyyttä siitä, missä vaiheessa fyysinen kuntoni on. Syksyn treenailut menivät oikein hyvin ja lokakuussa olin jo paremmassa vaiheessa kuin edellisinä vuosina samoihin aikoihin. Marraskuun alussa ongelmat kuitenkin alkoivat ja treenaaminen alkoi olla koko ajan epäsäännöllisempää. 

Tammikuu menikin sitten Kotkassa asuessa ja fiiliksen mukaan treenatessa. Maaliskuussa ongelmat alkoivat hävetä ja pääsin tekemään jo kunnollisia treenejä. Valmistautuminen HCR:lle oli täydessä vauhdissa ja luottamus omaan tekemiseen oli hyvä. 

Toukokuun alussa ongelmat kuitenkin palasivat. Vuoden 2015 kesällä minulla oli vasemmassa jalassa vamma, jonka syy ei kuitenkaan ikinä selvinnyt. Muutaman viikon kävely kyynärsauvoilla auttoi asiaan ja pääsin taas treenaamaan. Toukokuussa aloin tuntemaan samalaista kipua taas samassa jalassa. Pidin taukoa treenaamisesta ja toivoin, että asiat korjautuisivat niin. Tein kuntouttavia treenejä ja kehonhuolto oli iso osa treeniohjelmaani. 

Noin viikkoa enne HCR:a kipu kuitenkin yltyi ja jalkaan alkoi sattua jopa kävellessä. Pidin kuitenkin mieleni positiivisena lähtöviivalle asettumisen suhteen ja toivoin vain asioiden helpottuvan. Viime lauantaina kipu kuitenkin yltyi entisestään ja piti tehdä lopullinen päätös siitä lähdenkö juoksemaan. Päätös oli tällä kertaa DNS ja lääkäriajan varaus. 

Lääkärillä käynti osoittautui oikeaksi päätökseksi ja nyt ollaan kävelty kyynärsauvojen kanssa taas muutama päivä. Diagnooseja, joita sain jalastani, en ala täällä sen enempää avaamaan, mutta sen voin sanoa, että tilanne on hallinnassa. Kuntoutus on aloitettu ja mieli on pysynyt positiivisena.

Sain ihanan motivaatiolahjan äidiltäni lääkärikäynnin jälkeen ja sen avulla olen joka päivä muistuttanut itselleni, että asiat voisivat olla todella paljon huonomminkin. Tällä hetkellä vain yksi laji on täysin kielletty ja se on juoksu, mutta muuten saan treenata.

Motivaatiolause+kahvakuula+juoksukenkä
=kaikki asiat, mitkä motivoivat minua ja liittyvät elämääni

Ongelmista huolimatta tavoitteena on vieläkin palata triathlonkisoihin tänä kesänä ja vielä tavoite vaikuttaa ihan siltä, että se voikin toteutua, jos vain maltan nyt levätä.

Motivaatio koetuksella

Heti alkuun voin sanoa, ettei vuosi 2017 ole lähtenyt ihan suunnitelmien mukaan liikkeelle ainakaan urheilun osalta. Opinnot ja ns. muun elämä on sen sijaan sujunut ihan normaalisti.

Lokakuun lopussa viime vuonna aloin tuntemaan itseni väsyneemmäksi, kuin normaalisti, mutta laitoin paljon stressin piikkiin. Koulussa alkoivat deadlinet lähetyä ja aerobinen kunto ei ollut sillä tasolla missä olisin sen halunnut olevan. Valmennusryhmän treeneissä alkoi tuntua joka kerta pahemmalta, mutta en tietenkään halunnut myöntää olevani ongelmissa. Alkoi tulla pientä flunssaa, penikat oireilivat ja nukkumisesta ei tullut mitään. Pidin taukoa treenaamisesta ja aloin karsimaan muitakin menoja.

Olon alkoi tauon myötä helpoittaa ja palasin takaisin normaaliin arkirytmiini. Kaikilla elämänosa-alueilla meni kaikki juuri niin kuin pitikin. Alkutalvesta tulikin sitten jo takapakkia. Hengitys alkoi vinkua juostessa ja treenin jälkeen yskiminen jatkui läpi yön niin, ettei nukkumisesta tullut mitään. Vähensin juoksun osuutta kokonaistreeneistä, koska tuntui, että vain juoksu provosoi yskää. Uinti ja pyöräily sitä ei kuitenkaan tehnyt, ainakaan niin pahasti.

Oloni ei kuitenkaan ollut millään tavalla kipeä, joten en osannut pelätä mitään sen pahempaa. Ajattelin vain keuhkojen ärtyvän kylmästä ilmasta. 

Vuoden vaihteessa olo ei ollut vieläkään helpottanut ja kunto alkoi laskea treenaamisesta huolimatta. Motivaatio bloginkirjoittamiseenkin alkoi olla kortilla, kun tuntui, ettei ole mitään mistä kirjoittaa treenien sujuessa niin huonosti. Tammikuun alussa nielin ylpeyteni ja myönsin sen, ettei nyt mene ihan putkeen. Marssin lääkärille ja minulle tehtiin heti laajat verikokeet. Ensimmäisten tulosten perusteella olin elämäni parhaimmassa kunnossa. Hemoglobiiniarvo oli palautunut aivan loistavasti verenluovutuksen jälkeen, tulehdusarvo oli normaali, kaikki oli kunnossa niiden mukaan. Pari päivää sen jälkeen sain mykoplasmatestin tulokset ja sehän alkoi jo avaamaan ongelmaa. Testin perusteella olin mykoplasman sairastanut todennäköisesti juurikin syksyllä ja kroppa ei ollut siitä vieläkään palautunut. 

Antibioottikuuriahan se tarkoitti ja mielikin alkoi kirkastua josko lääkekuuri helpottaisi oloa. Vasta kuurin vikoina päivinä aloin huomaamaan muutosta olotilassani ja yskiminen väheni. Kuurin loputtua sain kuitenkin palata takaisin entisten ongelmien pariin kun yskiminen ja hengittämisen vaikeus palasi. Lepäsin lisää ja aloin miettimään kesän kisoja ja sitä, että taitaa jäädä tämäkin kisakausi välistä. Motivaatio mielialan positiivisena pitämiseen oli minimissä, kun mietin, etten tänä kesänäkään pääse välttämättä tekemään sitä mistä eniten pidän eli treenaamaan kisoihin ja kisaamaan.

Nyt pikku hiljaa olo alkaa normalisoitumaan. Hengitysvaikeudet vähenevät viikoittain ja vähitellen olen pystynyt palaamaan takaisin treenien pariin. Vielä ollaan hyvin kaukana normaalista treenirytmistäni ja kunnostani, mutta suunta on parempaan päin, joten ei voi muuta kuin iloita.

Vaikka tuleva kisakausi jäisikin välistä, tulee niitä aina uusia. Nyt tavoitteena on saada itseni siihen kuntoon, ettei tarvitse joka lenkillä pelätä tukehtumista. Jos kisaamaan pääsen kesällä niin se tapahtuu sitten normaalista poiketen hyvin paljon myöhemmin kuin edellisinä vuosina. Toukokuu menee ainakin vielä treenatessa, mutta ehkä sitä johonkin triathlonkisaan vielä uskaltautuu loppukesästä.

Kaukana glamourista

Herätys, ruokaa, treenit, ruokaa, opiskelua, ruokaa, treenit, ruokaa, nukkumaan. 

Edellä oleva lause on päiväni pelkistettynä. Herään viiden ja kuuden välillä aikalailla jokaisena arkipäivänä. Teen pienen treenin, yleensä vain saadakseni edellisen päivän hapot pois kropastani, ja sitten lähden joko kirjastoon tai luennolle. Opiskelen päivittäin vähintään noin kahdeksan tuntia, siihen päälle treenaan noin 2-4 tuntia ja käyn vielä töissä. Onnekas olen siinä mielessä, että pystyn tekemään sellaisia töitä, jotka joko tukevat urheiluani tai opintojani. 

Kun päättää omistautua jollekin tietylle asialle, on hyvin äkkiä sen valinnan äärellä, että mitkä asiat joutuvat jäämään pienempään rooliin elämässäsi. Viikkoaikataulun tekeminen on välillä hyvinkin haastavaa, kun haluaisi tehdä vaikka ja mitä. Yksinkertaisesti vuorokaudessa ei kuitenkaan ole 24 tuntia enempää aikaa. Tiedän tekeväni hyvin itsekkäitä valintoja usein varsinkin koskein urheilua ja sen takia koenkin harvasen päivä huonoa omatuntoa päätöksistäni. Olen kuitenkin tehnyt tietoisesti sen päätöksen, että panostan satasella tiettyihin asioihin ja tiesin jo päätöstä tehdessä, että aina ei tule olemaan helppoa. 

Yksi ikävimmistä asioista, mitä ajan rajallisuus aiheuttaa, on se, etten ehdi näkemään kavereitani niin paljon kun haluaisin. Haluan menestyä sekä urheilussa että opinnossani, joten ne asetan usein etusijalle. Optimaalisin tilanne on kuitenkin se jos pystyn esimerkiksi tekemään treenini tai opiskelemaan kaverin kanssa, mutta valitettavan usein tuo ei kuitenkaan onnistu. Sosiaalinen elämä jääkin usein jalkoihin.

Kun yrittää pitää monia lankoja käsissään ja kontrolloida kaikkea mitä tapahtuu, tulee usein niitä hetkiä, kun kokee riittämättömyyttä. Haluaisi ehtiä tekemään paljon enemmän, kuin yksinkertaisesti on mahdollista. Jos pystyisin, lisäisin vuorokauteen ainakin sellaiset kymmenen lisätuntia. Sitten jo ehkä kerkeisikin tekemään kaiken mitä haluaisi. 

Viime päivinä olen kuullut jo ärsyttävyyteen asti sitä, miten väsyneeltä näytän. Kun vedän päivät usein hyvin aikataulutetusti, en edes lähde yrittämään peittää väsymyksen merkkejä naamaltani meikillä. Haluan nukkua mahdollisimman pitkään, joten uimahallilla ei sitten meikkailla, jotta keritään ajoissa luennolle. Jos olen väsynyt niin olen. En koe tarvetta peittää sitä muilta.

Vaikka tässä ei pääsekkään viettämään aina ihan niin hehkeää elämään, kuin ehkä haluaisi, teen kuitenkin niitä asioita, joita rakastan. En hyppäisi altaaseen 6:30, jos en siitä todella tykkäisi tai polkisi trainerilla paikallaan kolmea tuntia. Kun muistaa tehdä arjen keskellä pieneä asioita, jotka eivät välttämättä kuulu normaaliin päivään, jaksaa taas monta viikkoa kaikesta väsymyksestä ja kiireestä huolimatta.

Kisakausi avattu!

Viikko ei alkanut kovin iloisissa tunnelmissa. Allergiat olivat päättäneet pahentua sitten oikein kunnolla ja henkitorveen oli muodostunut kovan yskimisen takia nirhaumia, mikä johti siihen, että yskin välillä verta. Vanhat allergialääkkeet eivät auttaneet enää millään tasolla ja lääkärillehän sitä piti mennä. Lääkkeeni vaihdettiin ja annettiin ohjeita jatkon osalta, mitä en nyt täällä blogissa sen kummemmin ala puimaan. Lääkkeiden tehokkuutta pääsin testaamaan edellisenä viikonloppuna Kivikon SnowParkin rinteissä. Tarkoituksena oli juosta pitkää ja jyrkkää rinnettä ylös mahdollisimman nopeasti mahdollisimman monta kertaa ja merkitä ylös minkälaisia muutoksia tapahtuu hengityksessä ja yleisessä olotilassa. Kokonaisuudessaan juoksin mäen 24 kertaa ylös. Uudet lääkkeet eivät auttaneet tilanteeseen 100% teholla, mutta suunta oli kuitenkin parempaan.

Alkuviikosta tein kovan juoksu- ja lihaskuntotreenin, jolloin olotila oli ihan hyvä hengityksenkin suhteen. Tiistaina oli tarkoitus tehdä viimeinen kova treeni ennen lauantain kisoja, mutta suunnitelmat vähän muuttui.

Keskiviikkona lähdin vetelemään HCR Street Teamin kanssa, jossa olen mukana vetäjänä, intervalleja Eltsun kentälle. Treeninä oli 20min alkuverra, 400m-600m-800m-600m-400m vedot, 20min loppuverra. Ajatuksena oli vetää vedot 50% maksimista, mutta fiilis oli sen verran hyvä, että se suunnitelma lensi metikköön ja annoin mennä ihan fiiliksen mukaan. Jalat toimivat yllättävän hyvin, mutta keuhkot muistuttelivat, ettei se ilma vielä ihan löydä 100%:sti tietään keuhkoihini. Hengitys kuitenkin paranee tietenkin sitä mukaan, kun alennan rasitustasoa.

Kengät ovat vaihtuneet moneen
kertaan treenien välillä.

Kaikkien viikon treenien oli tarkoitus testata uusien lääkkeiden tehokkuutta ja paljon tuli kirjattua tuntemuksia ylös.

Torstaina oli tiedossa kova tehoinen uintitreeni. Huomasin sen, että olen alkanut tiedostamattani jättämään potkut vähemmälle, mikä oli tällä viikolla ihan hyvä juttu ;). Treeneistä selvittiin ja selkä taisi olla ainoa paikka, joka oli ihan jumissa harkkojen jälkeen. Viimeistään torstain treenien jälkeen tajusin, ettei tässä mitään keventelyä tulla tekemään ennen lauantaita ja loppujen lopuksi hyvä niin, että näkee mihin kropasta on kaikkien allergioiden ja rasituksen kera.

Jotta torstain uintitreeni ei olisi ainoa kova treeni, lähdimme tekemään vielä perjantaina pyörälenkkiä. Yhden jalan pyöritystä, perus rullailua ja peesiajoa noin 33-34km/h nopeudella. Kilometrejä mulla kertyi kokonaisuudessaan noin 50km.

Lauantaina olikin sitten aika laittaa numerolappu ekaa kertaa tänä vuonna kiinni paitaan ja katsoa millä tolalla se kunto on tällä hetkellä. Tiedossa oli 5km juoksukisa. Tavoitteena oli pystyä vetemään suurinpiirtein samalainen suoritus kuin viime vuonna, jolloin aikani oli 22:04min (ka 4:24min/km). Jalat tuntuivat yllättävän lennokailta aina 3km asti ja sitten alkoi ongelmat. Happoja ei jalkoihin alkanut kertyä, vaan koivut olivat se tekijä, joka vähän vaikeutti matkantekoa. 3-4km juostiin peltoalueella, jota ympäröi komeat koivut. Pahana siitepölyallegikkona se pätkä oli keuhkoilleni liikaa ja tahtia oli pakko hiljentää.

Päätin kuitenkin juosta mahdollisimman nopeasti pois pelloilta, minkä tiesin helpottavan oloani. 3-4km taittui aikaan 4:40min, johon olen erittäin pettynyt, mutta parhaani tein. 4-5km mentiinkin sitten niin kovaa kuin kropasta lähti ihan vain senkin takia, että tiesin maalissa odottavan vettä, jonka tiesin helpottavan hengittämistäni. Maalissa oltiin ajassa 22:12min, joka on 8sek huonommin kuin viime vuonna (ka 4:25min/km). Tämän hetkiseen juoksukuntoon nähden suoritus oli ihan hyvä, mutta eniten jäi hampaan koloon juurikin tuo 3-4km huono kilometriaika. Jos silloin olisi pystynyt puristamaan hieman lujempaa, olisi viime vuoden aika parantunut. 

Paljon jäi suorituksen puolesta hampaan koloon, mutta parempi niin. Kisakautta on kuitenkin niin paljon jäljellä, että ihan mielelläni parantelen kisa-aikojani kesällä ja syksyllä.

Koko vappu kului minun osalta aikalailla kisatessa ja treenaillen, mikä ei nyt ole varmaan kenellekkään blogiani pidemmän aikaa lukeneelle yllätys ;).

Tänään juoksentelin rennon pitkiksen 5:33min/km keskarilla Viikin pelloilla ja metsiköissä. Huomenna onkin sitten tiedossa ensimmäinen lepopäivä kahdeksaan päivään ja sitten onkin aika kääntää katse seuraaviin kisoihin, jotka ovat jo ensi viikolla.

Elämää ilman urheilua

Viime viikkoina treenatessa huomasin huolestuttavia piirteitä voinnissani. 

Urheilu ei sujunu totuttuun tapaan ja muutkin asiat elämässäni alkoivat ottaa askeleita kohti outoutta. Normaali unirytmi minulle on sellainen, että menen viimeistään 22:30 nukkumaan ja heräilen arkipäivisin 5:30-6:00 välillä, mitäs muutakaan kuin treenaamaan.
Viime viikkoina nukkumaanmeno kuitenkin alkoi liukumaan lähemmäksi puoltayötä ja kun herätys on kuitenkin samaan aikaan kuin muulloin, väsymys oli taattu.
Kysymys ei ollut siitä, ettenkö olisi voinut mennä nukkumaan aikaisemminkin, mutta kun uni ei tule niin se ei tule. Unet olivat muutenkin todella katkonaisia ja sitten tuli nukahdeltua päivän aikana sinne sun tänne.
Mieliala alkoi laske. Seinät tuntuivat kaatuvat päälle, kaikki oli huonosti, purkasin pahaa oloani lähipiiriini, en pystynyt keskittymään opintoihin kunnolla ja jälleen kerran pääsin siihen pisteeseen, että aloin pohtimaan sitä, että onko minulla todellisuudessa mitään mahdollisuutta kehittyä hyväksi triathlonistiksi vai onko yritykseni tuhoontuomittu.

Onneksi valmentajani myös huomasi sen, että treeneissä ei oikein sujunut ja määräsi minut vähintään viikon kestävälle täysin treenittömälle jaksolle. Treeninä on olla treenaamatta. Viimeksi olen viettänyt yli kaksi päivää kestävän tauon treenaamisesta viime vuoden syys-lokakuussa. Urheilu ja etenkin triathlon on minulle yhtä suuri osa elämääni kuin perus arkitoimet, kuten syöminen tai hampaiden pesu, joten tiesin treenitauon tuottavan ongelmia etenkin henkisesti. Mitä tekisin kaikella sillä ylimääräisellä ajalla? Vastaus oli helppo: en mitään. Turha ottaa lisästressiä siitä, että pitäisi olla koko ajan menossa vaan keskityn täysillä siihen, että kroppa pääsee palautumaan ja on enemmän aikaa paneutua opintoihin.

Olen luonteeltani ihminen, joka pystyy kehittämään itselleen stressin melkein mistä vaan. Se on sekä hyvä että huono asia. Stressatessani panostan asioihin entistä enemmän, mutta terveyden kannalta jatkuva stressaaminen ei ole hyvä. Unenlaatu heikkenee, hormonitoiminta häiriintyy, tulee ärtyneemmäksi, mieliala laskee, keskittymiskyky huononee ja muutenkin asiat ahdistavat normaalia enemmän.

Ensimmäiset päivät treenitauosta meni oikein hyvin, enkä oikeastaan kiinnittänyt siihen huomiota, että ei tarvinut lähteä kohti hallia missään vaiheessa päivää. Neljäntenä päivänä kuitenkin alkoi se mitä pelkäsi, palo päästä treenaamaan. ''Jos sitä tekisi vain jonkun pienen lihaskuntotreenin tai kävisi tekemässä rennon juoksulenkin?'' EI. Oli vaan pakko hokea itselleni sitä, että nyt on maltettava jos haluaa onnistua kisakaudella.

***

Kroppani on joutunut pieneen ylirasitustilaan tai no voidaan tässä tilanteessa puhua jo alkavasta ylikunnosta. Syke ei noussut, vaikka yritin kuinka kovasti päästä kovempaa. En hikoillut totuttuun tapaan, enkä hengästynyt. Lihaksistossa on meneillään tulehdustila ja kroppa käy muutenkin hyvin paljon ylikierroksilla. Syitä moiselle voi miettiä vaikka kuinka monta tuntia. Juu olen voinut urheilla astetta liian kovaan, mutta se minkä takia treenit ovat kuormittaneet kroppaa totuttua enemmän johtuu siitä, että en ole osannut laskea muun elämän tuomaa stressiä kokonaiskuormitukseen mukaan.
Treenitunteja ei ole nostettu radikaalilla tavalla.

Elämässäni on tapahtunut viime aikoina paljon asioita, joita en ala täällä blogin puolella puimaan. 

En osannut arvioida sitä yhtään, miten paljon ''vain'' henkisesti kuormittavatkin asiat voivat vaikuttaa koko kehon toimintaan. Kun pää ei ole enää jutussa 100% mukana niin alkaahan se kroppa pikku hiljaa käymään varavirralla. No, mutta kaikesta viisastuu.

***

Tätä tekstiä kirjoittaessa viestän treenitaukoni viidettä päivää ja vielä olisi ainakin kolme päivää jäljellä. Tänään tajusin ensimmäistä kertaa, miten tärkeä asia triathlon minulle todellisuudessa on. Koko identiteettini rakentuu omalla tavallaan urheilun ympärille. Jos en itse pysty niin paljon treenaamaan, palo päästä valmentamaan ja olemaan muulla tavoin urheilun parissa kasvaa. Palo päästä treenaan on tällä hetkellä äärimmäisen kova, mutta pitää vain pystyä ajattelemaan kokonaiskuvaa ja ymmärtää se, että tässä tilanteessa lepo ei tee mitään muuta, kuin vaan kehota kuntoani. Onneksi kuitenkaan kaikki liikunta ei ole kiellettyä!

Kun treenit sujuvat

Urheiluhan on kuin aaltoileva meri. Välillä ollaan aallonpohjassa ja välillä -harjalla. Itse kävin aallonpohjalla oikein kunnolla, mutta onneksi lepoviikko auttoi sen verran, että edellinen viikko sitten vietettiinkin aallonharjalla treenien suhteen.

Viikkon sisältyi paljon treenejä, vaikka työvuorojakin oli suhteellisen runsaasti. Onneksi sattui pari vapaapäivää ;) .

Maanataina minulla oli ihan sellainen fiilis, että nyt se flunssa iski minuunkin. Fysiikkatreenit menivät kuitenkin ihan hyvin pienestä väsymyksestä huolimatta. Yläkroppaa kuormittavat raskaat treenit päätimme jättää kokonaan väliin, koska selkäni on reagoinut niihin vähän liiankin voimakkaasti viime aikoina, joten parempi välttää ylirasitusta.

Treeniin mahtui kuitenkin yhteensä 90 vatsa- ja selkälihastoistoa, 5min hooveria, kylkipitoja, syvienvatsalihasten treenaamista ja erilaisia kyykkyjä. 

Tiistaina vedin kotona TRX:llä pienen keskivartalojumpan ja kehonhallintatreeniä. Illemmalla kävin vielä pienellä jalkoja avaavalla lenkillä. Juoksu on alkanut taas pitkästä aikaa kulkemaan paremmin. Ei vielä kuitenkaan mitään ennätyksiä juoksennella, mutta jokaiset treenit eivät ole tuskaisia tukkoisten jalkojen takia. 

Keskiviikon omistin kehonhuollolle foam rollerin ja blackrollin avustuksella. Pientä joogailua, rullailua ja venyttelyä. 

Torstain uintitreenit aiheuttivat jo etukäteen pientä jännitystä, koska edellisellä kerralla oli mennyt aivan älyttömän huonosti. Ei ollut kahteen vuoteen kulkenut yhtä huonosti. Mutta niinhän se menee, että pitäähän siellä aallonpohjassa käydä ennen kuin  voi surffailla aallonharjalla.

Heti alkulämmittelyn aikana kuitenkin tiesin, että tulee kulkemaan ainakin paremmin kuin edellisellä kerralla. Kulki niin hyvin, että valmentajakin yllättyi! Treenien jälkeen oli oikein mahtava fiilis pitkästä aikaa ja innolla odotin seuraavan päivän yhdistelmätreeniä.

Perjaintaina vedeltiinkin sitten pyörä-juoksu yhdistelmää. Tunnin pyöräily ja juosten 1km, 2x 1000m, 800m 200m, 400m loppuverra. Pyöräily sujui ihan normisti ja juoksukin ihan ok. Mukava tapa viettää perjantai-ilta, kun ei varsinkaan tarvinnut treenata yksin.

Launtaina taas rennompi päivä ja sunnuntaina kolme tuntia uintia. Uinti kulki oikein hyvin ja jaksoi kauhoa noin 7-8km ilman sen kummempia kramppeja ;). Illalla vielä pientä jumppaa kotona ja sitten oli taas yksi treeniviikko taputeltu.

Tällä viikolla on myös tiedossa kovaa treeniä ja paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista, mutta niistä kerron myöhemmin lisää :)

HYVÄÄ ALKANUTTA VIIKKOA KAIKILLE!

Kohti kesää

Kesän kisat ovat jo mielessä melkeinpä joka treeneissä ja niitä vartenhan tässä aikalailla treenaillaan.
Aivan uudenlainen treenimotivaatio on löytynyt valmennusryhmän ansioista, johon sain kutsun viime syksynä. Vaikka triathlon onkin yksilöurheilua, niin tykkään treenata porukassa. Kilpailuhenkisen luonteen omaavana saan aina puristettua itsestäni vähän enemmän kun joku on kirittämässä, niinhän se varmaan menee melkeinpä kaikilla, oli kilpailuhenkinen tai ei.

Uinti on sellainen laji, jossa erityisesti korostuu ryhmässä treenaamisen voima.  Kun ui itseään parempien uimareiden kanssa, jokainen treeni on todella kehittävä ja opettaa lukemaan oman kropan tuntemuksia. Välillä teen ihan tietoisesti sitä, että uin koko treenin vähän liian kovaa omaan tasooni nähden ja sillä tavalla haen ihan uudenlaista ärsykettä kehoon. Ainakin tähän asti kroppa on reagoinut hyvin kyseisiin ''ylikoviin'' treeneihin.

Vaikka avovesiuinti on ollut minulle aina aikas pelottava kokemus niin tänä vuonna odotan innolla sitä, että pääsemme vetämään porukalla avovesiuintitreenejä. Ehkä tämä on se vuosi jolloin pääsen eroon avoveden pelostani, ainakin osittain.

Ei minua ole koskaan pelottanut itse vesi, vaan olen vilkkaan mielikuvitukseni avulla kehittänyt kaikenlaisia skenaarioita, joiden takia kroppa käy ylikierroksilla ja syke on normaalia korkeamalla, joka johtaa siihen, että väsynyn nopeammin. Tietenkin normaalia aikaisemmin väsyminen voi johtua myös huonosta kunnosta, mutta tiedän, että siitä se ei ollut minulla viime vuonna kiinni.

Yleensä minulla menee niin, että kun kaksi lajia sujuu, kolmatta lajia on hyvin vaikea saada samaan nippuun. Kun uinti ja juoksu sujuu, niin pyöräilyn kanssa on suuria vaikeuksia tai jos pyörä-juoksuyhdistelmä toimii niin uinti ei suju sitten millään.

Tällä hetkellä kaikki lajit sujuvat kohtalaisen tasaisesti joko yhtä huonosti tai yhtä hyvin. Tämän vuoden kisakalenteriin ja kisakauteen olen tehnyt muutoksia verrattuna edellisvuosiin. Pyrin ajoittamaan kisat mahdollisimman hyvin voimatasojen mukaan ja yritän ottaa jokaisen kisan hieman keveämmin eli omaa suhtautumista pyritään myös muuttamaan, jotta vältättäisiin turhan suurilta paineilta.

Treenaaminen jatkuu opiskelujen ohella ja eihän tässä ole kuin kaksi kuukautta ensimmäiseen kisaan. Hiljaa hyvä tulee ;)

Nuorten maajoukkueleiri

Sain marraskuun alussa sähköpostin, jossa minut haluttiin kutsua Suomen Triathloliiton järjestämälle nuorten maajoukkueleirille. Tuota viestiä lukiessa oli vähän hassu fiilis. Miksi minut haluttaisiin kutsua tuollaiselle leirille? En todellakaan ole tuolla tasolla. En kuitenkaan jättänyt tilaisuutta käyttämättä vaan lähdin rohkeasti mukaan.

Viimeset treenit menossa ennen leirille lähtöä.

Viime perjantaina lähdin kohti Turkua, jossa leiri pidettiin. Ensimmäisenä treeninä oli tiedossa uintia. Tiesin, että leiri tulisi olemaan varmaankin rankka kokemus, mutta uintitreenejä jännitin silti todella paljon. Kuntoni ei ole mitenkään hyvällä tolalla tällä hetkellä kaikenmaailman lonkkavaivojen takia.
Altaaseen pulahtaminen jännitti siis todella paljon varsinkin kun tiesin osan tulevista treenikavereista olevan kilpauimareita ja itse olen todella kaukana kilpauimareista XD. Ensimmäisistä treeneistä selvisin kuin selvisinkin hengissä ja oli vielä ihan hyvin energiaakin jäljellä.

Seuraavaksi oli tiedossa yhdistelmätreeni (spinning+juoksu). Pyöräily oli myös iso kysymysmerkki, koska satulaan en ollut istunut sitten elokuun. Noin puolessavälissä pyöräilyä lonkka sanoi sopimuksen irti, enkä pystynyt treeniä täyspainotteisesti loppuun asti vetämään. Juoksutreeni loppui myös lonkkakivun ja flunssasuuden takia lyhyeen.

Pienen hauskan (=kaukana hauskasta) lisän perjantaihin toi se, että eksyimme kaverini kanssa matkalla hotellille. Kaatosade ja kova tuuli ei ole mitenkään paras yhdistelmä hikitreenin jälkeen varsinkaan kun ei ole vaihtovaatteita mukana. Kaikkien kommellusten ja sähläyksen jälkeen selvisimme hypotermialta juuri ja juuri välttyneinä takaisin hotellille. Kuumat kaakaot nassuun ja mahdollisimman nopeasti nukkumaan.

Lauantaina kello soi niinkin "myöhään" kuin 6:00. Ensimmäiset sanani taisi olla "en voi hyvin" XD. Kurkku oli kipeä ja muutenkin olo oli aikas ryytynyt. Noh ei auttanut muu kuin lähteä rauhallisesti testaamaan uintitreeneihin pahenisiko olo. Onneksi kävi päinvastoin ja uinti vähän avasi röörejä. Uinnin jälkeen oli tiedossa hetki, jota olin odottanut koko aamu: kunnon aamupala. Tuli varmaan syötyä kolmen päivän edestä, mutta kyllä ole kulutuskin viikonloppuna sen mukaista.

Kaiken sen syömisen jälkeen oli vuorossa pieni tauko ja sitten juoksua. Tekniikkakuvausta, -treeniä ja 4-5x5min vk-vedot tuulessa ja tuiskeessa. Hengissä selvittiin noistakin ja taas oli vuorossa syömistä xD. Illalla oli vielä kuntopiiri ja liikkuvuusharjoittelua, mutta kokonaisuudessaan treenit loppuivat lauantaina aikaisemmin kuin perjantaina, mikä oli todella hyvä juttu.

Sunnuntainakin ensimmäiset sanani taisivat olla jotai "en voi hyvin" tyyppistä XD. Piti kuitenkin jaksaa vielä uida ja juosta. Uitiin 50x25m eri tehoilla ja sitten vielä erilaisia triathlontyyppisiä harjoituksia. Kolmatta kertaa hengissä altaasta ylös ja oli kyllä voittajafiilis.

Lähdimme tyttöjen kanssa juoksemaan pitkää pk-lenkkiä heti hallilta, mikä osoittautui loistavaksi päätökseksi. Jalat olivat äärimmäisen tukkoiset ja nokka vuoti ihan kunnolla. Enää ei kuitenkaan ollut yhtä flunssainen olo kuin lauantaina ja syke pysyi hyvin matalalla. Välillä juoksu tuntui pahemmalta kuin maratonin viimeisillä kilometreillä, mikä kertoo siitä, miten tukkoon kroppa menee heti vähän kovemmasta treenistä kun on ollut pidempi tauko säännöllisestä treenaamisesta. Kuitenkin jaloista sen verran poweria löytyi, että kun hotellin liput näkyi niin halu päästä kuumaan suihkuun oli niin kova, että viimeinen kilometri taittui 3:40min.

Äkkiä suihkuun ja kuivat vaatteet päälle. Sitten olikin jo aika lähteä kohti kotia.

Leiri oli aivan mahtava kokemus ja oloa helpotti aivan ihanat kolme kämppistäni, joiden kanssa ei hiljaisia hetkiä ollut. Innolla odotan seuraavaa leiriä!