Lähtöviivalta tähän pisteeseen | osa 1

Kesäkuussa 2013 päätin, että vaihdan lajia ja siitä lähtien treenaus on keskittynyt aikalailla vain triathoniin.

Alku ei ollut millään tavoin helppo. Juoksu ja pyöräily ei tuottanut sen suurempia ongelmia, mutta uinti olikin asia ihan erikseen. Vedenpelko ei ole ihan hyvä lähtökohta, mutta kun jotain tarpeeksi haluaa, on valmis tekemään kaikkensa, että asia alkaa sujumaan.

Ensimmäisissä Heltrin uintitreeneissä olin ihan varma, että vanhemmat pääsisivät valitsemaan minulle hautapaikkaa, mutta pikku hiljaa kun tekniikka alkoin iskostumaan pääkoppaan, alkoi tuntua siltä, että ehkä tämäkin tyttö oppii uimaan. Kovalla työllä ja periksiantamattomuudella opin vapaauinnintekniikan ja nyt pystyn uimaan helposti 5km.

Jos tuntuu triathlonia aloitellessa, että joku laji ei luonnistu yhtään niin sitä ei pidä pelästyä, vaan pitää tehdä kovasti töitä sen lajin eteen. Kukaan ei ole seppä syntyessään.

Olen sen verran kilpailuhenkinen, että tiesin heti alusta lähtien tavoitteideni olevan korkealla. Julkisesti tai  täällä blogin puolella en kauheasti omista tavoitteistani puhu, mutta sen verran voin kertoa, että olen tehnyt itselleni ns. 10 vuoden suunnitelman. ''The'' tavoite ja pienempiä siinä matkan varrella. Tällä hetkellä erikoistun vain pikamatkoihin, mutta iän lisääntyessä olisi tarkoitus aste asteelta siirtyä pidempiin matkoihin.

Kaikkien tavoitteena ei tarvitse olla täysmatkan (3,8km uinti-180km pyöräily-42km juoksu) tai edes puolmatkan suorittaminen. Minusta ei tarvitse edes kilpailla, jos se ei tunnu luontaiselta. Triathlon on laji, jota voi harrastella tai sitten siitä voi tehdä astetta vakavamman lajin kilpailuneen ja varusteineen.

Kun itse aloitin triathlonin, minulla ei ollut 5000 euroa maksavaa pyörää, eikä ole vieläkään tai viimeisitä mallia olevaa märkäpukua. Itse asiassa ensimmäisen kesän vedin kaikki kilpailut ilman märkäpukua ja hyvin selvisi.

Uimapuku, pyörä(jopo, hybridi tms. kaikki käy) ja lenkkarit. Siinä on kaikki mitä tarvitset triathlonin aloittamiseen. Usein nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja välineitä halutaan alkaa parantelemaan, eikä siinä ole mitään väärää. Triathlon on laji, johon saa helposti upotettua PAAAAAAALJOOOOON rahaa jos haluaa.

Tänä kesänä tuli huomattua, että ilman märkäpukua uiminen sujui paljon paremmin. Vaikka uintiin panostettiin talven aikana paljon, eivät tulokset näkyneet avovesiuinnissa. Syyksi epäilimme valmentajani kanssa sitä, että märkäpukuni yläosassa ei ollut tarpeeksi liikkuvuutta hartioilleni, joka aiheutti sen, että kädet puutuivat lyhyenkin uinnin aikana. Tietänee sitte oliko tuo syy siihen, että uintiajat olivat kisoissa niin häpeällistä katsottavaa.

Kahden vuoden aikana treenaminen on mennyt paljon eteenpäin ja tuloksiakin on syntynyt, mutta paljon on vielä tekemistä. Tiedän kuitenkin sen, että minulla on toivottavasti vielä niin paljon treenivuosia jäljellä, että kaiken ei tarvitse tapahtua tässä, heti ja nyt. Kaikki treenaaminen tähtää vuosin päästä edessä olevaan täysmatkan suorittamiseen, mutta sen enempää en sitä tavoitetta mieti vaan kesä kerralla eteenpäin.

Oli lähtötasosi tai tavoitteesi mikä tahansa treenaamisen pitää olla hauskaa. Sitten kun alkaa tuntua usein inhottavalta kun joutuu lähteä treenamaan, kannattaa miettiä onko se sitä mitä haluat tehdä. Kaikilla on tietenkin huonoja päiviä ja viikkoja, mutta koko ajan pitää treenata pieni pilke silmäkulmassa, jotta treenistä ei kehity negatiivista asiaa elämääsi. 

Urheilun pinnallinen puoli

Kun ihmisiltä kysyy minkä takia he treenaavat, saa usein vastauksesksi jotain ulkonäköön liittyvää. Kyllähän on niitäkin, jotka puhtaasti urheilevat terveyden takia, mutta en usko, että kukaan pistää pahakseen treenin myötä kropassa tapahtuvia muutoksia.

Itselleni oma ulkonäköni on ollut pitkään heikko kohtani ja usein olen todella epävarma siitä miltä kroppani näyttää, vaikka treenaan 10-15h viikossa. Omalla kohdallani treenaaminen ei ole millään tasolla terveysliikuntaa vaan puhtaasti kilpaurheilua ja tarkoituksena on treenata keho sellaiseen kuntoon, että se pystyy suoriutumaan kovastakin rasituksesta. Vaikka pääfokus onkin siinä, mitä tapahtuu kropan sisällä, niin valehtelisin jos väittäisin, etten koskaan ajattele niitä muutoksia, jotka näkyvät ulospäin.

Uinti on saanut hartiani kasvamaan sen verran, että piti vaatekaappia hieman päivittään kun alkoi paidat käymään pieniksi. Selkä on vahvistunut huomattavasti ja yläkropan kestävyyskin on parantunut. 

***

Usein mitä kilpailuhenkisemmäksi treenaaminen käy, sitä vähemmän kropan ulkoista olemusta pyritään muokkaamaan. Ulkonäkölajit (fitness -urheilu yms.) ovat tietenkin asia erikseen. Puhun kestävyysurheilun näkökulmasta.

Kun treeni lisääntyy, tehot ja kulutus kasvavat, niin tottakai kroppakin muuttuu, mutta se onkin ns. treenaamisen sivutuote.

***

Itse olen usein kokenut ja koen edelleenkin olevan isokokoinen triathlonisti, mutta silti samanaikaisesti tuntuu siltä, että kroppani pystyy suoriutumaan juuri siitä mihin sen haluan pystyvän. Minulla niin kuin monilla muillakin on paha tapa verrata itseäni muihin. Loppuen lopuksi sillä kuinka lihaksikas tai sirorakenteinen olet ei ole mitään väliä, jos olet tyytyväinen siihen mitä teet.

Itse tiedän sen, että lihaksikkaista ja voimakkaista jaloistani on hyötyä niin uinnissa kuin pyöräilyssäkin. Juoksu on ainoa laji, jossa annan hieman tasoitusta sillä, että olen isorakenteisempi kuin kanssa kilpailijat. Jos haluaisin saada maratoonareiden kapeat jalat, niin pitäisi todennäköisesti turvautua kirurgin veitseen. 

Minun ei tarvitse kuin käydä kuntosalin ovella ja voin lähteä kotiin lihaksikkaampana. Ei suinkaan, mutta kroppani ''kerää'' lihasta todella herkästi, eikä paljon vaivaa tarvitse nähdä sen eteen, että pystyn kyykkäämään 150kg. Tällä hetkellä tavoitteenani ei kuitenkaan ole se kyykkyennätyksen teko vaan se, että pystyn menemään kovaa ja kauan. 

Hauskaa on huomata se, että vaikka huippu-urheilijoille menestyminen on ulkonäköä tärkeämpää, miettivät he kuitenkin usein, missä asennossa kroppa näyttää hyvältä ja lihakset tulevat parhaiten esiin ja ymmärtäähän sen, koska vaikka fokus olisikin kestävyyden hankkimisessa, niin onhan se aina myös kiva näyttää muille miten hyvältä näyttää ulkoisesti. 

Kaikki tietävät oikein hyvin sen mihin asiaan ihmiset usein kiinnittävät nykypäivänä huomiota ja se on ulkonäkö. Siitä ei voi syyttää ketään muuta kuin sosiaalista mediaa. Somen kautta maailmamme on entistä enemmän ulkonäkökeskeinen ja ulkonäkö vaikuttaa monii asioihin joihin sen ei pitäisi.

***

Kun ulkoisen olemuksen miettiminen vie kaiken huomion itse tekemisestä (puhun edelleen kestävyysurheilusta), kertoo se, ettei motivaatio itse lajia kohtaan ole riittävä vaan taustalla on joku toinen tekijä, joka oikeasti on se asia, jonka takia treenaat. Eihän siinäkään ole mitään väärää jos juoksee esim. puoli maratoneja, jotta näyttäisi hyvältä, mutta silloin kun ainoa tarkoitus liikkumiselle on ulkonäkö, aiheuttaa se usein henkistä pahoinvointia, koska asetat itsellesi helposti epärealistisia tavoitteita ja jos et niitä saavutakkaan saattaa ratkaisusi olla treenin lisääminen, mikä taas voi johtaa muihin ongelmiin, kuten loukkaantumisiin yms.

***

Kaikki pitää pysyä järkevyyden rajoissa. Tietty ulkonäkökeskeisyys sopii jokaiseen lajiin. Jopa kestävyysurheilussa sinulla voi olla ulkonäköön liittyviä tavoitteita, mutta pääfokus pitäisi silti pysyä itse lajissa, kuten esimerkiksi minulla triathlonissa. Niin kauan kun tulokset paranevat ja olen tyytyväinen tuloksiin, ei minun tarvitse niitä paria sekuntia yrittää ottaa loppuajoista pois esimerkiksi pudottamalla painoani jolloin suorituksen aikana matkantekoa rasittavat ''liikakilot'' eivät olisi enää ongelma. Tiedän kuitenkin sen, että en ole sen tasoinen urheilija (vielä), että minun pitäisi tuollaisia viilauksia suorituksiini tehdä.