.

.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Oman mielen mukaan...

Jokaisessa ruokailussa ei tarvitse kaiken olla terveellisimmästä päästä ;)
Minulta on usein kysytty minkälaista ruokaa syön ja noudatanko jotain tietynlaista ruokavaliota. Vastaukseni on aina sama: "perus kotiruokaa ja en noudata mitään tarkkaa ruokavaliota". Kävin kolme vuotta urheilulukiota ja siellä huomasin, että monet kiinnittävät todella paljon huomioita siihen mitä syövät ja mihin aikaan päivästä. Itse olen joskus pyrkinyt samanlaiseen itsekuriin, mutta onneksi olen tajunnut, että ei se kannata. Liiallinen kontrollointi on kaikissa asioissa, omasta mielestäni, turhaa.

Tällä hetkellä treeniohjelmani mukaan minulla tulee noin 10-12 tuntia täyttä triathlontreeniä ja noin 5 tuntia muuta liikuntaa (jooga, tanssi...) viikossa, joten ruuan kulutus on sen mukaista. Puoli maratonin aikana kehoni kuluttaa noin 2000 kaloria ja perus treeneissä minulla kuluu noin 500-1000 kaloria ja perusaineenvaihduntani on sen verran vilkasta, että tekemättä mitään voisin syödä noin 2000-2500 kaloria päivässä saamatta "turhaa" energiaa. Vaikka tiedänkin suurinpiirtein kuinka paljon kehoni kuluttaa energiaa kaloreissa mitattuna en silti todellakaan laske kaloreita kun syön. Ymmärrän kyllä jos on tähtäämässä fitness-kisoihin  tai johonkin muuhun sellaseen tapahtumaan, missä jokainen gramma kehossa ratkaisee niin silloin kaloreiden laskeminen onkin tärkeää, mutta itse en ole sellaisessa tilanteessa. Sen olen huomannut, että oikeeastaan mitä vähemmän kasaan itselleni paineita omaa syömistäni koskien sitä paremmin asiat yleensä menevät. Jokainen ruokailuni perustuu siihen, että ruoka on helposti saatavissa ja mun tapauksessa helppo kuljettaa treenilaukussa. Aamupalalla saan kulutettua järkyttävän paljon aikaa ja silloin tuleekin syötyä ihan mukava määrä. Sen verran mietin kuitenkin syömistäni, että en syö ihan samaa määrää esim lepopäivinä kuin kisapäivinä tai vaikkapa normi treenipäivänä.
lepopäivän aamupala

...
Treenaamisen suhteen saatan olla joskus todella tarkka, mutta jos mun esim tekee mieli jotain hyvää niin se on ihan fine ja pidän herkuttelupäiviä kavereideni kanssa. Ennen podin kauhean huonoa omatuntoa siitä jos söin jotain epäterveellistä silloin kun ei oisi pitänyt, mutta sitten tajusin yhdellä ravintoluennolla, että turhahan siitä on kokea huonoa omatuntoa kun ne herkut on jo syöty, eikä asialle voi enää mitään.
...

Kaikkien pitäisi ottaa huomioon se, että jokainen meistä on erilainen ja jos jollekkin sopii karppaaminen ei se tarkoita, että se olisi paras vaihtoehto sinulle. Tällä hetkellä omat allergiani eivät kauheasti rajoita syömistäni kun osaan ottaa ne huomioon ja esim ravintoloissa en tietenkään tilaa mitään ruokaa, joka sisältää jotain allergisen reaktion aiheuttavaa. Kantapään kautta olen oppinut myös sen, että ÄLÄ IKINÄ KOKEILE MITÄÄN UUTTA KISAPÄIVÄNÄ! Tämän virheen tein Helsinki city runilla vuonna 2013. En ajatellut, että eri urheilujuoman, mitä olin juonut treeneissä, juominen voisi aiheuttaa niinkin paljon ongelmia. Kun tuohon lisäsi vielä voimakkaan siitepölyallergian (josta en ollut tietoinen vielä silloin) oli lopputulos kaikkean  muuta kuin olin kuvitellut. 16kilometriin asti kaikki oli vielä ihan ok ja olin tekemässä elämäni juoksua. Sitten alkoi ongelmat. Neste ei imeytynyt ja aloin tuntemaan, että kaikki ei ole hyvin. Vatsa ei kestänyt ja silmäni vuosivat todella paljon (tällä kertaa ei ollut kyse kyynelistä ;) ) Taistelin kuitenkin maaliin ja paransin aikaani 13minuutilla, mutta kisaa seurannut ilta oli yksi elämäni hirveimmistä ja sitä en tule ikinä unohtamaan. Tuosta kokemuksesta viisastuneena olen nykyään todella tarkka siitä mitä syön kisapäivinä.
Perus kotiruokaan voin aina luottaa!!
...
Loppuun vielä vähän tämän hetkisestä treenaamisesta. Kisakauden lähestyessä tehot ovat nousseet ja nyt ollaan useissa treeneissä hyvinkin paljon poissa mun mukavuusalueelta. Uinitreeneissä on tullut tehtyä uusia ja hauskoja juttuja. Viime tiistaina vuorossa oli 1000m alkuverkka ja sen jälkeen 5x100m hyppylähdöllä ja teho oli jokaisessa vedossa kolmonen ja sitten enää 500m loppuverkka. Vedot pystyin hyvin tekemään tasaisella vauhdilla (1:31min/100m-1:35min/100m) mihin olen todella tyytyväinen. Ongelmana on tällä hetkellä ollut palautuminen. Koko ajan tuntuu, että keho käy vähän ylikierroksilla, mutta silti treenit sujuu ihan hyvin. Perjantain vetotreenit radalla ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan tai niin ainakin luulin ennen kuin katsoin treenien jälkeen garminista kierrosaikoja. 400metrin radan sijaan jouduin juoksemaan noin 600metrin pituista kierrosta ympäri. Tarkoituksena oli vetää 6x400m, 8x200m, 4x100m mutta jouduin tuota treeniä vähän soveltamaan tilanteen mukaan.
Parhaimmat kisakengät, mitä olen ikinä käyttänyt!!
Perjantainakin taas osoittivat sen minkä takia ovat niin täydelliset.
Alkulämmittelyssä jo huomasin, että nyt ei olla ihan tuoreimmilla jaloilla liikkeellä, mutta no can do näillä mennään. Eka 600m metrin kierros meni todella kovaa, vaikka koko ajan oli sellainen fiilis, että en etene mihinkään. Välissä pientä väliverkkaa ja eikun toinen kierros alkakoot. Sekin meni yllättävän hyvin, vaikka jalat olivat aivan tukossa. Kaikki vedot olivat alle neljä minuuttia kilometrille, mikä on mulle tällä hetkellä oiken mukava vauhti. Kovimmillaan tais vauhti olla 3.23min/km. Huomasin treenin aikana, että etenkin vetotreenejä on todella inhottava tehdä yksin :(. Ei tule annettua kaikkeaan. Loppuun tein vielä 10x 50metrin mäkivetoja kiihtyvällä vauhdilla. Hauskinta oli se kun olin lähdössä kentältä niin en ollut tajunnut ottaa sitä huomioon, että kun kävelen pyöräilykengillä massakentällä niin klossit on täynnä hiekkaa sen jälkeen ja kengät ei suostu kiinnittymään polkimiin. Sanottakoot, että varmaankin kaikki kirosanat pääs siinä vaiheessa suusta kun piti riisua kengät pois ja veden kanssa ruveta putsaamaan niitä. Sitten sain vielä sotkettua koko naamani ketjuöljyyn eli nättinä lähdin kentältä polkemaan kotiin XD.
Lauantaina olikin vuorossa joka viikkoiset uinnin ryhmätreenit, jotka menivät vähän liian perus suorittamiseksi. Mutta eihän aina voikkaan olla se paras päivä. Uinnin jälkeen oli tiedossa maastojuoksutreeniä ja olin ajatellut juoksevani noin 5-7km, mutta suunnitelmat vähän muuttuivat ja lenkki venyikin lopulta 12kilometriin. Täydellistä treeniä Sandis trail sprinttiä varten!!

Launtai ei kuitenkaan päättynyt ihan toivomallani tavalla vaan sairastuin vatsatautiin ja sitä potiessa meni koko sunnuntai, mutta onneksi olo parani nopeasti ja nyt olen taas ihan elävien kirjoissa. Huomenna jatkuu normitreenit!





keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Go Expo ja elämän pienet ilot

Vaikka teinkin itselleni lupauksen neljä viikkoa sitten, että maaliskuun 17.päivään asti keskityn täysin opiskeluun ja treenaamiseen niin oonhan mä totta kai onnistunut haalimaan ittelleni kaikkea muutakin tekemistä. Vaikka olen saanut pidettyäkin pääfokuksen treenauksessa ja opiskelussa, on ollut kiva puuhata välillä jotain aivan muuta. Kun puhun treenuksesta tarkoitan sillä automaattisesti triathlontreenejäni ja esim joogan lasken muuksi tekemiseski XD. On tullutkin joogailtua iha mukava määrä ja toiseksi lempilajiksi on taas näin keväällä noussut tanssiminen. Tanssiessa ei todellakaan tuu ajateltua mitään derivaattoja tai englannin kielioppia!! Hyvää nollausta siis.

...

Nyt itse asiaan. Otsikon perusteellakin voi jo päätellä, että Go Expo-messut saattaa kuulua mun tän viikon ohjelmaan ja niinhän ne kuuuluukin. Tänä vuonna tuun viettämään suurimman osan ajasta meidän seuran ( Helsinki Triathlon) pisteellä ja parhaani mukaan pyrin vastaamaan kaikkien kysymyksiin eli ei muuta kuin puhumaan triathlonista tai ihan jostain muusta. Mut löytää siis Helsinki Triathlonin pisteeltä perjantaina 12-19. KAIKKI VAAN MOIKKAAMAAN!!

...

Toinen asia, joka on ollut paljon mielessä tällä viikolla on se, että olen pikku hiljaa alkanut oppia nauttimaan elämän pienistä iloista. Instagramissa olen ollut noin vuoden tai alle (en kirjoittanut kalenteriin merkintää silloin kun alotin XD), enkä ikinä ajatellut, että kuvillani olisi sen suurempaa merkitystä kenellekkään vaan aikalailla sen suurempia tarkoitusperiä olen kuvia sinne laitellut.
Tällä viikolla kuvaani kommentoitiin aivan ihanalla tavalla!! En olisi ikinä osannut kuvitella, että joku minulle ennestään aivan tuntematon henkilö näkee minut tuolla tavalla kuin minua kuvailee ja että saa motivaatiota kuvistani, mutta on ihana kuulla, että näin on ja olen todella otettu hänen sanoistaan.
Viime aikoina olen saanut muutenkin ennätyksellisen paljon iloisia kommentteja ja viestejä seuraajiltani ja se on tehnyt minut äärimmäisen iloiseksi. 

Oon pitäny itteäni aina "vähän" outona tyyppinä, mutta nyt olen alkanut ymmärtämään sen, että "hei ehkä se on se mun vahvuus kun olen (kavereiden mielestä ainakin) hyvällä tavalla outo".  Eihän siitä mitään tulisi jos yrittäisin muokata itseäni muiden mielipiteiden mukaan. Ihan sama oletko nero, urheilullinen, outo tai jotain muuta kunhan OLET OMA ITSESI!!

Olen oppinut iloitsemaan toden teolla elämän pienistä iloista. Mulle niitä on esim. se että saan nukkua seiskaan, nähdä kavereitani, tehdä sitä mitä rakastan ja olla osallisena monissa upeissa jutuissa. Pienistäkin asioista oppii kummasti nauttimaan, vaikka ne vaikuttaisi tosi turhilta asioilta.

...

Loppuun vielä vähän tilannepäivitystä mun treenauksen suhteen. Kisakauteni korkkaan 14.4 eli ihan tuota pikaa, mutta ensimmäinen vähän suuremman merkityksen omaava kisa on kuitenkin "vasta" 9.5 ja tällä tarkoitan Sandis trail sprinttiä. Maastojuoksu on mulle vähän vieraampi laji jasen takia odotan innolla tuota kisaa. En todellakaan tule olemaan kärkiryhmässä, eikä se olekkaan tarkoitus, koska ideana olisi palautua hyvin ennen heti seuraavalla viikolla juostavaa Helsinki city runia. Sandiksessa olisi kuitenkin tarkoitus vetää ns.kovempi treeni ja kattoa mihin sen hetkinen vauhti riittää. Mitään kuuta taivaalta en lähde tavoittelemaan, koska kisakauteni todellakin loppuu vasta elokuun lopussa, joten kuntopiikin ajoitusta ei ole tarkoitus tehdä jo toukokuussa vaan mielummin haluan, että se ajoittuu sm-kisoihin tai kesäkuun loppuun. 
Juoksu kulkee jo yllättävän hyvin...
Onhan se kiva, että pystyy tekemään ylä pk-sykkeillä sellaisia lenkkejä, joiden keskivauhti alkaa nelosella ( noin 4:30-4:50min/km). Viime vuonnahan kisavauhtini oli 4:30min/km, mutta tämän vuoden tavoitteena ois saada se mahdollisimman lähelle nelosta, mutta ainakaan Santahaminan kisassa se ei tule onnistumaan. Kunhan selviää siitä hengissä ja ilman loukkaantumisia, hahah!!
Tasapaino treeniä



 Pyöräilynkin suhteen on asiat edistynyt aivan sairaan paljon. Keskari peruslenkeillä on noussut 30km/h paremmalle puolelle ja kadenssiakin olen saanut nostettua ja iloisinta on se, että voimantuottoni on alkanut jakautumaan 50-50 eli kumkin jalka on yhtä "tuore" juoksemaan lähdettäessä.
Alkaa reisissä löytymään poweria, mutta töitä riittää vielä



Uinnissakin on tapahtunut edistystä ja se on kaikista lajeista mulle se vaikein ja sen takia pienikin kehitys on todella suuri asia. Sprintti matkalla uidaan niin lujaa, että saa kyllä tehdä tosissaan töitä jos haluaa pysyä kärkiryhmän peesissä ja taistella paremmista sijoituksista.
Avovesiuinti odotellessa
Pieni shokkihan siinä meinas tulla kun näin maaliskuun treeniohjelman. Sen verran tehoja nostettiin, että saa alkaa jo tykittämään ihan tosissaan treeneissä kuin treeneissä. Ohjelman ekat uintitreenit oli kyllä paperilla paljon pahemman näköset kun ne sitten loppujen lopuksi oli. 3300metriä täyttä tykitystä ja alkulämpän jälkeen sarja alotettiinkin mukavasti 3x4x100m vedoilla, jotka tehtiin nousevalla teholla. Treenit sitte vielä lopetettiin ihanasti 6x50m täysii uintaviin vetoihin. En aio todellakaan valittaa siitä, että treenit ois liian raskaita, koska sen verran korkealla on tavoitteet, että niitten eteen olen valmis tekemään kaiken vaadittavan työn!!

...

MUISTAKAA NAUTTIA ELÄMÄN PIENISTÄ ILOISTA JA HYMYILLÄ!!