Muutosten kautta väsymykseen

Tänä vuonna blogini ei ole todellakaan päivittynyt samaan tahtiin kuin aikasemmin ja siihen on monta syytä:

•  ajan puute. Tänne kun rustailen tekstejä ihan vain fiilis- ja harrastuspohjalta

•  motivaation puute. Eipä sitä haluaisi joka kirjoituksessa jostain valittaa tai kirjoittaa muuten  negatiiviseen sävyyn.         

•  aiheiden vähäisyys. Kesä ja kevät meni enemmän tai vähemmän opintojen ja töiden parissa  ja   kun tekee vielä töitä, joissa pätee salassapitovelvollisuus niin eipä niistä täällä oikein mitään  pölistä. 

Tämä vuosi on ollut monella tapaa erilainen. Ei ainoastaan urheilun parissa vaan myös yksityiselämässä. Tänä vuonna tuli sellaine raja vastaan, että ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen etten laittanut kertaakaan minkäänlaista numerolappua rintaan kisaaminen mielessä. Ja juu eipä niitä numerolappuja tule rintaan laitettua muiden syiden takia. En siis asettunut kalkkiviivalle kertaakaan. Surullistahan se on varsinkin henkilölle, joka on kisannut koko elämänsä ja on ''hieman'' kilpailuhenkinen. Eniten koin kuitenkin pettymystä itseäni kohtaan. Koin, että olin epäonnistunut ihmisenä ja olin jotenkin huonompi kuin muut, vaikka eihän se tietenkään niin todellisuudessa ole. Mieli nyt kun kehittelee kaikkea omaa silloin, kun on paha olla, eikä saa toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.

Kuva: Selina Ala-Nikkola

Seinä minulla tuli lopullisesti vastaan tämän vuoden kisojen kanssa viimeistään kesäkuussa, kun en ollut saanu koko vuonna yli kolmea viikkoa pidempiä täyspainotteisia treenijaksoja plakkariin. Omaa terveyttään on kuitenkin aikas turha pilata alle 25-vuotiaana. Tällä hetkellä tilanne tuolla saralla on se, että diagnooseja on ehdoteltu, mutta mitään varmaa ei ole pystytty toteamaan  ja tilanne on helpottunut siihen pisteeseen, että mitään akuuttia ei tällä hetkellä ole, mutta tutkimuksia jatketaan.

Jos urheilun saralla asiat eivät ole olleet ruusuilla tanssimista niin eivät ne asiat ole olleet sitä millään muullakaan osa-alueella. Opintojen, urheilun, töiden ja vapaa-ajan yhdistäminen on alkanut tuottamaan koko ajan enemmän haasteita. Opinnot vaikeutuvat ja kun nyt olen hakeutumassa alalle missä ei hirveästi haluaisi tehdä virheitä niin opintoihin on tullut panostettua entistä enemmän. Tällä hetkellä tavoitteeni on valmistua samaa aikaa oman vuosikurssini kanssa, joten töitä saa välillä tehdä todenteolla, että pysyy pää menossa mukana.

Kuva: Marisa Soulanto

Paljetti pysyy helposti kasassa, kun jokainen osa-alue (opinnot, työt, urheilu ja vapaaa-aika) on tasapainossa, mutta kun yksi palikka alkaa heilumaan niin alkavat muut huojumaan ihan vain solidaarisuuden takia. Tänä vuonna kun tuo urheilupuoli ei mennyt ihan niin kuin viime vuonna suunnittelin.

Urheilu on ollut minulle aina äärimmäisen tärkeä asia. Olen harrastanut kilpaurheilua ihan pienestä tytön tylleröstä lähtien ja nyt ensimmäistä kertaa jouduin kokemaan sen miltä tuntuu, kun ei pääse kisaamaan ollenkaan. Tuntui kuin pieni pala minusta olisi heitetty kielekkeeltä alas. Vapaa-aika ja urheilu ovat tarkottaneet usein samaa asiaa minulle ja nyt kun en urheillut niin minulla todella oli sitä kuuluisaa vapaa-aikaa, mutta sitten pintaan nousi niinkin huvittava juttu kuin se, etten osannut hyödyntää sitä aikaa mitenkään, koska sitä ei minulla ollut aikaisemmin ollut.

Tilanne oli vähän sama kuin laittaisi täysin kielitaidottoman henkilön vieraaseen maahan, jossa ei puhuttaisi sellaista kieltä, jota hän ymmärtäisi ja sitten vain katsottaisiin kuinka kauan menee ennen kuin hän alkaisi pikku hiljaa oppimaan uuden kielen ja selviämään omillaan.

Minulle tuo vieras maa tarkoitti vapaa-aikaa. Yhtäkkiä pystyin nähdä kavereita lyhyelläkin varoitusajalla, eikä tapaamisia tarvinut suunnitella kolmea viikkoa etukäteen. Pikku hiljaa aloin korvaamaan urheilemattomuuden aukon kuitenkin pikkasen väärällä tavalla. Otin töitä niin paljon kuin vain pystyin. Hukutin ajatukseni töihin ja purin pahaa oloani niin. Kesälomani oli kaukana lomailusta.

Syksyn alussa ehdin kuin ehdinkin hengähtämään viikon ennen kuin opintoni jatkuivat ja koin niin sanotusti pienen valaistumisen asioiden suhteen isovanhempieni verannalla makoillessa. On ihan okei sanoa olevansa väsynyt, oli se sitten henkistä tai fyysistä väsymystä. Ei se tee minusta tai sinusta yhtään sen huonompaa ihmistä. Tärkeämpää on se, että tajuaa milloin omat rajat tulevat vastaan. Itselläni ne tulivat siinä vaiheessa, kun tuli liikaa muutoksia. Olen tajunnut kuitenkin sen, että tämä on vain yksi kausi elämässäni ja tulen tätä aivan varmasti vanhempana naureskellen muistelemaan ja voin vain todeta, että omista teoistaan oppii aina jotain uutta.

Iloa pienistä asioista stressaamisen keskellä

Kuten aiemmista blogikirjoituksistani on varmasti monelle selvinnyt, olen luonteeltani helposti stressaava ihminen. Pienistäkin asioista saan aikaiseksi jonkun sorttisen stressin, mutta usein juuri se saa minut suoriutumaan asioista paremmin. Ongelmana kuitenkin on se, että kun olotila jatkuu pidempään, alkaa se muuttamaan ajatusmaailmaani niin, etten enää näe edes niitä pieniä stressivapaita asioita, jotka tuottavat iloa.

Kesä tuli asusteltua Lontoossa ja huomasin heti Suomeen palattuani, etten ole varmaan ikinä viettänyt yhtä stressivapaata kesälomaa. Kun yksi elämän osa-alue, opiskelu, jäi melkeinpä kokonaan pois kesäksi, oli helpompi pitää paljetti kasassa muiden asioiden suhteen, eikä stressiä oikein päässyt syntymään, koska vuorokaudessa riitti hyvin tunnit. Työt, treenit ja ystävät oli hyvin helppo sovittaa viikkoaikatauluun. Pystyin työstämään omaa henkistähyvinvointiani ihan yhtä hyvin kuin fyysistä kapasiteettia. Maisemanvaihdos teki kyllä älyttömän hyvää ja sai minut näkemään asiat ihan erilaisessa perspektiivissä. Uskon, että koko kesän kasvattavin ja paras asia oli se, että jouduin viettämään niin paljon aikaa yksin vieraassa maassa ja hoitamaan esim sairaalakäynnit ihan ittekseni ilman läsnäolevaa tukea. 

Kun olet yksin, alat automaattisesti miettimään asioita ja tekemään tietynlaista itsetutkiskelua. Juju piileekin siinä osaatko hallita ajatuksiasi niin, ettet näe vain negatiivisia piirteitä ja asioita elämässäsi vaan osaat nähdä myös ne positiiviset. Yksinoleminenkin on taito, joka kannattaa hallita. Pitää pystyä olemaan yksin ilman, että se saa sinut ahdistumaan. Mitä enemmän vietin aikaa itsekseni, sitä enemmän opin arvostamaan rauhallisuutta ja pieniä asioita, kuten aamuisia kävelyitä auringon paisteessa ilman kiirettä, kirjan lukemista auringonpaisteessa ja vain olemista tekemättä mitään. Aluksi koin todella huonoa omatuntoa siitä, jos en joka päivä tehnyt jotain suurta ja ihmeellistä, mutta pikku hiljaa sekin tunne helpottui.

Suomeen palattuani mielialani alkoi hyvin äkkiä laskea. Palasin aurinkoisesta ja avoimesta Lontoosta sateiseen ja yrmeään Suomeen. Opinnot alkoivat ja jo ekoilla viikoilla sai tehdä kunnolla töitä sen eteen, ettei vajoa epätoivoon. Ongelmat terveyden kanssa alkoivat uudestaan ja oma pää alkoi kääntyi itseään vastaan. Opiskelu, työt, treenit, ystävät ja perhe on sellainen yhtälö, että maailman parhaalla organisoijallakin olisi vaikeuksia saada nuo mahtumaan samaan kalenteriin. Halu panostaa kaikkeen täydellä teholla on juurikin se asia, mikä saa minut kerta toisensa jälkeen ajautumaan samaan ahdinkoon ja siihen, että tuntuu kaikkien asioiden olevan huonosti, eikä enää pysty iloitsemaan asiosta samalla tavalla.

Eilen treenatessani kaverin kanssa, minut valtasi tunne, joka sai koko kroppani rauhottumaan ja pysähtymään. Aloin miettimään sitä, kuinka etuoikeutettu oikeasti olen monien asioiden suhteen. Opiskelen unelma-ammattiani, pystyn urheilemaan ja tekemään oikeasti niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. 

Kuva: Selina Ala-Nikkola

Kaiken ei tarvitse aina olla 100% täydellistä. Tuo on asia, jota yritän itselleni opettaa. Kukaan ei ole täydellinen ja sehän juuri tekee ihmisistä täydellisiä. Voin sanoa asioille EI, eikä minun tarvitse kokea syyllisyyttä siitä, jos kieltäydyn. Kaikkea ei vain pysty tekemään aina 100%:lla teholla, vaan tarvii vain pystyä hyväksymään se, että kaikelle ei ole aikaa. Kun nuo ajatukset hyväksyy, kykenee arkeen ja niihin stressaaviin asioihin keskittymään ihan eri asenteella. Silloin kun on koko ajan menossa, on pakko löytää pienistä asioista ilon aiheita. Vaikka tekisikin niitä asioita, joista on aina unelmoinut, ei se tarkoita sitä, että kaikki hetket olisivat pelkkää iloa. Sen takia vaikeillakin hetkillä on tärkeää löytää edes joku maailman pienimmältäkin asialta tuntuva juttu, joka saa aikaan hyvän olon tunteen juuri sillä hetkellä ja saa sinut unohtamaan huolesi edes pariksi minuutiksi.

Kuva: Selina Ala-Nikkola

Positiivisen palautteen merkitys

Itse jaan palautteen kolmeen kategoriaan: negatiivinen, positiivinen ja rakentava. Saamme palautetta aikalailla päivittäin. Tietenkin palautteen saaminen on tärkeää kehittymisen kannalta, mutta se, miten palautteen sanoo ja missä suhteessa eri kategorioita käyttää, on ratkaiseva tekijä.

Itse olen usein törmännyt siihen, että positiivista palautetta ei suomalaiset osaa kauheasti tai ainakaan liikaa antaa. Tämä on tietenkin yleistystä omien kokemusteni perusteella ja jollakin toisella voi olla ihan erilaiset kokemukset. Sekä koulussa että urheilussa olen tottunut siihen, että minulle sanotaan palaute joko negatiiviseen sävyyn tai rakentavasti, mutta positiivisen palautteen eteen minun pitää tehdä jotain todella normaalista poikkeavaa.

Nuorien tyttöjen ja tietenkin myös poikien itsetunto rakentuu paljolti murroisässä palautteen perusteella. Jos nuori ei saa ollenkaan positiivista palautetta, vaatii todella lujaa luonnetta, että palaute ei latista itsetuntoa miltään osin. Julkisuudessa on paljon puhuttu siitä, miten yhä enemmän nuoret syrjäytyvät ja kuinka se vaikuttaa yhteiskuntaan, mutta nuorten näkökulma unohdetaan täysin. Ihmisten ajatellaan olevan muurahaiskeon jäseniä, eikä yhden jäsenen hyvinvoinnista välitetä tarpeeksi.

Itse koulukiusattuna tiedän oikein hyvin sen, kuinka yksi pieneltä tuntuva sana voi aiheuttaa paljon haittaa niin itsetunnolle kuin mielialalle. Se, jos joku olisi sanonut minulle edes yhden positiivisen kommentin silloin kun minua kiusattiin, uskon, että niin paljon hallaa ei olisi tapahtunut. Itse kuitenkin puhuin asiasta vanhemmilleni ja he auttoivat minua vaihtamaan koulua ja uuden koulun myötä oloni helpottui kun kiusaaminen loppui, mutta itsetunnossa ja itsensä arvostamisessa oli jo haava, jonka parantuminen voisi viedä kauankin.

Aluksi tarkoituksena oli kirjoittaa positiivisen palautteen merkityksestä urheilussa ja motivaation ylläpidossa, mutta aina välillä juttu alkaa rönsyilemään...mutta antaa rönsyillä.

Itse olen luonteeltani sellainen, että jos jotain päätän niin olen myös valmis tekemään kaiken sen eteen, että tavoitteeni saavutan. En muista milloin olisin jättänyt mitään kesken. Maaliin mennään, vaikka väkisin. Viimeisin asia, jonka hoidin väkisin ja hammasta kiristellen loppuun, oli lukio. En todellakaan valinnut helpointa reittiä lukion suorittamiseen ja se kostautui pahemman kerran. Ongelmat alkoivat toisen luokan keväällä kun kurssit alkoivat vaatia enemmän töitä, mutta urheilu oli myös vahvasti elämässä mukana, kuten se on nytkin.

Luin pitkänä fysiikan, kemian, matikan ja biologian ja jokainen aine olisi vaatinut paaaljon enemmän panostamista, mutta ajan puutteen ja vähenevän motivaation takia kurssien suorittaminen oli lukion lopussa todella tuskaista. Olen aina ollut hyvä oppija, mutta välillä menee kauemmin jonkun asian oppimiseen ja kun sitä tarvittavaa aikaa ei ole, kehitän itselleni elämää suuremman stressin. Loin ja luon vieläkin usein itselleni turhan suuret paineet ja aiheutan niillä itselleni vielä lisää stressiä.

Kun vaikeudet opiskelujen suhteen olivat jo alkaneet, vika tikki oli se kun yhden aineen koe ei mennytkään ihan odotusten mukaan ja kun sain kokeen opettajalta takaisin, hän tokaisi minulle: ''Katja, ennen sinä olit hyvä, mutta nyt sinusta ei ole enää mihinkään.'' Tuo lause tulee varmaan jäämään mieleeni loppuelämäni ajaksi. Kukaan, ei niin kukaan saisi sanoa kenellekkään noin, eikä varsinkaan opettaja. Heillä on suuri osa siinä, miten motivoituneina opiskelijat pysyvät opintojen edetessä. Mistä hän tietää, mitä elämässäni tapahtuu juuri sillä hetkellä? Koulun ulkopuolella voi tapahtua niiiiiiin paljon asioita, jotka vaikuttavat myös opiskeluuni, joista opettajilla ei ole mitään tietoa. Luuleeko hän, että tuollainen kommentti saisi minut motivoitumaan vai mikä hänen tarkoituksensa oikein oli? Sitä en saa koskaan tietää, mutta eipähän tarvitse olla kyseisen ihmisenkään kanssa tekemisissä.

En kuitenkaan antanut hänen ''motivoivien'' sanojen häiritä opiskeluani vaan sisuunnuin ja vetäisin seuraavasta kokeesta muistaakseni ysin. Jokaista nuo sanat eivät kuitenkaan olisi motivoinut ja se on ratkaisevaa. Ihmisten yksilöllisyys kadotettaan pala palalta. Jos Pena kokee, että vähän suorempi ja negatiivisempi palaute motivoi häntä, ei se tarkoita sitä, että myös Elina kokee asian samalla tavalla.

En tarkoita sitä, että ihmisiä pitäisi olla koko ajan kehumassa, mutta ihmisten yksilöllisyys olisi syytä ottaa monissa tilanteissa paremmin huomioon. Rakentava palaute on ihan eri asia kuin negatiivinen. Tuo, mitä opettajani sanoi minulle, on täysin negatiivinen, eikä millään tasolla rakentava. Olen huomannut sen, että ihmisillä on usein tapana sanoa rakentavaa ja turhan usein negatiivista palautetta, mutta positiivisen palautteen saaminen on kivikon takana. Jos asiat menevät suhteellisen hyvin, ei koeta tarvetta sanoa ''Hei teet (esim.) työsi hyvin?'' , vaan odotetaan sitä epäonnistumisen hetkeä ja vasta sitten avataan suu. Myös positiivine palaute motivoi ihan siinä, missä rakentavakin.

Kaikkien pitäisi uskaltaa ja muistaa sanoa positiivista palautetta paljon useammin kuin tällä hetkellä sanoo. Niinkin pieni asia voi vaikuttaa paljon varsinkin nuorilla itsetunnon rakentumiseen. Viimeistään nyt on aika unohtaa perinteinen suomalainen ''karaistava'' palautteen antotapa ja sanoa myös positiivisia asioita. Itse olen ottanut sen tavaksi, että jos mielestäni jollain on esim. hieno takki niin sanon sen hänelle (pinnalline  esimerkki, mutta helppo sellainen). En välttämättä itse tajuakkaan, kuinka hyvän fiiliksen voin toiselle saada sanomalla noinkin pieneltä tuntuvan asian.

Uskaltakaa antaa positiivista palautetta ja korostaa hyviä asioita, vain huonojen asioiden huomauttamisen sijaan!