Olen pitkään tuskaillut sen fiiliksen kanssa, että elämässäni ei tapahdu mitään eikä minussa ole mitään mielenkiintoista tai että minulla ei ole mitään tarjottavaa muille. Viime lauantaina, ollessani Pasin kuvattavana seuramme sivuille, tajusin kuinka paljon elämässäni oikeasti tapahtuu asioita. En vain ole itse sitä aikaisemmin tiedostanut. On menossa vasta ensimmäinen kuukausi vuotta 2015 ja tähän mennessä on jo tapahtunut paljon.
Aloitin vuoden alussa vapaaehtoistyön Santahaminan sotilaskodissa, koska treenaamisen ja koulun ohella mun sosiaalinen elämä on rajoittunut aikalailla treenikamujen kanssa jutteluun ja kaipasin jotain ihan erilaista elämääni ja niin päädyin Santahaminaan. Kävin viime keväänä lukiolaisille järjestettävän turvakurssin ja sekin lisäsi mielenkiintoa vapaaehtoistyöhön.
Jännitän asioita todella paljon ja mietin mitä kaikkea hirveetä voi tapahtua ja vikat kolme päivää ennen kuin menin ensimmäistä kertaa Sotilaskotiin meni aikalailla unettomissa merkeissä. Jälleen kerran huomasin, ettei jännittämisessä ollut mitään järkeä. Tutustuin heti ensimmäisellä vuorolla kahteen aivan ihanaan ihmiseen, Helmiin ja Selinaan.
Helmin kanssa olin puhunut jo vähän aikaisemmin, mutta Selinan tapasin ensimmäistä kertaa sodessa. Kummatkin tytöt ovat aivan ihania persoonia ja jälleen kerran huomasin, että jännitän uusien ihmisten tapaamista aivan turhaa.
Sotilaskoti on tuonut jotain aivan uutta elämääni ja mielenkiinto muihinkin asioihin on lisääntynyt kun kerran pari viikossa olen n.4 tuntia ajattelematta koulua tai treenaamista (enkä tarkoita tällä sitä, että tuijottelisin varusmiehiä niin intensiivisesti ettei muuta ehtisi ajattelemaan XP)
Vapaaehtoistyön lisäksi olen löytänyt treenaamiseen ihan uuden vaihteen. Kulunut kuukausi on mennyt aikalailla treenatessa, eikä se mua haittaa yhtää. Arkipäivisin kello on soinut lähes poikkeuksetta viiden kuuden välillä ja Herttoniemessä sijaitseva Easyfit-sali on ollut kovassa käytössä. Sieltä olen itseni löytänyt monta kertaa viikossa vähän yli kuus aamulla alottelemassa jo päivän ensimmäistä treeniä.
Juoksutekniikka-kuvausten jälkeen juoksu on kehittynyt paljon kun olen saanut karsittua paljon turhaa pois, mutta vieläkin riittää tekemistä. Syke matolla juostessa on pudonnut noin 15 lyöntiä, mikä on mun kohalla todella suuri asia. Ennen 13km/h vauhti tarkoitti mulle vk-juoksua, mutta nyt se on pk2-juoksua. Aerobistentreenien lisäksi olen viettänyt aikaani iha vain salin puolella. Tänä talvena voimatasot ovat parantuneet tai ainakin kestävyyden osalta. 136 vipunostotoistoa per salikerta on tehnyt tehtävänsä. Yli sata kyykkytoistoa ei enää aiheuta yhtään niin pahoja jumeja kuin alkusyksystä. Saliohjelma on myös muuttunut aika paljon sitten alkusyksyn, mikä on myös vaikuttanut lihasjumien syntyyn.
Nyt vuoden vaihduttua olen siirtänyt osan pyöräilytreeneistä myllyyn wattbikeille, jotta kesällä tavoiteltavan vauhdin kaltaisia treenejä alkaa tulemaan plakkariin. Wattejakin olen seurannut enemmän ja suuri huomio on kiinnittynyt kadenssiin. Olen hitaan kadenssin ajaja, mutta siihen on tullut jo pientä muutosta, koska haluan, että juoksu pyöräilyn jälkeen ei ole aina yhtä tuskaista.
Vähintään kuus tuntia päivässä ois tarkoitus lukea ylppäreitä varten, mutta treeneihin ei lukeminen vaikuta millään tavoin. Saan nukkua jopa kuuteen aamuisin ja hallilta sitten vain suoraan kirjastoon lukemaan ja illalla sitten toinen treenisetti. Ylppärit tuovat taas oman stressitason nousun, mutta nopeastihan ne sitten ovat ohi.
Palatakseni vielä viime lauantaisiin kuvauksiin. Oltiin sovittu Pasin kanssa, että nähdään Easyfit-salilla 8.00 ja noin 3 tuntia varattiin kuvauksiin. Tein itselleni tuttuja liikesarjoja ja Pasi sitten kuvaili mua. Oli hauska nähdä minkälainen lopputulos oli, koska oli ensimmäinen kerta kun olin kuvattavana. Totta kai joo musta on otettu ennenkin kuvia, mutta ei niitä oo käytetty kuin ehkä täällä mun blogissa ja instagramissa. Kuvausten jälkeen oli vielä kaks tuntia treeniä tiedossa. Kun kaikesta treenaamisesta oli selvitty, piti vähän kiirehtiä, että ehdin viideksi hoitamaan tuttuva perheeeni lapsia. Oli kyllä tää tyttö vähän väsynyt valvottuaan 18 tuntia, mutta kyllä uni maitto kun vihdoin pääsin kotio.
Sunnuntaina sitten aloin todella miettiä miks mulla on ollut niin pitkään sellainen fiilis, ettei millään ole mitään väliä, eikä mun elämässä ole mitään sisältöä. Joo kuulostaa vähän masentuneelta, mutta tollanen olo mulla oli pitkään. Syksyn aikana tapahtui paljon negatiivisia asioita, jotka tietenkin vaikutti ja vaikuttavat vieläkin välillä mielialaani, mutta nyt olen oppinut elämään niiden kanssa. Olen tajunnut sen, etten tule välttämättä olemaan ikinä sellainen ihminen kuin mitä pääni sisällä haaveilen olevani, mutta voin vain yrittää parhaani ja se riittää.
Pitkään tuntui myös siltä, että olen koko ajan kavereitteni kanssa eri paikoissa (kuvainnollisesti siis). Useat kaverini seurustelee ja heidän fokus on muutenkin erilaisissa asioissa kuin omani ja se on aiheuttanut usein pään vaivaa mulle, mutta sitten tajusin, että mun kuuluu tehdä niitä asioita, jotka tekevät MINUT onnelliseksi. Ei mun tarvitse alkaa juoksentelemaan baareissa sen takia, että sulautusin paremmin joukkoon. Ja onneksi monikaan kavereistani ei sitä odotakkaan. Elämäni sisältö on tällä hetkellä aikalailla täynnä triathlonia, mutta normaalista poikkeavien asioiden tekeminen on lisännyt hyvänolon tunnettani entisestään ja se on se, mikä merkitsee. Minulla on kaikki mitä tällä hetkellä elämässäni tarvitsen ja olen oppinut sulkemaan negatiiviset asiat pois mielestäni.
Tän olotilan saavuttaminen ei ole tapahtunut ihan yhdessä yössä ja joka päivä joudun käymään monta kertaa itseni kanssa keskusteluja niin, että saan säilytettyä tämän tunteen.
Huhhuh!! Tästä kirjoituksesta tuli kyllä hitusen erilainen kuin mitä olin suunnitellut, mutta ei se mitään. Pieni avautuminen näin lauantai aamuna xD.
HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!
