Itse jaan palautteen kolmeen kategoriaan: negatiivinen, positiivinen ja rakentava. Saamme palautetta aikalailla päivittäin. Tietenkin palautteen saaminen on tärkeää kehittymisen kannalta, mutta se, miten palautteen sanoo ja missä suhteessa eri kategorioita käyttää, on ratkaiseva tekijä.
Itse olen usein törmännyt siihen, että positiivista palautetta ei suomalaiset osaa kauheasti tai ainakaan liikaa antaa. Tämä on tietenkin yleistystä omien kokemusteni perusteella ja jollakin toisella voi olla ihan erilaiset kokemukset. Sekä koulussa että urheilussa olen tottunut siihen, että minulle sanotaan palaute joko negatiiviseen sävyyn tai rakentavasti, mutta positiivisen palautteen eteen minun pitää tehdä jotain todella normaalista poikkeavaa.
Nuorien tyttöjen ja tietenkin myös poikien itsetunto rakentuu paljolti murroisässä palautteen perusteella. Jos nuori ei saa ollenkaan positiivista palautetta, vaatii todella lujaa luonnetta, että palaute ei latista itsetuntoa miltään osin. Julkisuudessa on paljon puhuttu siitä, miten yhä enemmän nuoret syrjäytyvät ja kuinka se vaikuttaa yhteiskuntaan, mutta nuorten näkökulma unohdetaan täysin. Ihmisten ajatellaan olevan muurahaiskeon jäseniä, eikä yhden jäsenen hyvinvoinnista välitetä tarpeeksi.
Itse koulukiusattuna tiedän oikein hyvin sen, kuinka yksi pieneltä tuntuva sana voi aiheuttaa paljon haittaa niin itsetunnolle kuin mielialalle. Se, jos joku olisi sanonut minulle edes yhden positiivisen kommentin silloin kun minua kiusattiin, uskon, että niin paljon hallaa ei olisi tapahtunut. Itse kuitenkin puhuin asiasta vanhemmilleni ja he auttoivat minua vaihtamaan koulua ja uuden koulun myötä oloni helpottui kun kiusaaminen loppui, mutta itsetunnossa ja itsensä arvostamisessa oli jo haava, jonka parantuminen voisi viedä kauankin.
Aluksi tarkoituksena oli kirjoittaa positiivisen palautteen merkityksestä urheilussa ja motivaation ylläpidossa, mutta aina välillä juttu alkaa rönsyilemään...mutta antaa rönsyillä.
Itse olen luonteeltani sellainen, että jos jotain päätän niin olen myös valmis tekemään kaiken sen eteen, että tavoitteeni saavutan. En muista milloin olisin jättänyt mitään kesken. Maaliin mennään, vaikka väkisin. Viimeisin asia, jonka hoidin väkisin ja hammasta kiristellen loppuun, oli lukio. En todellakaan valinnut helpointa reittiä lukion suorittamiseen ja se kostautui pahemman kerran. Ongelmat alkoivat toisen luokan keväällä kun kurssit alkoivat vaatia enemmän töitä, mutta urheilu oli myös vahvasti elämässä mukana, kuten se on nytkin.
Luin pitkänä fysiikan, kemian, matikan ja biologian ja jokainen aine olisi vaatinut paaaljon enemmän panostamista, mutta ajan puutteen ja vähenevän motivaation takia kurssien suorittaminen oli lukion lopussa todella tuskaista. Olen aina ollut hyvä oppija, mutta välillä menee kauemmin jonkun asian oppimiseen ja kun sitä tarvittavaa aikaa ei ole, kehitän itselleni elämää suuremman stressin. Loin ja luon vieläkin usein itselleni turhan suuret paineet ja aiheutan niillä itselleni vielä lisää stressiä.
Kun vaikeudet opiskelujen suhteen olivat jo alkaneet, vika tikki oli se kun yhden aineen koe ei mennytkään ihan odotusten mukaan ja kun sain kokeen opettajalta takaisin, hän tokaisi minulle: ''Katja, ennen sinä olit hyvä, mutta nyt sinusta ei ole enää mihinkään.'' Tuo lause tulee varmaan jäämään mieleeni loppuelämäni ajaksi. Kukaan, ei niin kukaan saisi sanoa kenellekkään noin, eikä varsinkaan opettaja. Heillä on suuri osa siinä, miten motivoituneina opiskelijat pysyvät opintojen edetessä. Mistä hän tietää, mitä elämässäni tapahtuu juuri sillä hetkellä? Koulun ulkopuolella voi tapahtua niiiiiiin paljon asioita, jotka vaikuttavat myös opiskeluuni, joista opettajilla ei ole mitään tietoa. Luuleeko hän, että tuollainen kommentti saisi minut motivoitumaan vai mikä hänen tarkoituksensa oikein oli? Sitä en saa koskaan tietää, mutta eipähän tarvitse olla kyseisen ihmisenkään kanssa tekemisissä.
En kuitenkaan antanut hänen ''motivoivien'' sanojen häiritä opiskeluani vaan sisuunnuin ja vetäisin seuraavasta kokeesta muistaakseni ysin. Jokaista nuo sanat eivät kuitenkaan olisi motivoinut ja se on ratkaisevaa. Ihmisten yksilöllisyys kadotettaan pala palalta. Jos Pena kokee, että vähän suorempi ja negatiivisempi palaute motivoi häntä, ei se tarkoita sitä, että myös Elina kokee asian samalla tavalla.
En tarkoita sitä, että ihmisiä pitäisi olla koko ajan kehumassa, mutta ihmisten yksilöllisyys olisi syytä ottaa monissa tilanteissa paremmin huomioon. Rakentava palaute on ihan eri asia kuin negatiivinen. Tuo, mitä opettajani sanoi minulle, on täysin negatiivinen, eikä millään tasolla rakentava. Olen huomannut sen, että ihmisillä on usein tapana sanoa rakentavaa ja turhan usein negatiivista palautetta, mutta positiivisen palautteen saaminen on kivikon takana. Jos asiat menevät suhteellisen hyvin, ei koeta tarvetta sanoa ''Hei teet (esim.) työsi hyvin?'' , vaan odotetaan sitä epäonnistumisen hetkeä ja vasta sitten avataan suu. Myös positiivine palaute motivoi ihan siinä, missä rakentavakin.
Kaikkien pitäisi uskaltaa ja muistaa sanoa positiivista palautetta paljon useammin kuin tällä hetkellä sanoo. Niinkin pieni asia voi vaikuttaa paljon varsinkin nuorilla itsetunnon rakentumiseen. Viimeistään nyt on aika unohtaa perinteinen suomalainen ''karaistava'' palautteen antotapa ja sanoa myös positiivisia asioita. Itse olen ottanut sen tavaksi, että jos mielestäni jollain on esim. hieno takki niin sanon sen hänelle (pinnalline esimerkki, mutta helppo sellainen). En välttämättä itse tajuakkaan, kuinka hyvän fiiliksen voin toiselle saada sanomalla noinkin pieneltä tuntuvan asian.
Uskaltakaa antaa positiivista palautetta ja korostaa hyviä asioita, vain huonojen asioiden huomauttamisen sijaan!
´
