Pettymykset jatkuvat...

Tällä kertaa ei ole kauhean positiivista tekstiä tiedossa ;(

Tänään alkoi virallisesti triathlonkausi. Vuorossa oli Vantaa Triathlon. Viikon verran olin ollut pakkolevossa ylirasitustilan vuoksi, mutta viimeisen viikon ennen trikauden avausta pystyin treenaamaan suht normaalisti. Aika epävarmana kuitenkin lähdin tänään pyöräilemään kohti Kuusijärveä.
Talven aikana olin erityisesti keskittynyt uintiin ja sen parantamiseeen ja tulosta onkin syntynyt, mutta tänään kisoissa se ei näkynyt yhtään. Kaikki ne viiden aamut ja kahden tunnin raastavat uintitreenit eivät näkyneet ollenkaan tuloksessa. Lopputuloksena oli jopa huonompi uintiaika kuin viime vuonna, johon olen ÄÄRIMMÄISEN PETTYNYT :( sai itkua pidätellä kun näin lajikohtaiset ajat. Uinti ei tuntunutkaan ihan rennoimmalta maholliselta, mutta en kuitenkaan osannut odottaa näin huonoa tulosta. Kärki oli karannut jo niin kauas heti alussa, että oli aika vaikea paikka lähteä pyöräilyosuudelle.
Pyöräillessä kierrettiin 3 kertaa 7km lenkki ja aina kun tultiin eteläänpäin, oli kunnon vastatuuli, joka vähän sai hermot kiristymään. Kolmannella kierroksella kellotin kuitenkin nopeimman kierroajan ja sain vielä 4 tyttöä kiinni ja totta kai painelin heti ohi kun jalat toimivat iha suht koht hyvin.

Vaihtoaikani olivat naisten toiseksi nopeimmat, mutta
 ei niistä paljon hyötyä ollut muuten surkeassa suorituksessa.

Juoksuosuudelle lähdin yksin, enkä yhtään tiennyt kuinka paljon eroa oli edelläni juoksevaan ja niinhän siinä rehellisesti sanottuna kävi, että tyydyin mukavuusalueella juoksemiseen. Juoksin sitten kaikinpuolin huonon suorituksen päätteeksi vielä tämän kauden ehdottomasti hitaimman 5km ajan. Edes huonosti menneessä Helsinki City Runissa en koko matkan aikana juossut yhtään 5km väliaikaa yhtä huonosti. Eli oikein mahtava kruunaus koko suoritukselle.

Tällä hetkellä ei ole minkäänlaista luottoa itseeni ja vähän pelottaa ensi viikonloppuna pidettävät sm-kisat. En todellakaan halua vetää siellä yhtä huonoa suoritusta, mutta alkaa usko itseeni olemaan aika minimissä.

Tälläinen ''lepponen'' ja ''piristävä'' blogipäivitys näin lauantai-illan päätteeksi.

Korkeita kenkiä ja valkoisia lakkeja

Eilen alkoi elämässäni aivan uusi sivu. Nyt voin todella valita mitä haluan tulevaisuudellani tehdä. Viikon päästä mulla on pääsykoe, mutta siitä en ota sen suurempaa stressiä, koska syksyn suunnitelmat ovat jo ihan selvät ja tällä kertaa niihin ei opiskelu sisälly. Kerron kesän aikana tarkemmin siitä, miten paljon elämäni tulee syksyllä muuttumaan.

Nyt kuvien muodossa vähän tunnelmia valmistujaisistani...

Koko päivä sujui niin kuin olin odottanutkin! 

Sen verran leveä hymy oli huulilla koko päivän, että siitä on helppo päätellä kuinka onnellinen olin/olen siitä, että lukio on ohi!

Onnistumisia ja takaiskuja

Parin viikon aikana on tapahtunut niin hyviä kuin huonojakin asioita triathlonia ajatellen...

Melkein kaksi viikkoa sitten juoksemani 5km kisan jälkeen oikeassa takareidessä oleva vanha vamma alkoi taas ilmoittelemaan itsestään ja pelkäsin, että en pääse ollenkaan lähtöviivalle 9.5 Sandis Trail Sprintissä. Tehokkaan levon ja oikeiden hoitojen turvin pääsin kuin pääsinkin starttaamaan kisaan.

...

Helsinki Central Park runin jälkeisenä maanantaina päätin polkea Porvooseen ja katsoa kuinka kauan sinne tän hetkisellä kunnolla kestää polkea, rennosti siis ei mitään täysiä tykittämistä koko matka. Kun lopulta pääsin maantielle niin keskinopeus oli maantiepätkällä n.35km/h, johon olen erittäin tyytyväinen. Oikea takareisi ei vaivannut koko matkan aikana ja hyvä niin. 

Sää oli niin upea, että poikkesin N'avetta kahvilaan tauolla.
Aivan loistava kahvila! Jos tulee ajettua tie nro 170:a joskus
 niin ehdottomasti kannattaa tuolla poiketa!

...

Lauantaina pääsin sitten kaikista vaikeuksista huolimatta starttaamaan Sandis Trail Sprintille. Tiedossa oli 7km juoksua raskaassa maastossa. Alun helppouden vuoksi pystyin pitämään hyvää tahtia yllä. Aina kallio osuuksille asti tahti oli noin 5:00-5:30min/km, mutta heti kun tultiin ekalle kallio osuudelle niin vauhti tyssäsi melkein kuin seinään. Kengät pohjat olivat märät ja kenkien pito kalliolla vähän mietitytti ja mitään turhia riskejä en halunnut ottaa, niin tuli juostua todella hitaasti kaikki vähänkin haastavammat osuudet. Enpä ole ennen maastossa juostessa käyttänyt niin paljoa käsilihaksia kuin Santahaminassa. Sen verran järkkistä paikoista piti nousta ylös, että hyville käsilihaksille oli käyttöä. 

Kun kalliot oli juostu läpi niin päästiin taas metsään, mutta siinä vaiheessa alkoivat jalat olemaan sen verran tukkoiset, että piti oiken tarkkaan katsoa mihin astuu. Sain kuitenkin kerättyä voimia sen verran, että sain lisättyä tahtia aina vähänkin helpommissa kohdissa. Kun vihdoinkin pääsin maaliin, sain tietää, että olin juossut huonolla juoksulla naisten sarjan kuudennelle sijalle eli voin olla ihan tyytyväinen lopputulokseen. 

Tein lauantaina niin sanotusti käänteisen duathlonin kun pyöräilin alkuverryttelyksi 10km Santahaminaan ja sitten juoksin itse kisan ja sen jälkeen vielä poljin kotio. 

Ihan perus lauantain päivä siis XD

Selvisin juoksusta vain parilla mustelmalla, vaikka oisi kuvitellut, että sillä määrällä mitä kiipesin puissa, rymysin vesilammikoissa ja törmäilin oksiin, olisi tullut enemmänkin vahinkoa,hahah!!

...

Sunnuntaina teinkin sitten rauhallisen 50km palauttelevan pyörälenkin, mutta siitä ei tullutkaan niin palauttava kuin olin suunnitellut kun tuuli oli sen verran voimakas, että sai kyllä ihan tosissaan polkea.

...

Maanataina kävin HCR:a ajatellen valmentajallani hieronnassa ja pidin lepopäivän. Hieronnan jälkeen oikean jalan päkiässä alkoi tuntumaan todella voimakasta kipua ja jalalle astuminen tuottaa välillä vaikeuksia. Ei ole ihan kauhean hyvin mennyt tämä viimeistely viikko HCR:lle

Onneksi kylmähoito on helpottanut!

Toivon todella, ettei jalassa ole minkäänlaista rasitusmurtumaa tai muuta sellaista, mikä vaatisi pidemmänkin tauon. Juoksun olen jättänyt tällä viikolla oikeastaan kokonaan pois ja olen keskittynyt enemmän uintiin ja pyöräilyyn, Nyt on pakko vain luottaa omaan kuntoon ja siihen, että jalka paranee ennen lauantaita.

...

Iloinen yllätys oli se kun uusi kisapukuni saapui maanataina.

Vielä 2XU:n puku ei ole päässyt tositoimiin, mutta eiköhän sillekkin järjesty tilaisuus tuota pikaa.

...

Kaikista takaiskuista huolimatta yritän pitää pään kylmänä lauantaita varten ja välttää turhaa panikointia, mikä on mulle vähän liiankin tuttua. Kunto on mikä on ja kunhan jalan saa kuntoon niin ennätysjahti voi alkaa!!

Onko kukaan lukijoista tulossa juoksemaan Helsinki City Runia?

Hauskaa loppuviikkoa!!

Neljä uutta ennätystä!

Tämä viikko alkoi vähän huolestuttavissa merkeissä, kun maanataina oli sellainen fiilis, että olin tulossa kipeäksi, mutta onneksi tuntemus osottautui vääräksi. Lopulta tästä viikosta tuli varmaankin tämän kevään yksi parhaimmista. Ennätykset meni uusiksi niin uinnissa kuin juoksussakin.

Keskiviikkona oli tiedossa Heltri cupin toinen osakilpailu ja vuorossa oli 400m uinti. Ajattelin lähteä fiiliksen mukaan liikkeelle ja ehkä yrittää jotain parin sekunnin parannusta. Altaaseen hypätessä  olo tuntuikin yllättävän hyvältä ja jo ekojen vetojen jälkeen tiesin, että tänään on mun päivä. En kuitenkaan odottanut sen suurempia parannuksia, vaan pysyin itselleni tyypillisessä mielentilassa eli pessimistisessä. Uimareita oli sen verran paljon, että lähtöryhmiä oli paljon ja vähän yritettiin laittaa samantasoisia uimareita samoihin lähtöryhmiin. En luottanut omaan uintinopeuteeni yhtään ja jättäydyin ihan suosiolla vikoihin lähtöihin.
Kun lopulta se oma vuoro tuli niin alkoi vähän jopa jännittää, koska sillä hetkellä halusin tehdä vähän isomman kuin vain parin sekunnin parannuksen.
Uimarit lähetettiin väliaikalähdöllä liikkeelle neljä/rata ja itse lähdin ensimmäisenä.
Siinä sitten fiiliksen mukaan kauhottiin ja kirjoitin 100m enkan heti alussa uusiksi. Parannusta tuli 8sekunttia ja kevään tavoite täyttyi. Tahti pysyi samana ja tuli siinä heti perään vedettyä uusi 200m enkka, joka parani 15sek. Uinnin keskivaiheilla jouduin tekemään pari ohitusta, jotka hidastivat vähän uintia, mutta siitä voin vaan syyttää itteäni kun en uskaltanu mennä aikaisempiin lähtöihin. Kun sitten vikat 200m oli uitu, pysähtyi kello 29sek aikaisemmin kuin edellisellä kerralla.
Loppujen lopuksi siis ihan hyvä päivä, kun 100m, 200m, ja 400m enkat meni uusiksi ja parannukset eivät olleet ihan mitään pari sekunttia.

Launtaina oli sitten vuorossa tän kauden ensimmäinen maximi suoritus eli 5km juoksukisat. Tavoitteena oli se, että yhtään ei saa säästellä. Kävin aamulla normaalisti uintitreenissä, jotka eivät olleet ihan kaikista rennoimmat. Kisapaikalle pääsy oli jo itsessään ihme bussien sähläilyjen takia, mutta lopulta kuitenkin selvisin paikalle 25min ennen lähtöä ja ehdin ihan hyvin lämmittelemään, vaikkakin olisin toivonut, että aikaa olisi ollut hieman enemmän, mutta tilanteen mukaan edetään.
Ensimmäinen kilometri meni pari sekunttia päälle 4min ja suhteellisen tasaista vauhtia pystyin koko kisan ajan pitämään, mutta sen voin jälleen kerran todeta, että lähdin liikkeelle aivan liian kovaa. Keskitahtini oli lopulta 4.24min/km, johon olen ihan tyytyväinen kun tuo on kuitenkin kovempi kuin tavoitetahtini 13.päivän kuluttua juostavalla HCR:llä. Maalissa olin ajassa 22.04min, johon olen sekä pettynyt että tyytyväinen. 22min raja oli niin lähellä, että olen pettynyt siihen, etten noita paria sekunttia pystynyt ottamaan ajasta pois. Kisakausi on kuitenkin vasta alussa ja olen 100% varma, että tuo 22min raja menee tänä vuonno vielä rikki! Tuloksena oli myös toinen sija naisten sarjassa, joka on kuusi sijaa paremmin kuin viime vuonna.

Loppusuoralla. 

Tänään tiedossa on vielä parin tunnin juoksu noin 5.00-5.30min/km tahdilla ja sitten onkin aika taas alkaa valmistautumaan uuteen treeniviikkoon.

Näin kaikki alkoi

Mua pyydettiin kertomaan siitä minkälainen urheilutausta mulla on ja mikä sai mut innostumaan triathlonista, joten availen tässä postauksessa vähän noita asioita. Kaikkien alla mainittavien harrastusten lisäksi olen harrastanut myös luovaa tanssia, josta ei nyt ole niin paljon kerrottavaa xD

Jos nyt oikein muistan niin ensimmäinen harrastukseni taisi olla yleisurheilu tai no voisi sanoa, että pikajuoksu. Valmentaja kertoi jokaiselle treeneissä, mitä lajia milläkin kerralla treenataan ja mulle sanottiin melkein poikkeuksetta "sä juokset". Muut hyppäs pituutta tai harjotteli korkeushyppyä, mutta Katja juoksi. Muistan ikuisesti Vuosaaressa pidetyt treenit, jossa mut laitettiin tekemään mäkivetoja ja olin tuolloin reippaasti alle 10v. Ei mikään ihme, että mäkivedot kuuluu näkyään mun lempitreeneihin XD. Lopulta kuitenkin kävi niin, että kyllästyin tai ehkäpä oikeastaan suutuin siitä, että mut laitettiin aina juoksemaan, joten ylesiurheiluharrastus jäi siihen. Totta kai mulla oli kivojakin hetkiä juostessa, mutta en pitänyt siitä, etten saanut kokeilla muita lajeja, vaan  treenit alko aina näin: "Tänään treenataan korkeushyppyä, mutta Katja juoksee 5 kertaa kentän ympäri". "Tuskaa" helpotti kuitenkin se, että kisoista tuli voittoja eli näköjään valmentajat näki mussa jotain pikajuoksijan lahjoja, hahahah! Yleisurheiluharrastus loppui kuitenkin lyhyeen.

Pikajuoksun jälkeen tais olla purjehduksen vuoro tai tarkemmin Jolla-kurssi. Meillä on purjevene ja vanhemmat halus, että me lapsetkin innostuttaisiin purjehduksesta, joten ne tyrkkäs mut ja mun siskon Jolla-kurssille. Hhmm mites tän asian nyt sanois. Olin vähän liian pieni kyseiselle kurssille ja kärsivällisyys puuttui. Muistan ne purjehduskerrat hyvin, kun piti harjoitella luovimista eli vastatuuleen purjehtimista. Noh enhän mä luovimisesta mitään ymmärtänyt vaan väkisin veivasin peräsintä ja puskin suoraan vastatuuleen XD. Sen verran Jollalla sähläsin, että taisin purjehtia välillä jopa väärinpäin, hahhaah! Nykypäivänä purjehtiminen sujuu hitusen paremmin :)

Jollailun jälkeen alko kaksi pitempi aikaista harrastusta, jalkapallo ja joukkuevoimistelu. Lopulta tuli se tilanne, että piti valita kumpaan keskittyy enemmän ja niin joukkuevoistelu vei voiton. Jalkapalloa harrastin muistaakseni yhteensä 3 vuotta. Joukkuevoimistelu jatkui hitusen pitempään, 8vuotta. En vieläkään oikein tiedä, mikä mua voimistelussa viehätti, mutta näköjään kuitenkin joku iso asia kun sitä 8 vuotta harrastin. Mua valmensi kaksi oikein loistavaa valmentajaa ja heille kuuluu iso kiitos siitä, että muistan ja myös venyttelen vieläkin aktiivisesti. Hyvästä tasapainosta ja notkeudesta on ollut triathloninkin parissa paljon hyötyä. Voimistelu kuitenkin loppui siihen, että meidän joukkue alkoi kutistumaan aikalailla ja oma polvi rupesi vähän vihoittelemaan.

Vielä menee spagaatit, vaikka tästä kuvasta onkin jo suhteellisen pitkä aika

Voimistelun loputtua tuntui, että putosin ihan tyhjän päälle ja tuli "paineet" keksiä uusi harrastus, koska en osaa olla urheilematta. Lopulta menin siskon perässä Hapkidoon (eräänlainen itsepuolustuslaji). Hapkidon ohella aloin kiinnostumaan kestävyysjuoksusta ja aloin treenaamaan ensimmäistä puol maratoniani varten. Hapkidossa etenin aina kolmannelle vyölle asti, mutta stoppi tuli siinä kun kummassakin sääressäni todettiin rasitusosteopatia eli alkavat rasitusmurtumat. Kaksi puol maratonia olin jo ehtinyt ennen rasitusosteopatiaa juosta, mutta nälkä oli kasvanut syödessä ja yksinkertaisesti olin alkanut juosta liian suuria viikkomääriä, eikä jalkani sitä kestänyt. Jalat ei kestäny ollenkaan tärähtelyä, joten Hapkionkin piti jäädä telakalle ainakin 11 viikoksi, mutta lopulta koko harrastus jäi.

Kuva ekalta puol maratoniltani. Aika tais olla 2:06h

Tokaa puol maraa varten treenausta. Menossa 21km lenkki,
 joka kulki jo aikaan 1:47h

Rasitusosteopatian aikana tajusin sen,

ettei mun jalat tule ikinä kestämään pelkästään kestävyysjuoksua. Äiti sitten ehdotti, että mitäs jos kokeilisin triathlonia. Oon aina pyöräillyt ja juoksu sujuu kunhan treenaan fiksusti. Ainoa este oli mun vesipelko. Heh, aika olennainen osa triathloniassa on toi uiminen, joten vähän epäilytti. Oon kuitenkin luonteeltani sellainen, että jos johonkin ryhdyn niin myös teen sen, joten päätin kokeilla triathlonia ja eikun mars mars mereen harjoittelemaan vapaauintia. Sanottakoot, että ekat kerrat olivat aika tuskaisia. 10metriä pystyin uimaan ja sitten piti pitää vähän pitempi sykkeen tasaus hetki. En kuitenkaan luovuttanut vaan jatkoin treenaamista. Nyt menee helposti altaassa 5km ja viime kesänä uin Seurasaaren ympäri eli noin 4km. Osoittaa sen, että jos ei luovuta, kaikki asiat on saavutettavissa!!

Tällä hetkellä on menossa toinen vuosi täyttä triathlon treeniä. Perjantaina oli vuorossa oikein mukavat 8x400m vedot. Päätin tehä ne vielä massakentällä eli lisäsin vähän haastetta. Kaikista mutinoista huolimatta treeni meni oikein hyvin ja 4.00min/km tahti tuntui jopa hitaalta :O. Eilen oli vuorossa taas viikottaiset uinnin ryhmätreenit ja ei ollut ihan kaikista helpoimmat treenit. 10min alkuverkka ja sen jälkeen 15x100m vetoja eri tehoilla. Kun oltiin tehty 10 vetoa, valmentaja sanoi: "nyt alkaa pääsarja" sillai hmm mitä noi edelliset 10 vetoo sit oli ollu. Alkuverkkaa? HAHHAHA!! Kaikista vedoista selvittiin ja sen jälkeen oli enää tiedossa 2x200m niin, että 25m kovaa ja 75m rennosti. Lopuks vielä tottakai loppuverkka. 

Viikon kruunasin täydellisessä säässä pyöräillen kolme tuntia. Siis sää oli kaikkea muuta kuin täydellinen! Vettä tuli kaatamalla koko lenkin ajan ja en muista millon oisin palellu yhtä paljon. Suoritin lenkin kuitenkin kunnialla läpi ja kohmeisilla sormilla vaihdoin pyöräilykengät vielä juoksukenkiin ja vetäsin vähän pk-juoksua ja pari kovaa vetoa. Kyllä tollasen lenkin jälkeen osaa arvostaa aurinkoisia päiviä ihan eri tavalla! Huomenna jatkuu normisti treenit kisoja varten ja ens viikon lauantaina onkin vuorossa ensimmäinen tärkeämpi kisa. Katotaan miten nopeesti pystyy tää tyttö kipittelemään 5km.

HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA KAIKKI!! 

Kisakausi avattu

Treenit ovat sujuneet jo jonkun aikaa oikein hyvin, mutta silti kisakauden avauksessa työntulos ei näkynyt. Maanataina oli todella tuulinen sää ja pyörätreeneissä oli lähellä etten heittänyt pyörää jorpakkoon ja kävellyt kotiin, koska sen verran ketutti se, miten paljon joutui tekemään töitä sen eteen, että sai pidettyä edes 25km/h nopeutta yllä. Oli tämän tytön jaloista voimat aika loppu niiden treenien jälkeen, mutta vielä raskaammat treenit oli henkisesti. Siedän kylmyytä, sadetta, kuumuutta ja oikeastaan melkein mitä vaan muuta paitsi tuulta etenkin pyöräilessä. Mutta olosuhteet voivat kisapäivänä olla mitä tahansa joten tuuli tai ei niin treenataan!

Mutta siis eilen oli Heltri cupin eka kisa ja vuorossa oli 6km juoksu Pirkkolassa. Reitti ei ole ainakaan omasta mielestäni ihan kaikista helpoin, mutta sen kanssa oli vain tultava toimeen. Vaikka mäkinen maasto sopii minulle hyvin, eilen oli jalat niin voimattomat, ettei auttanut muu kuin väkisin raahautua reitti läpi. Heltri cupin kisat otan ennemminkin kovina treeneinä kuin totisina kilpailuina, eikä minulla ollut eilen sen kummampaa tavoitetta kuin seurata valmentajani ohjeita eli syke vauhtikestävyys rajan yläpäässä ja maximilla ja helpostihan tuo saavutettiin ;). Kilometriajat sain pidettyä yllättävän tasaisina, vaikka tunne jaloissa pahenikin tasaisesti. Kierrosajoissani ei ollut kuin 10sek ero, johon olen ihan tyytyväinen. Väkisin kaivettu loppukiri osoitti sen, että kiriherkkyys on säilynyt ja pystyn aina löytämään vielä yhden lisävaihteen, vaikka jalat huutaakin jo tuskasta.

Ennen Heltri cupia kävin vetämässä uintitreenin, eikä sekään ollut ihan helpoimmasta päästä. Todella paljon uintia sellaisilla tehoilla, mitä en ole ikinä ennen treeneissä joutunut tekemään. Näköjään alkaa mun kolmeportainen tehoasteikko muuttumaan pikku hiljaa viisportaiseksi. "Ihanan" lisähaasteen uimiseen toi järjetön uimarimäärä. 25m radalla jo 6 todella eri tasoista uimaria aiheuttaa triathlonkisa fiiliksen, koska joutuu tekemään niin monta ohitusta ja koko ajan on ruuhkaa.

Kokonaisuudessaan tiistai oli ihan onnistunut treeni-/kisapäivä.

Kotimatkalla sain sellaisen tiedon, että olen Helsinki City Runilla ykkös lähtöryhmässä ja pakko myöntää, että pikkunen paniikkihan siinä iski. En kuvitellut ilmoittamani tavoiteajan riittävän ykkösryhmään vaan luotin siihen, että mut laitetaan kakkosryhmään. Lähtöryhmätiedon myötä vaihtui toukokuun pääkisa suunnitelmakin. Alunperin Sandis trail sprintin oli tarkoitus olla HCR:a tärkeempi, mutta nyt se meneekin toistepäin. Sandiksen ajattelen viimeisenä ylirasitus/kropan tyhjennys treeninä ennen HCR:a. Periaatteessa mulla ei ole mitään syytä paniikkiin, koska olen ennätyskunnossa, mutta silti tuli vähän pelko persiiseen, että pystynkö todella tekemään uuden ennätyksen 30 päivän päästä.  2012-2013 Helsiki city runeilla ennätykseni parani noin 15min ja viime vuonna en juossut puoli maratoneja ollenkaan, joten oiskohan se sitten 30 min parannus tänä vuonna ;) No sen näkee 16.5.

Tänään aloittelin päivän joogaillen ja palautellen.

Joogailujen jälkeen oli tiedossa Helmin kanssa taas parin tunnin mukava treenihetki. 

Nyt menee leuanvetoja myötäotteella jo
kolminkertainen määrä syksyyn verrattuna!

Sain viime viikolla kauan odotetut uudet treenitrikoot ja on ne taitanut olla siitä lähtien kaikissa treeneissä päällä.

Ne vaan on niin ihanan värikkäät ja keväiset!

Vaikkakin kisajen tärkeysjärjestys hieman muuttui niin on tullut vedeltyä paljon lenkkejä metsässä

ja vauhtikin alkaa hyvin löytymään kun itsevarmuus polkujuoksuun lisääntyy. Tuntuma Inov-8 kenkiin parantuu, eikä metsässä juokseminen tunnu enää niin oudolta.

Nyt ois vielä yllätys yllätys lisää treenejä tiedossa. Mä nimittäin lähen tekemään nyt parin tunnin kestoista yhdistelmätreeniä. Saa nähä miten käy kun on ensimmäistä kertaa aerotangot kiinni pyörässä.

HYVÄÄ VIIKKOA KAIKILLE!!

Treenaamisen psyykkinen puoli

Kaikki lähtee siitä, että uskoo itseensä. Koulussa on vaikea menestyä jos ei ole minkäänlaista luottamusta itseensä ja varsinkin urheilussa päästään jo pitkälle sillä, että uskoo omiin kykyihinsä. Ihminen voi olla kuinka lahjakas tahansa, mutta jos koko ajan epäilee omia kykyjään, alkaa se ennen pitkään näkymään tuloksissankin. Tällä hetkellä omat treenini ovat sellaisella tasolla, että monta kertaa viikossa mietin, että pystynkö oikeasti saavuttamaan haluamani tason, mutta sitten selailen treenipäiväkirjaani ja huomaan kuinka paljon olen jo tehnyt töitä unelmieni eteen, mutta tiedostan senkin, että vielä on paljon tekemistä.

Kestävyysurheilussa urheilijat viettävät paljon aikaa yksin ja monet treenit saatetaan tehdä ilman minkäänlaista seuraa. Neljän tunnin pyöräilyt ovat aika puuduttavia yksin, mutta silloinkin voimia pitää kaivaa jostain, että saa treenin suoritettua. Motivaatiolla on suuri merkitys, mutta sillä ei ole mitään väliä kuinka hyvä motivaatio on, koska jokaiselle tulee hetkiä jolloin haluaa luovuttaa ja tuntuu, ettei tule ikinä saavuttamaan haluamiaan asioita. Mistä sitten löytää voimia treenaamiseen?

Pitkillä lenkeillä ehtii tulemaan monia epätoivonhetkiä.

Jokaisella on omat tapansa selättää epätoivonhetket. Itselläni musiikilla on suurimerkitys. Juostessa mulla on aina napit korvilla ja pyöräillessäkin on toisessa korvassa aina kuuloke. Kuuntelen kaikkea tsemppibiiseistä aina klassiseen musiikkiin. Välillä tulee kuitenkin niitä hetkiäkin jolloin edes musiikki ei auta jaksamaan. Silloin pyrin ajattelemaan sitä hetkeä jolloin kaikki työ palkitaan ja saavutan tavoitteeni. Tiedän, että sinä hetkenä osaan arvostaa kaikkia niitä kyyneliä, jotka ovat poskiani pitkin valuneet treenatessa. Eräs valmentaja sanoikin minulle: "Itketkö mielummin treeneissä vai kisoissa epäonnistuneen suorituksen jälkeen kun kunto ei riittänyt?" Ainakin itse kannatan ensimmäistä vaihtoehtoa ;)

Ei paljon naurattanut viime kesänä kun kesäkuussakin piti olla
 villapaita päällä, että pysy lämpösenä ennen uintitreenejä.

Kaikessa tekemisessä myös henkisellä lujuudella on oma osansa. Opiskelussa se, joka kestää parhaiten paineita pärjää usein muita paremmin ja urheilussa on ihan sama juttu. Kun kerran luovuttaa, niin se on seuraavalla kerralla vieläkin helpompaa. Jos lopettaa treenin kesken sen takia, että vain sattuu kertoo se siitä, että fyysinen kunto saattaa olla kohdillaan, mutta henkisessä kestävyydessä on vielä petrattavaa. En yritä väittää, että luovuttajat olisivat jollakin tavaLla huonompia ihmisiä/urheilijoita ja ettenkö olisi ikinä itse luovuttanut. Pointtini on se, että urheilussa unohdetaan liian usein psyykkinen valmennus ja keskitytään vain fyysisten ominaisuuksien parantamiseen.

Kun kokeilee jotain uutta, pitää uskoa siihen,että pystyy siihen!

Päätän aina ennen jokaista treeniä jonkun motivaatiolauseen mitä hoen itselleni kun tulee epätoivonhetki. En ikinä kehitä mitään monimutkaista lorua mitä hokisin xD vaan yleensä jopa yksi sana riittää siihen, että jaksaa treenit loppuun. Useimmiten ajattelen: " Luovuttaminen on ikuista, mutta kipu on vain hetkellistä".

...

Miten sitten henkistä lujuutta voi kehittää? Astu ulos mukavuusalueeltasi! Jos tekeminen tuntuu aina hyvältä, ei osaa suhtautua tilanteeseen jolloin kroppa käskee lopettamaan vaan silloin yleensä kuunteleekin kehoa ja lopettaa. Viimeisen vuoden aikana epämukavuusalueeni on tullut mulle vähän liiankin tutuksi. Olen kärsinyt varsinkin henkisesti siitä, että teen suurimmaksi osaksi kaikki treenini yksin. Vertaistuki puuttuu silloin kun on yksin metsän keskellä ja voimat alkaa loppumaan. En kuitenkaan ole jättänyt treeniä kesken vaan olen vaikka väkisin raahautunut kotio. Joka kerta kun lopetan vaikeat treenit, olen henkisesti astetta lujempi. Seuraavalla kerralla kun olen samanlaisessa tilanteessa tiedän, että selvisin siitä viime kerrallakin, joten miksi en selviäisi siitä tälläkin kertaa.

Takanapäin 4km alle 20min kuraisilla ja lumisilla
 metsäpoluilla, mutta en luovuttanut ja energiaa riitti vielä temppuiluunkin.

Joka kerta kun käy mukavuusalueen ulkopuolella ja pystyy silti tekemään treenin suunnitellusti loppuun, on treenannut niin fyysisiä ominaisuuksia kuin henkistä kapasiteettiakin. Kun henkinen kantti on lujalla pohjalla, korvaa se vähän fyysistä kuntoa. 

Tietenkään oman terveyden kanssa ei pidä alkaa leikkimään ja totta kai itsekkin lopettaisin treenit/kisat kesken jos joku terveydellinen syy siihen pakottaisi!!

...

MITÄ SINÄ TEET KUN EPÄTOIVO ISKEE KESKEN TREENIN JA MITEN TREENAAT HENKISTÄ LUJUUTTASI?

...

Oma treenaamiseni etenee aikalailla aikataulussa kesän kisoja ajatellen. Pieniä takaiskuja on tullut, mutta ne kuuluvat asiaan.

Eilen vetäsin rennon reippaan 13,8km lenkin 5:26min/km tahdilla. Tahdin ja matkan puolesta lenkki ei ollut äärimmäisen rasittava, mutta en osannut ottaa maaston haastavuutta huomioon. Noustuja metrejä kertyi vähän enemmän kuin lääkäri määrää ja sen kyllä huomasi lenkin jälkeen reisissä.

Takana näkyvä mäki on todellisuudessa paljon
pahempi kuin kuva antaa ymmärtää.

Ei auttanut kuin lisätä musiikin voimakkuutta ja miettiä kesän kisoja ja sitä kuinka iloinen olen lenkin jälkeen. Loppu lenkistä sain vielä niskaani virkistävää räntäsadetta,  mutta siinä vaiheessa ei paljoa kiinnostanut XD vika kilometri kulki aikaan 3:46min, joten näköjään jaloissa riitti kuin riittikin poweria.

Tänään oli vuorossa elämäni pisin yhdistelmätreeni. Lopputuloksena oli vähän yli 50km pyöräilyä ja 11,3km juoksua. Siitä yllätyin, että syke oli alhaisempi kuin eilisellä lenkillä vaikkakin keskitahti oli nopeampi :O Pyöräilessä tein uuden ennätyksen kuin pääsin tasaisella polkiessa ensimmäistä kertaa elämässäni yli 50km/h nopeuteen!! 

Pyöräily käynnissä

Ruoka maistui treenin jälkeen :)

...

Viime vuonna pääsiäisenä oli vähän lämpöisempi sää ;)

HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!!