.

.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Pettymykset jatkuvat...

Tällä kertaa ei ole kauhean positiivista tekstiä tiedossa ;(

Tänään alkoi virallisesti triathlonkausi. Vuorossa oli Vantaa Triathlon. Viikon verran olin ollut pakkolevossa ylirasitustilan vuoksi, mutta viimeisen viikon ennen trikauden avausta pystyin treenaamaan suht normaalisti. Aika epävarmana kuitenkin lähdin tänään pyöräilemään kohti Kuusijärveä.
Talven aikana olin erityisesti keskittynyt uintiin ja sen parantamiseeen ja tulosta onkin syntynyt, mutta tänään kisoissa se ei näkynyt yhtään. Kaikki ne viiden aamut ja kahden tunnin raastavat uintitreenit eivät näkyneet ollenkaan tuloksessa. Lopputuloksena oli jopa huonompi uintiaika kuin viime vuonna, johon olen ÄÄRIMMÄISEN PETTYNYT :( sai itkua pidätellä kun näin lajikohtaiset ajat. Uinti ei tuntunutkaan ihan rennoimmalta maholliselta, mutta en kuitenkaan osannut odottaa näin huonoa tulosta. Kärki oli karannut jo niin kauas heti alussa, että oli aika vaikea paikka lähteä pyöräilyosuudelle.
Pyöräillessä kierrettiin 3 kertaa 7km lenkki ja aina kun tultiin eteläänpäin, oli kunnon vastatuuli, joka vähän sai hermot kiristymään. Kolmannella kierroksella kellotin kuitenkin nopeimman kierroajan ja sain vielä 4 tyttöä kiinni ja totta kai painelin heti ohi kun jalat toimivat iha suht koht hyvin.

Vaihtoaikani olivat naisten toiseksi nopeimmat, mutta
 ei niistä paljon hyötyä ollut muuten surkeassa suorituksessa.
Juoksuosuudelle lähdin yksin, enkä yhtään tiennyt kuinka paljon eroa oli edelläni juoksevaan ja niinhän siinä rehellisesti sanottuna kävi, että tyydyin mukavuusalueella juoksemiseen. Juoksin sitten kaikinpuolin huonon suorituksen päätteeksi vielä tämän kauden ehdottomasti hitaimman 5km ajan. Edes huonosti menneessä Helsinki City Runissa en koko matkan aikana juossut yhtään 5km väliaikaa yhtä huonosti. Eli oikein mahtava kruunaus koko suoritukselle.

Tällä hetkellä ei ole minkäänlaista luottoa itseeni ja vähän pelottaa ensi viikonloppuna pidettävät sm-kisat. En todellakaan halua vetää siellä yhtä huonoa suoritusta, mutta alkaa usko itseeni olemaan aika minimissä.

Tälläinen ''lepponen'' ja ''piristävä'' blogipäivitys näin lauantai-illan päätteeksi.




8 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Urheilukunnon kohdistaminen juuri oikein ja varsinkin rasituksien jälkeinen palautuminen on hankalaa hommaa. Teit kuitenkin varmasti parhaasi ja harva meistä pystyy noihin suorituksiisi,heikoimpiinkaan niistä. Älä unohda sitä.
    Onneksi niitä hyviä hetkiä ja onnistumisiakin tulee vielä.Olen siitä varma. Oot sisukas ja kärkijoukkoainesta! Mukavaa treenikesää ja aurinkoa 🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppaavista sanoista!! :)
      Pahalta vaan tuntuu kun ei kroppa pysty parhaimpaan suoritukseen kisoissa. Tiedä sitten onko ongelma fyysisessä kunnossa vai henkisessä puolessa...

      Poista
  2. Voi Katja. :( Nyt palauttelet ihan kunnolla eilisestä, kun rasitusta on alla muutenkin. Sitten nollaat tämän kisan ja lähdet Himoksella uudella ilolla kisaan. Toivon todella, että siellä tulisi onnistuminen. Himos voi vointiin nähden tulla äkkiä, joten jos ei vielä siellä, niin sitten heinäkuussa. Tiedän, että oot hyvässä kunnossa! Tsemppiä!

    Ja hei, jostain kuulin, että uinti olis ollu ylipitkä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tosta uinnin pituudesta kuulin itekkin vähän huhuja, mutta ken tietää xD siltikin uinti todella pahasti pieleen. Koko homma rysähti ja alussa ja suoraan sanottuna ei sitten henkinen kantti riittäny loppuun asti.
      Toivottavasti Himoksella sitten parempi fiilis ja jos vaikka laittais märkkärin kauluksen vähän löysemmälle, että happikin kulkis :)
      Kiitos tsemppauksesta!!!😊

      Poista
  3. Löysin ihanäskettäin blogisi, kun olen alkanut kiinnostumaan triathlonista. Innostusta enemmän kuin taitoa :D. Nyt himottaisi ilmottautua Helsinki city triathloniin... Pähkäilen nyt onko järkeä lähteä syksyllä ihan vain kokeilemaan lajia vai kanattaisiko odottaa ensi vuoteen. Olisi kiva kuulla mielipiteesi, koska tiedät kuitenki lajista ja sen raskaudesta.
    Tsemppia tuleviin kisoihin!

    VastaaPoista
  4. Jos pystyt uimaan 300m ihan millä tyylillä tahansa ja omistat pyörän niin todellakin mukaan jo tämän vuoden Helsinki City Triathloniin. Kyseinen kisa on täydellinen ensikokeilu triahlonin parissa. Jos kuntoilet säännöllisesti elokuuhun asti niin pitäisi HCT mennä maaliin asti! Rohkeasti vain mukaan! Minkälainen urheilutausta sulla on? Heikoin laji?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienenä harrastin monta vuotta balettia jonka jälkeen tuli taukoa. Reilu vuosi sitten sain kuitenkin kipinän urheiluun ja siitä asti lenkkeillyt säännöllisesti.
      Heikoin laji taitaa olla tuo uinti...

      Poista
    2. Hyvä, että urheilutaustaa löytyy! Uinti on monella triathlonistilla se heikoin laji, niin se on minullakin, mutta siihen ei ole mitään poppaskonsteja millä sen saa sujumaan kuin uiminen. Kannattaa yrittää treenata uintia mahdollisimman paljon. Usein suurimpana yllätyksenä tulee uinnin aggressiivisuus kisoissa. Jos on millään tavoin mahdollisuutta treenata ruuhkauintia niin se mahdollisuus kannattaa käyttää :)

      Poista