KATJAMAISTA: Treenaamisen psyykkinen puoli

Kaikki lähtee siitä, että uskoo itseensä. Koulussa on vaikea menestyä jos ei ole minkäänlaista luottamusta itseensä ja varsinkin urheilussa päästään jo pitkälle sillä, että uskoo omiin kykyihinsä. Ihminen voi olla kuinka lahjakas tahansa, mutta jos koko ajan epäilee omia kykyjään, alkaa se ennen pitkään näkymään tuloksissankin. Tällä hetkellä omat treenini ovat sellaisella tasolla, että monta kertaa viikossa mietin, että pystynkö oikeasti saavuttamaan haluamani tason, mutta sitten selailen treenipäiväkirjaani ja huomaan kuinka paljon olen jo tehnyt töitä unelmieni eteen, mutta tiedostan senkin, että vielä on paljon tekemistä.

Kestävyysurheilussa urheilijat viettävät paljon aikaa yksin ja monet treenit saatetaan tehdä ilman minkäänlaista seuraa. Neljän tunnin pyöräilyt ovat aika puuduttavia yksin, mutta silloinkin voimia pitää kaivaa jostain, että saa treenin suoritettua. Motivaatiolla on suuri merkitys, mutta sillä ei ole mitään väliä kuinka hyvä motivaatio on, koska jokaiselle tulee hetkiä jolloin haluaa luovuttaa ja tuntuu, ettei tule ikinä saavuttamaan haluamiaan asioita. Mistä sitten löytää voimia treenaamiseen?

Pitkillä lenkeillä ehtii tulemaan monia epätoivonhetkiä.

Jokaisella on omat tapansa selättää epätoivonhetket. Itselläni musiikilla on suurimerkitys. Juostessa mulla on aina napit korvilla ja pyöräillessäkin on toisessa korvassa aina kuuloke. Kuuntelen kaikkea tsemppibiiseistä aina klassiseen musiikkiin. Välillä tulee kuitenkin niitä hetkiäkin jolloin edes musiikki ei auta jaksamaan. Silloin pyrin ajattelemaan sitä hetkeä jolloin kaikki työ palkitaan ja saavutan tavoitteeni. Tiedän, että sinä hetkenä osaan arvostaa kaikkia niitä kyyneliä, jotka ovat poskiani pitkin valuneet treenatessa. Eräs valmentaja sanoikin minulle: "Itketkö mielummin treeneissä vai kisoissa epäonnistuneen suorituksen jälkeen kun kunto ei riittänyt?" Ainakin itse kannatan ensimmäistä vaihtoehtoa ;)

Ei paljon naurattanut viime kesänä kun kesäkuussakin piti olla
villapaita päällä, että pysy lämpösenä ennen uintitreenejä.

Kaikessa tekemisessä myös henkisellä lujuudella on oma osansa. Opiskelussa se, joka kestää parhaiten paineita pärjää usein muita paremmin ja urheilussa on ihan sama juttu. Kun kerran luovuttaa, niin se on seuraavalla kerralla vieläkin helpompaa. Jos lopettaa treenin kesken sen takia, että vain sattuu kertoo se siitä, että fyysinen kunto saattaa olla kohdillaan, mutta henkisessä kestävyydessä on vielä petrattavaa. En yritä väittää, että luovuttajat olisivat jollakin tavaLla huonompia ihmisiä/urheilijoita ja ettenkö olisi ikinä itse luovuttanut. Pointtini on se, että urheilussa unohdetaan liian usein psyykkinen valmennus ja keskitytään vain fyysisten ominaisuuksien parantamiseen.

Kun kokeilee jotain uutta, pitää uskoa siihen,että pystyy siihen!

Päätän aina ennen jokaista treeniä jonkun motivaatiolauseen mitä hoen itselleni kun tulee epätoivonhetki. En ikinä kehitä mitään monimutkaista lorua mitä hokisin xD vaan yleensä jopa yksi sana riittää siihen, että jaksaa treenit loppuun. Useimmiten ajattelen: " Luovuttaminen on ikuista, mutta kipu on vain hetkellistä".

...

Miten sitten henkistä lujuutta voi kehittää? Astu ulos mukavuusalueeltasi! Jos tekeminen tuntuu aina hyvältä, ei osaa suhtautua tilanteeseen jolloin kroppa käskee lopettamaan vaan silloin yleensä kuunteleekin kehoa ja lopettaa. Viimeisen vuoden aikana epämukavuusalueeni on tullut mulle vähän liiankin tutuksi. Olen kärsinyt varsinkin henkisesti siitä, että teen suurimmaksi osaksi kaikki treenini yksin. Vertaistuki puuttuu silloin kun on yksin metsän keskellä ja voimat alkaa loppumaan. En kuitenkaan ole jättänyt treeniä kesken vaan olen vaikka väkisin raahautunut kotio. Joka kerta kun lopetan vaikeat treenit, olen henkisesti astetta lujempi. Seuraavalla kerralla kun olen samanlaisessa tilanteessa tiedän, että selvisin siitä viime kerrallakin, joten miksi en selviäisi siitä tälläkin kertaa.

Takanapäin 4km alle 20min kuraisilla ja lumisilla
metsäpoluilla, mutta en luovuttanut ja energiaa riitti vielä temppuiluunkin.

Joka kerta kun käy mukavuusalueen ulkopuolella ja pystyy silti tekemään treenin suunnitellusti loppuun, on treenannut niin fyysisiä ominaisuuksia kuin henkistä kapasiteettiakin. Kun henkinen kantti on lujalla pohjalla, korvaa se vähän fyysistä kuntoa.

Tietenkään oman terveyden kanssa ei pidä alkaa leikkimään ja totta kai itsekkin lopettaisin treenit/kisat kesken jos joku terveydellinen syy siihen pakottaisi!!

...

MITÄ SINÄ TEET KUN EPÄTOIVO ISKEE KESKEN TREENIN JA MITEN TREENAAT HENKISTÄ LUJUUTTASI?

...

Oma treenaamiseni etenee aikalailla aikataulussa kesän kisoja ajatellen. Pieniä takaiskuja on tullut, mutta ne kuuluvat asiaan.

Eilen vetäsin rennon reippaan 13,8km lenkin 5:26min/km tahdilla. Tahdin ja matkan puolesta lenkki ei ollut äärimmäisen rasittava, mutta en osannut ottaa maaston haastavuutta huomioon. Noustuja metrejä kertyi vähän enemmän kuin lääkäri määrää ja sen kyllä huomasi lenkin jälkeen reisissä.

Takana näkyvä mäki on todellisuudessa paljon
pahempi kuin kuva antaa ymmärtää.

Ei auttanut kuin lisätä musiikin voimakkuutta ja miettiä kesän kisoja ja sitä kuinka iloinen olen lenkin jälkeen. Loppu lenkistä sain vielä niskaani virkistävää räntäsadetta, mutta siinä vaiheessa ei paljoa kiinnostanut XD vika kilometri kulki aikaan 3:46min, joten näköjään jaloissa riitti kuin riittikin poweria.

Tänään oli vuorossa elämäni pisin yhdistelmätreeni. Lopputuloksena oli vähän yli 50km pyöräilyä ja 11,3km juoksua. Siitä yllätyin, että syke oli alhaisempi kuin eilisellä lenkillä vaikkakin keskitahti oli nopeampi :O Pyöräilessä tein uuden ennätyksen kuin pääsin tasaisella polkiessa ensimmäistä kertaa elämässäni yli 50km/h nopeuteen!!