Kiire eteenpäin

Oletko koskaan miettinyt miksi esimerkiksi urheilet, opiskelet, käyt töissä tai pidät sosiaalisesta elämästäsi kiinni?

Näitä asioita olen miettinyt paljon viime päivinä kun loukkaantuminen on estänyt juoksemisen kokonaan ja keppien kanssa kävely on ollut hetkellisesti niin raskasta kämmenilleni, että niiden kanssa kävely on jäänyt vähemmälle, mikä on johtanut siihen, että olen enemmän kotona kuin normaalisti.
Jalka ei ole kuitenkaan onneksi estänyt uimista ja viime perjantaista lähtien olen myös pystynyt pyöräilemään, joka on mahdollistanut sen, että pääsen useammin ''tuulettumaan''.
Aina kun tulee jonkunlainen loukkaantuminen, merkitsee se usein sitä, että treenien määrä ainakin puolittuu tai saattaa jopa olla vain 1/4 normaalista määrästä, jolloin jää paljon vapaa-aikaa, jota ei aluksi osaa hyödyntää kun siihen ei ole tottunut. Ekat kaksi viikkoa itselläni meni siihen, että ryvin itsesäälissä ja keksin kaikki mahdolliset syyt minkä takia minun pitäisi lopettaa urheilu kokonaan kun tämä on jo kolmas kesä peräkkäin jolloin kauteni keskeytyy loukkaantumisen takia.

Aloin avautumaan asiasta kaverilleni, jonka vastaus osui ja upposi '' Katja hei sä oot tehny jo nyt kovan työn päästäkses tohon kuntoon ja sul on vielä moooonta treenivuotta edessäs!''
Noiden sanojen jälkeen rupesin vähän miettimään sitä minkä takia ees koko lajia harrastan ja miksi mulla tuntuu olevan kauhea tarve saavuttaa kaikki mun tavoitteet tässä ja nyt.

***

Palataan ajassa vähän takaspäin, kun olin ala-asteella.
Jo alakoululaisena mun piti olla aina paras kaikessa ja perfektionismi alkoi puskea läpi. Esimerkiksi mun oli todella vaikeaa oppia lukemaan aluksi ja sittenkin ku osasin lukea niin pitähän sitä luetunymmärtämistä vielä harjoittaa XD. Tunsin itseni heikoksi, koska monet kavereistani olivat oppineet lukemaan jo eskarissa, mutta itse opin vasta ihan ekan luokan lopussa ja monta vuotta kävin vielä erikseen tukiopetuksessa luetunymmärtämisen takia.
Kun liikunnallisuuteni alkoi vallottaa suurempaa osaa elämästäni, kilpailuhenkisyyskin nousi ihan uudelle tasolle. Liikuntatunneilla vedin aina ihan täysiä ja aina piti voittaa. Jopa joukkuepeleissä halusin joukkueeni voittavan, mutta niin, että itse olin suuresti osallisena voiton saavuttamisessa.

***

Tänäkin päivänä täydellisyyden tavoittelu on minulle arkipäivää. Vähittellen olen kuitenkin alkanut tajuamaan, että kukaan tai mikään ei ole täydellinen ja hyvä niin. Jos pystyisin saavuttamaan täydellisyyden, mitä tekisin sitten kun täydellisyys on saavutettu. Mihin jatkaisin matkaani sitten kun olisin siinä tilanteessa, että olen saavuttanut kaiken mitä olen aina halunnut?  Kehitykseni ihmisenä ja urheilijana pysähtyisi siihen paikkaan. 12 vuotta elämäni on ollut suhteellisen helppoa. Lukio oli ehkäpä ensimmäiset kolme vuotta elämästäni milloin toden teolla jouduin tekemään töitä sen eteen, että pääsen sinne minne haluan, opisekelun saralla siis, mutta tavoitteen saavuttaminen on sitäkin palkitsevampaa mitä kivisempi tie on ollut. Vähitellen olen kuitenkin tajunnut sen, että voin olla tyytyväinen tulokseen, vaikka se ei olisikaan täysi kymppi.
En voi joka kisassa tehdä uutta ennätystä tai vetäistä jokaisesta kokeesta täysiä pisteitä ja sen on ihan okei. Tekisikö se minusta yhtään sen onnellisempaa, vaikka olisinkin kaikessa täydellinen? EI!
Mitä silloin tavoittelisin? Mitä tulee täydellisyyden jälkeen?
En nyt sano, että täydellisyyttä aina tavoittelisin, vaan pyrin aina omaan parhaimpaan suoritukseeni niin opiskelun tai urheilun suhteen.

***
Tällä kisakaudella vain harvat monista tavotteistani ovat toteutuneet. Juoksin ensimmäisessä kisassani 5km uuden ennätyksen ja olen saanut parannettua sprinttimatkan aikaani 9minuuttia, mutta silti tiedän, että monet tavotteet jäävät tänä kautena haaveksi. Täydellisen kisakauden tavoitteluahan se oli, kun päätin tavotteideni tälle kaudelle olevan:
5km, 10km ja 21km ajan parantamiset (5km parantunut)
400m uinti alle 6:20min (toteutunut)
sprinttiajan parannus (onnistunut)
maratonin juokseminen

Mutta kaikki oli mahdollista. En ikinä aseta mahdottomia tavotteita, koska en niitä edes kunnolla tavoittelisi jos tiedän, että tarvittaisiin ihme, että ne toteutuisivat. Täydellistä mikään ei tule olemaan ja niin sen pitääkin mennä!
Suurin ongelma mulla taitaa kuitenkin olla se, että kaiken todellakin pitäisi tapahtua tässä heti nyt. En tajua sitä, että olen vielä todella nuori ja mulla on järjettömän monta elinvuotta jäljellä, ainakin toivottavasti. Kiire tuntuu olevan, mutta mihin. Enkö vain voisi nauttia elämästäni ja jatkaa unelmieni tavoittelua ja ymmärtää sen, että joidenkin unelmien saavuttamiseen saattaa mennä kauemmin kuin toisten. Miksi minulla on kiire eteenpäin? Pelkäänkö, että aina loppuu kesken? Siihen en osaa antaa tyhjentävää vastausta, ainakaan vielä...

Epäonnistumiset kuuluvat elämään!

Tämä vuosi ei ole mennyt ihan niin miten kuvittelin. Opiskelussa on tullut turhankin paljon epäonnistumisia, eikä urheilun sarallakaan ole ollut helppoa.

Tänäkin vuonna taitaa käydä niin, että en pysty tekemään kokonaista kisakautta. Vasemassa jalkaterässäni on ilmennyt vaiva, joka estää minua juoksemasta ja pyöräilemästä, joten triathlonissa ei jää montaa lajia (uinti) jäljelle. Aerobinenkunto lähtee pian varmasti laskuun, mutta lihaskunnosta sentään pystyn edes jotenkin pitämään kiinni. Keppien kanssa olen kävellyt nyt päivää vaille viikon ja ainakin toinen keppipainotteinen viikko tiedossa.

***
Jokainen kokee elämänsä aikana enemmän tai vähemän pettymyksiä. Tärkeintä kuitenkin on se miten ne käsittelee. Jääkö märehtimään pitkäksi aikaa vai päättääkö päästä asian yli ja jatkaa elämää entistäkin vahvempana. Kukaan ei pysty elämään niin, ettei ikinä kohtaisi minkäänlaisia pettymyksiä. Se on mahdotonta! Itselläni pettymykset tulevat usein urheilun saralla, koska 65% elämästäni pyörii triathlonin ympärillä. Viimeiset kolme kisakautta ovat olleet enemmän tai vähemmän rikkonaisia loukkaantumisten takia. Joka kerta olen kuitenkin noussut ylös kuopasta ja jatkanut tähtien kurottelua.

***
Mitä tehdä sitten kun pettymys kohtaa juuri sinut? Mieti miksi pettymys aiheuttaa sinulle niin paljon mielipahaa. Mitä tärkeämpi asia, sitä suuremmin pettymykset vaikuttavat sinuun. Oli kyseessä sitten parisuhde, opiskelu tai urheilu niin pettymykset voivat olla ihan yhtä suuria. Itselleni urheiluun liittyvät kolahtavat aina pahiten. Jokaisen loukkaantumisen kohdalla alan miettimään, onko triathlon sittenkään minua varten. Kannattaako minun nähdä joka talvi sama vaiva kisakunnon saavuttamiseksi jos jokainen kesä päättyy yhtä suureen pettymykseen.
Joka syksy kuitenkin päätän ylimenokauden jälkeen, että jatkan unelmieni tavoittelua. MIKÄÄN EI TULE HELPOLLA!! Ja sen olen tajunnut kantapään kautta.
Pettymykset opettavat siihen, ettei mitään pidä pitää itsestäänselvytenä!

***

Vielä en ole kuitenkaan valmis luovuttamaan tämän vuoden kisakauden suhteen! Puolen toista viikon treenitauko ei ole ihan järkyttävän pitkä aika ja jos vain järkevästi jalkani kuntoutan niin pystyn ehkä juoksemaan tänä vuonna elämäni ensimmäisen maratonin. Aikatavoitteen olen jo heittänyt alas kielekkeeltä, enkä siis lähde hakemaan mitään 3.30 aikaa mitä varten treenasin.

MAALIIN! Siinä on loppu kauden tavoite jokaisessa mahdollisessa kisassa. 

***

Se miten käsittelee pettymykset ja epäonnistumiset määrittelee minkälainen olet. Oletko taistelija vai luovuttaja? Mutta missä sitten menee taistelun ja tyhmyyden raja? Jos keskeytyt kisan niin oletko automaattisesti luovuttaja?  ET! Osa antaa periksi helpommin kuin toiset eikä siinä ole mitään vikaa, mutta jos oikeasti haluaa jotain saavuttaa niin on oltava valmis menemään betoniseinän läpi. Kun kaikki sanovat sinulle, ettet pysty siihen, niin sisuunnut siitä ja näytät epäilijöille sen miten väärässä he olivat.

Kohti aallonharjaa

Vantaa Triathlonin jälkeen oli mieli pari päivää todella maassa, eikä oikein huvittanut miettiä, miten mahtaisi Himoksella oikein käydä. Tiistaista lähtien sain tehtyä oikein hyviä treenejä ja tuntui, että ehkä se tatsi uintiinkin alkaa löytymään. Luotto omaan tekemiseen nousi hitusen, mutta silti pidin odotukset todella matalina.

Perjantaina lähdimme perheeni kanssa ajamaan kohti mökkiämme ja sieltä oli tarkoitus sitten ajaa lauantaina Himokselle.

Sää mökille saapuessa oli oikein ihana ja hyvin pystyi keskittymään tulevaan kisaan.

Lauantaina kello soikin jo 5.00 ja kuuden aikoihin lähdettiin ajamaan kohti Himosta. Perillä oltiin hyvissä ajoin, eikä missään vaiheessa tullut kauhean kiire. Oma lähtöni oli 9:05. Veden lämpötilaksi ilmoitettiin 15 astetta, joka on mulle juuri sopiva. Ei liian kylmä, eikä kuuma. Uinnissa oli yllättävän ruuhkaista, mutta löysin kuitenkin nopeasti paikkani, mutta sitten tapahtui jotain outoa. Ihan yhtäkkiä käsistäni katosi voima ihan kokonaan. En saanut vetoihin yhtään voimaa ja käsiä hapotti niin perkel**sti. Ei auttanut muu kuin uida jalka painotteisesti. Kirosin koko uinnin ajan sitä, että taas rysähtää koko suoritus jo ensimmäisessä lajissa, mutta maaliin asti menisin, vaikka sitten pää kainalossa. Uinnista rantauduttuani lähdin juoksemaan kohti vaihtopaikkaa niin totta kai jo siinä vaiheessa ilmeni jo toinen pieni problemo. En meinannut saada märkäpuvun hihoja pois päältäni. Sormissa ei ollut lainkaan voimaa. Kädet eivät olleet kohmeessa tai mitään, mutta ei vain meinannu lähteä märkäpuku irti. Lopulta vaihto oli ihan ok ja pääsin pyörän kyytiin.

Ajoin ekalla kierroksella kolme tyttöä kiinni ja kahden tytön kanssa saatiin hyvin aikaiseksi vuoroveto. Pariin kertaan kiihdyttelin oikein kunnolla ja sainkin tyttöihin eroa, mutta minään kerta en uskaltanut lähteä täysin yksin polkemaan vaan jättäydyin tyttöjen peesiin.

Jaloissa tuntui riittävän voimaa ja koko pyöräily meni tooooodella helposti peesatessa. Juuri vaihtoa enne saatiin vielä kaksi tyttöä kiinni. Tokassakin vaihdossa sähläsin hieman. Itse vaihto meni TODELLA nopeasti, mutta sitten kävikin niin, että lähdin juoksemaan väärään suuntaan. Onneksi en ehtinyt kauhean kauaa juoksemaan ennen kuin mulle asiasta huomautettiin. Kisajärjestäjille palautetta voisi antaa yleisesi huonosta kisaajien informoinnista, mutta kaikkien harhaan juoksujen jälkeen löysin kuin löysinkin tieni ulos vaihtoteltasta. 

Juoksu ei lähtenyt ihan parhaimmalla mahdollisella tavalla liikkeelle. Rentous ei tuntunut löytävän tietään mun jalkoihin koko juoksun aikana niin sai siinä sitten kipitellä tukkosilla jaloilla.

Juoksu oli todellinen perussuoritus. Ei huonoin, mutta ei todellakaan paraskaan. Positiivista on se, että jokaisen kilometrin tahti alkoi nelosella. Juoksureitti oli oikein mukava ja melko tasainen niin ei ainakaan maasto aiheuttanut lisähaasteita. Juuri maalia ennen oli koko reitin raskain mäki, mutta eihän sillä enää siinä vaiheessa ollut mitään väliä kun maali 10metrin päässä ni sen matkan, vaikka ryömii väkisin.

Maalia kohti

Kokonaisuutena suoritus oli perustasoa tai oikeastaan vähän perustason alapuolella. Vantaa Triathloniin verrattuna aika parani kuusi minuuttia ja siihen oon todella tyytyväinen. Aikaan itsessään en ole tyytyväinen, mutta se, että kulki paremmin kuin Vantaalla, on todella ilahduttava asia.

Keho on alkanut hyvin palautumaan ylirasituksesta ja motivaatiokin on palautunut entiselle tasolleen eli tästä on todella hyvä jatkaa! Nyt alkoin pieni kisatauko ja pystyn keskittymään täysin treenaamiseen. 

Mukavaa viikkoa kaikille!!

Pettymykset jatkuvat...

Tällä kertaa ei ole kauhean positiivista tekstiä tiedossa ;(

Tänään alkoi virallisesti triathlonkausi. Vuorossa oli Vantaa Triathlon. Viikon verran olin ollut pakkolevossa ylirasitustilan vuoksi, mutta viimeisen viikon ennen trikauden avausta pystyin treenaamaan suht normaalisti. Aika epävarmana kuitenkin lähdin tänään pyöräilemään kohti Kuusijärveä.
Talven aikana olin erityisesti keskittynyt uintiin ja sen parantamiseeen ja tulosta onkin syntynyt, mutta tänään kisoissa se ei näkynyt yhtään. Kaikki ne viiden aamut ja kahden tunnin raastavat uintitreenit eivät näkyneet ollenkaan tuloksessa. Lopputuloksena oli jopa huonompi uintiaika kuin viime vuonna, johon olen ÄÄRIMMÄISEN PETTYNYT :( sai itkua pidätellä kun näin lajikohtaiset ajat. Uinti ei tuntunutkaan ihan rennoimmalta maholliselta, mutta en kuitenkaan osannut odottaa näin huonoa tulosta. Kärki oli karannut jo niin kauas heti alussa, että oli aika vaikea paikka lähteä pyöräilyosuudelle.
Pyöräillessä kierrettiin 3 kertaa 7km lenkki ja aina kun tultiin eteläänpäin, oli kunnon vastatuuli, joka vähän sai hermot kiristymään. Kolmannella kierroksella kellotin kuitenkin nopeimman kierroajan ja sain vielä 4 tyttöä kiinni ja totta kai painelin heti ohi kun jalat toimivat iha suht koht hyvin.

Vaihtoaikani olivat naisten toiseksi nopeimmat, mutta
 ei niistä paljon hyötyä ollut muuten surkeassa suorituksessa.

Juoksuosuudelle lähdin yksin, enkä yhtään tiennyt kuinka paljon eroa oli edelläni juoksevaan ja niinhän siinä rehellisesti sanottuna kävi, että tyydyin mukavuusalueella juoksemiseen. Juoksin sitten kaikinpuolin huonon suorituksen päätteeksi vielä tämän kauden ehdottomasti hitaimman 5km ajan. Edes huonosti menneessä Helsinki City Runissa en koko matkan aikana juossut yhtään 5km väliaikaa yhtä huonosti. Eli oikein mahtava kruunaus koko suoritukselle.

Tällä hetkellä ei ole minkäänlaista luottoa itseeni ja vähän pelottaa ensi viikonloppuna pidettävät sm-kisat. En todellakaan halua vetää siellä yhtä huonoa suoritusta, mutta alkaa usko itseeni olemaan aika minimissä.

Tälläinen ''lepponen'' ja ''piristävä'' blogipäivitys näin lauantai-illan päätteeksi.

Korkeita kenkiä ja valkoisia lakkeja

Eilen alkoi elämässäni aivan uusi sivu. Nyt voin todella valita mitä haluan tulevaisuudellani tehdä. Viikon päästä mulla on pääsykoe, mutta siitä en ota sen suurempaa stressiä, koska syksyn suunnitelmat ovat jo ihan selvät ja tällä kertaa niihin ei opiskelu sisälly. Kerron kesän aikana tarkemmin siitä, miten paljon elämäni tulee syksyllä muuttumaan.

Nyt kuvien muodossa vähän tunnelmia valmistujaisistani...

Koko päivä sujui niin kuin olin odottanutkin! 

Sen verran leveä hymy oli huulilla koko päivän, että siitä on helppo päätellä kuinka onnellinen olin/olen siitä, että lukio on ohi!

Onnistumisia ja takaiskuja

Parin viikon aikana on tapahtunut niin hyviä kuin huonojakin asioita triathlonia ajatellen...

Melkein kaksi viikkoa sitten juoksemani 5km kisan jälkeen oikeassa takareidessä oleva vanha vamma alkoi taas ilmoittelemaan itsestään ja pelkäsin, että en pääse ollenkaan lähtöviivalle 9.5 Sandis Trail Sprintissä. Tehokkaan levon ja oikeiden hoitojen turvin pääsin kuin pääsinkin starttaamaan kisaan.

...

Helsinki Central Park runin jälkeisenä maanantaina päätin polkea Porvooseen ja katsoa kuinka kauan sinne tän hetkisellä kunnolla kestää polkea, rennosti siis ei mitään täysiä tykittämistä koko matka. Kun lopulta pääsin maantielle niin keskinopeus oli maantiepätkällä n.35km/h, johon olen erittäin tyytyväinen. Oikea takareisi ei vaivannut koko matkan aikana ja hyvä niin. 

Sää oli niin upea, että poikkesin N'avetta kahvilaan tauolla.
Aivan loistava kahvila! Jos tulee ajettua tie nro 170:a joskus
 niin ehdottomasti kannattaa tuolla poiketa!

...

Lauantaina pääsin sitten kaikista vaikeuksista huolimatta starttaamaan Sandis Trail Sprintille. Tiedossa oli 7km juoksua raskaassa maastossa. Alun helppouden vuoksi pystyin pitämään hyvää tahtia yllä. Aina kallio osuuksille asti tahti oli noin 5:00-5:30min/km, mutta heti kun tultiin ekalle kallio osuudelle niin vauhti tyssäsi melkein kuin seinään. Kengät pohjat olivat märät ja kenkien pito kalliolla vähän mietitytti ja mitään turhia riskejä en halunnut ottaa, niin tuli juostua todella hitaasti kaikki vähänkin haastavammat osuudet. Enpä ole ennen maastossa juostessa käyttänyt niin paljoa käsilihaksia kuin Santahaminassa. Sen verran järkkistä paikoista piti nousta ylös, että hyville käsilihaksille oli käyttöä. 

Kun kalliot oli juostu läpi niin päästiin taas metsään, mutta siinä vaiheessa alkoivat jalat olemaan sen verran tukkoiset, että piti oiken tarkkaan katsoa mihin astuu. Sain kuitenkin kerättyä voimia sen verran, että sain lisättyä tahtia aina vähänkin helpommissa kohdissa. Kun vihdoinkin pääsin maaliin, sain tietää, että olin juossut huonolla juoksulla naisten sarjan kuudennelle sijalle eli voin olla ihan tyytyväinen lopputulokseen. 

Tein lauantaina niin sanotusti käänteisen duathlonin kun pyöräilin alkuverryttelyksi 10km Santahaminaan ja sitten juoksin itse kisan ja sen jälkeen vielä poljin kotio. 

Ihan perus lauantain päivä siis XD

Selvisin juoksusta vain parilla mustelmalla, vaikka oisi kuvitellut, että sillä määrällä mitä kiipesin puissa, rymysin vesilammikoissa ja törmäilin oksiin, olisi tullut enemmänkin vahinkoa,hahah!!

...

Sunnuntaina teinkin sitten rauhallisen 50km palauttelevan pyörälenkin, mutta siitä ei tullutkaan niin palauttava kuin olin suunnitellut kun tuuli oli sen verran voimakas, että sai kyllä ihan tosissaan polkea.

...

Maanataina kävin HCR:a ajatellen valmentajallani hieronnassa ja pidin lepopäivän. Hieronnan jälkeen oikean jalan päkiässä alkoi tuntumaan todella voimakasta kipua ja jalalle astuminen tuottaa välillä vaikeuksia. Ei ole ihan kauhean hyvin mennyt tämä viimeistely viikko HCR:lle

Onneksi kylmähoito on helpottanut!

Toivon todella, ettei jalassa ole minkäänlaista rasitusmurtumaa tai muuta sellaista, mikä vaatisi pidemmänkin tauon. Juoksun olen jättänyt tällä viikolla oikeastaan kokonaan pois ja olen keskittynyt enemmän uintiin ja pyöräilyyn, Nyt on pakko vain luottaa omaan kuntoon ja siihen, että jalka paranee ennen lauantaita.

...

Iloinen yllätys oli se kun uusi kisapukuni saapui maanataina.

Vielä 2XU:n puku ei ole päässyt tositoimiin, mutta eiköhän sillekkin järjesty tilaisuus tuota pikaa.

...

Kaikista takaiskuista huolimatta yritän pitää pään kylmänä lauantaita varten ja välttää turhaa panikointia, mikä on mulle vähän liiankin tuttua. Kunto on mikä on ja kunhan jalan saa kuntoon niin ennätysjahti voi alkaa!!

Onko kukaan lukijoista tulossa juoksemaan Helsinki City Runia?

Hauskaa loppuviikkoa!!

Neljä uutta ennätystä!

Tämä viikko alkoi vähän huolestuttavissa merkeissä, kun maanataina oli sellainen fiilis, että olin tulossa kipeäksi, mutta onneksi tuntemus osottautui vääräksi. Lopulta tästä viikosta tuli varmaankin tämän kevään yksi parhaimmista. Ennätykset meni uusiksi niin uinnissa kuin juoksussakin.

Keskiviikkona oli tiedossa Heltri cupin toinen osakilpailu ja vuorossa oli 400m uinti. Ajattelin lähteä fiiliksen mukaan liikkeelle ja ehkä yrittää jotain parin sekunnin parannusta. Altaaseen hypätessä  olo tuntuikin yllättävän hyvältä ja jo ekojen vetojen jälkeen tiesin, että tänään on mun päivä. En kuitenkaan odottanut sen suurempia parannuksia, vaan pysyin itselleni tyypillisessä mielentilassa eli pessimistisessä. Uimareita oli sen verran paljon, että lähtöryhmiä oli paljon ja vähän yritettiin laittaa samantasoisia uimareita samoihin lähtöryhmiin. En luottanut omaan uintinopeuteeni yhtään ja jättäydyin ihan suosiolla vikoihin lähtöihin.
Kun lopulta se oma vuoro tuli niin alkoi vähän jopa jännittää, koska sillä hetkellä halusin tehdä vähän isomman kuin vain parin sekunnin parannuksen.
Uimarit lähetettiin väliaikalähdöllä liikkeelle neljä/rata ja itse lähdin ensimmäisenä.
Siinä sitten fiiliksen mukaan kauhottiin ja kirjoitin 100m enkan heti alussa uusiksi. Parannusta tuli 8sekunttia ja kevään tavoite täyttyi. Tahti pysyi samana ja tuli siinä heti perään vedettyä uusi 200m enkka, joka parani 15sek. Uinnin keskivaiheilla jouduin tekemään pari ohitusta, jotka hidastivat vähän uintia, mutta siitä voin vaan syyttää itteäni kun en uskaltanu mennä aikaisempiin lähtöihin. Kun sitten vikat 200m oli uitu, pysähtyi kello 29sek aikaisemmin kuin edellisellä kerralla.
Loppujen lopuksi siis ihan hyvä päivä, kun 100m, 200m, ja 400m enkat meni uusiksi ja parannukset eivät olleet ihan mitään pari sekunttia.

Launtaina oli sitten vuorossa tän kauden ensimmäinen maximi suoritus eli 5km juoksukisat. Tavoitteena oli se, että yhtään ei saa säästellä. Kävin aamulla normaalisti uintitreenissä, jotka eivät olleet ihan kaikista rennoimmat. Kisapaikalle pääsy oli jo itsessään ihme bussien sähläilyjen takia, mutta lopulta kuitenkin selvisin paikalle 25min ennen lähtöä ja ehdin ihan hyvin lämmittelemään, vaikkakin olisin toivonut, että aikaa olisi ollut hieman enemmän, mutta tilanteen mukaan edetään.
Ensimmäinen kilometri meni pari sekunttia päälle 4min ja suhteellisen tasaista vauhtia pystyin koko kisan ajan pitämään, mutta sen voin jälleen kerran todeta, että lähdin liikkeelle aivan liian kovaa. Keskitahtini oli lopulta 4.24min/km, johon olen ihan tyytyväinen kun tuo on kuitenkin kovempi kuin tavoitetahtini 13.päivän kuluttua juostavalla HCR:llä. Maalissa olin ajassa 22.04min, johon olen sekä pettynyt että tyytyväinen. 22min raja oli niin lähellä, että olen pettynyt siihen, etten noita paria sekunttia pystynyt ottamaan ajasta pois. Kisakausi on kuitenkin vasta alussa ja olen 100% varma, että tuo 22min raja menee tänä vuonno vielä rikki! Tuloksena oli myös toinen sija naisten sarjassa, joka on kuusi sijaa paremmin kuin viime vuonna.

Loppusuoralla. 

Tänään tiedossa on vielä parin tunnin juoksu noin 5.00-5.30min/km tahdilla ja sitten onkin aika taas alkaa valmistautumaan uuteen treeniviikkoon.