Helsinki City Marathon 2015

Nyt se on suoritettu, nimittäin elämäni ensimmäinen maratoni. Päätavoite oli päästä maaliin ja se toteutuikin yllättävän helposti.

Perjantain ja lauantain välinen yö meni pyöriessä ja miettiessä kaikkea mikä voisi mennä juoksussa pieleen. Eniten pelkäsin sitä, miten vatsani reagoisi noin pitkään juoksuun. En todellakaan halunnut, että HCR:ssa tapahtunut oksentelu uusiutuisi.

Lauantaina lähdin jo puoli yhden aikaan kohti Kisahallia, vaikka lähtö olikin vasta kolmelta. En tykkää yhtään kiireestä kisapäivinä, joten pyrin menemään vähintään 1,5h aikaisemmin kisapaikalle. Makoilin nurmikolla ja yritin ottaa mahdollisimman rennosti ennen lähtöä.

Kolmelta olikin sitten aika lähteä vähän pidemmälle lenkille. Lähdin TODELLA rauhallisesti liikkeelle. Alussa oli pientä ruuhkaa, mutta se ei mua tällä kertaa haitannut, enkä lähtenyt tekemään ohituksia,vaan kirmailin virran mukana. Ekat viis kilometriä meni oikein rennosti. En muista millon viimeks olisin juossut 5km niin hitaasti, mutta siinä vaiheessa ei kiinnostanu, koska mielummin liian hitaasti kuin nopeesti.

Rennosti viiden kilsan kohalla.
Kuva Jukka Järveläinen

Mitäs sitä juostessa ja hyvää musiikkia kuunnellessa. Tiesin, että noin 15km kohalla olisi äiti ja iskä kannustamassa ja helpostihan ne sieltä bongasin. Tsempit huudettii ja matka jatkui.

15-20km pääsin etenemään hyvin parin juoksijan porukassa,
 eikä itse tarvinnu vilkuilla tahtia Garminista.

Keskustassa juostu mukulakivetys pätkä oli todella epämielyttävä kokemus, koska koordinaatiokyky ei ollut mikään kaikista paras tossa vaiheessa. Nilkat meinas muljahtaa moneen otteeseen, mutta onneks sain pidettyy tasapainon tahtia hidastamalla. Mukulakivetys pätkän juoksemista helpotti myös se, että kaverini oli kannustamassa siellä :)

19km kohdalla

Noin 25kilometrin kohdan jälkeen jalat alko menemään kunnolla tukkoon. Ei mitenkään maitohappojen takia vaan muuten vaan tukkoon. Katsoin Garminia ja näytti sykkeeks 140. MITÄ? Ikinä juokse noin matalilla sykkeillä. 

Tiesin, että jalkojen tukkoisuus johtui siitä, etten ollu pystynyt vetämään tarpeeksi kunnollisia pitkiksiä ennen varsinaista maratonia. Jalat eivät vaan ollu tottunnut niin pitkäaikaiseen tärähtelyyn.

30km kohalla ajattelin, että tässähän tää ny sitten oli. Vikat 12km menee helposti ja niihän ne menikin. 35km kohalla nostin tahtia ja jalatkin alko virkoamaan. Vaikka nostinkin tahtia, kävelin juomapisteet läpi ja join ihan rauhallisesti, joten vauhdin lisäys ei loppuaikaan ihan kauheasti vaikuttanut. Kun näin 40km:n taulun niin kehon valtasi euforinen olo. Enää 2km ja sitten tää on ohi.  Viimenen mäki juosten ylös ja sitten täysiä maaliin. Yllätyin siitä miten kovan loppukirin pystyin vetämään. 

Kello pysähtyi aikaan 4:21:25h ja olen siihen ihan tyytyväinen ottaen huomioon miten vähän oon pystynyt viimesien kahen kuukauden aikana juoksemaan. Nyt jalat kyllä pitävät huolen siitä, etten unohda, että juoksin maratonin eilen, sen verran kivuliasta kävely on.

Ensi viikon lauantaina on vuorossa Helsinki City Triathlon ja sitten on kisakausi 2015 ohi. Offseason tulee kyllä oikein mukavaan kohtaan!