Lähtöviivalta tähän pisteeseen | osa 1

Kesäkuussa 2013 päätin, että vaihdan lajia ja siitä lähtien treenaus on keskittynyt aikalailla vain triathoniin.

Alku ei ollut millään tavoin helppo. Juoksu ja pyöräily ei tuottanut sen suurempia ongelmia, mutta uinti olikin asia ihan erikseen. Vedenpelko ei ole ihan hyvä lähtökohta, mutta kun jotain tarpeeksi haluaa, on valmis tekemään kaikkensa, että asia alkaa sujumaan.

Ensimmäisissä Heltrin uintitreeneissä olin ihan varma, että vanhemmat pääsisivät valitsemaan minulle hautapaikkaa, mutta pikku hiljaa kun tekniikka alkoin iskostumaan pääkoppaan, alkoi tuntua siltä, että ehkä tämäkin tyttö oppii uimaan. Kovalla työllä ja periksiantamattomuudella opin vapaauinnintekniikan ja nyt pystyn uimaan helposti 5km.

Jos tuntuu triathlonia aloitellessa, että joku laji ei luonnistu yhtään niin sitä ei pidä pelästyä, vaan pitää tehdä kovasti töitä sen lajin eteen. Kukaan ei ole seppä syntyessään.

Olen sen verran kilpailuhenkinen, että tiesin heti alusta lähtien tavoitteideni olevan korkealla. Julkisesti tai  täällä blogin puolella en kauheasti omista tavoitteistani puhu, mutta sen verran voin kertoa, että olen tehnyt itselleni ns. 10 vuoden suunnitelman. ''The'' tavoite ja pienempiä siinä matkan varrella. Tällä hetkellä erikoistun vain pikamatkoihin, mutta iän lisääntyessä olisi tarkoitus aste asteelta siirtyä pidempiin matkoihin.

Kaikkien tavoitteena ei tarvitse olla täysmatkan (3,8km uinti-180km pyöräily-42km juoksu) tai edes puolmatkan suorittaminen. Minusta ei tarvitse edes kilpailla, jos se ei tunnu luontaiselta. Triathlon on laji, jota voi harrastella tai sitten siitä voi tehdä astetta vakavamman lajin kilpailuneen ja varusteineen.

Kun itse aloitin triathlonin, minulla ei ollut 5000 euroa maksavaa pyörää, eikä ole vieläkään tai viimeisitä mallia olevaa märkäpukua. Itse asiassa ensimmäisen kesän vedin kaikki kilpailut ilman märkäpukua ja hyvin selvisi.

Uimapuku, pyörä(jopo, hybridi tms. kaikki käy) ja lenkkarit. Siinä on kaikki mitä tarvitset triathlonin aloittamiseen. Usein nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja välineitä halutaan alkaa parantelemaan, eikä siinä ole mitään väärää. Triathlon on laji, johon saa helposti upotettua PAAAAAAALJOOOOON rahaa jos haluaa.

Tänä kesänä tuli huomattua, että ilman märkäpukua uiminen sujui paljon paremmin. Vaikka uintiin panostettiin talven aikana paljon, eivät tulokset näkyneet avovesiuinnissa. Syyksi epäilimme valmentajani kanssa sitä, että märkäpukuni yläosassa ei ollut tarpeeksi liikkuvuutta hartioilleni, joka aiheutti sen, että kädet puutuivat lyhyenkin uinnin aikana. Tietänee sitte oliko tuo syy siihen, että uintiajat olivat kisoissa niin häpeällistä katsottavaa.

Kahden vuoden aikana treenaminen on mennyt paljon eteenpäin ja tuloksiakin on syntynyt, mutta paljon on vielä tekemistä. Tiedän kuitenkin sen, että minulla on toivottavasti vielä niin paljon treenivuosia jäljellä, että kaiken ei tarvitse tapahtua tässä, heti ja nyt. Kaikki treenaaminen tähtää vuosin päästä edessä olevaan täysmatkan suorittamiseen, mutta sen enempää en sitä tavoitetta mieti vaan kesä kerralla eteenpäin.

Oli lähtötasosi tai tavoitteesi mikä tahansa treenaamisen pitää olla hauskaa. Sitten kun alkaa tuntua usein inhottavalta kun joutuu lähteä treenamaan, kannattaa miettiä onko se sitä mitä haluat tehdä. Kaikilla on tietenkin huonoja päiviä ja viikkoja, mutta koko ajan pitää treenata pieni pilke silmäkulmassa, jotta treenistä ei kehity negatiivista asiaa elämääsi. 

Urheilun pinnallinen puoli

Kun ihmisiltä kysyy minkä takia he treenaavat, saa usein vastauksesksi jotain ulkonäköön liittyvää. Kyllähän on niitäkin, jotka puhtaasti urheilevat terveyden takia, mutta en usko, että kukaan pistää pahakseen treenin myötä kropassa tapahtuvia muutoksia.

Itselleni oma ulkonäköni on ollut pitkään heikko kohtani ja usein olen todella epävarma siitä miltä kroppani näyttää, vaikka treenaan 10-15h viikossa. Omalla kohdallani treenaaminen ei ole millään tasolla terveysliikuntaa vaan puhtaasti kilpaurheilua ja tarkoituksena on treenata keho sellaiseen kuntoon, että se pystyy suoriutumaan kovastakin rasituksesta. Vaikka pääfokus onkin siinä, mitä tapahtuu kropan sisällä, niin valehtelisin jos väittäisin, etten koskaan ajattele niitä muutoksia, jotka näkyvät ulospäin.

Uinti on saanut hartiani kasvamaan sen verran, että piti vaatekaappia hieman päivittään kun alkoi paidat käymään pieniksi. Selkä on vahvistunut huomattavasti ja yläkropan kestävyyskin on parantunut. 

***

Usein mitä kilpailuhenkisemmäksi treenaaminen käy, sitä vähemmän kropan ulkoista olemusta pyritään muokkaamaan. Ulkonäkölajit (fitness -urheilu yms.) ovat tietenkin asia erikseen. Puhun kestävyysurheilun näkökulmasta.

Kun treeni lisääntyy, tehot ja kulutus kasvavat, niin tottakai kroppakin muuttuu, mutta se onkin ns. treenaamisen sivutuote.

***

Itse olen usein kokenut ja koen edelleenkin olevan isokokoinen triathlonisti, mutta silti samanaikaisesti tuntuu siltä, että kroppani pystyy suoriutumaan juuri siitä mihin sen haluan pystyvän. Minulla niin kuin monilla muillakin on paha tapa verrata itseäni muihin. Loppuen lopuksi sillä kuinka lihaksikas tai sirorakenteinen olet ei ole mitään väliä, jos olet tyytyväinen siihen mitä teet.

Itse tiedän sen, että lihaksikkaista ja voimakkaista jaloistani on hyötyä niin uinnissa kuin pyöräilyssäkin. Juoksu on ainoa laji, jossa annan hieman tasoitusta sillä, että olen isorakenteisempi kuin kanssa kilpailijat. Jos haluaisin saada maratoonareiden kapeat jalat, niin pitäisi todennäköisesti turvautua kirurgin veitseen. 

Minun ei tarvitse kuin käydä kuntosalin ovella ja voin lähteä kotiin lihaksikkaampana. Ei suinkaan, mutta kroppani ''kerää'' lihasta todella herkästi, eikä paljon vaivaa tarvitse nähdä sen eteen, että pystyn kyykkäämään 150kg. Tällä hetkellä tavoitteenani ei kuitenkaan ole se kyykkyennätyksen teko vaan se, että pystyn menemään kovaa ja kauan. 

Hauskaa on huomata se, että vaikka huippu-urheilijoille menestyminen on ulkonäköä tärkeämpää, miettivät he kuitenkin usein, missä asennossa kroppa näyttää hyvältä ja lihakset tulevat parhaiten esiin ja ymmärtäähän sen, koska vaikka fokus olisikin kestävyyden hankkimisessa, niin onhan se aina myös kiva näyttää muille miten hyvältä näyttää ulkoisesti. 

Kaikki tietävät oikein hyvin sen mihin asiaan ihmiset usein kiinnittävät nykypäivänä huomiota ja se on ulkonäkö. Siitä ei voi syyttää ketään muuta kuin sosiaalista mediaa. Somen kautta maailmamme on entistä enemmän ulkonäkökeskeinen ja ulkonäkö vaikuttaa monii asioihin joihin sen ei pitäisi.

***

Kun ulkoisen olemuksen miettiminen vie kaiken huomion itse tekemisestä (puhun edelleen kestävyysurheilusta), kertoo se, ettei motivaatio itse lajia kohtaan ole riittävä vaan taustalla on joku toinen tekijä, joka oikeasti on se asia, jonka takia treenaat. Eihän siinäkään ole mitään väärää jos juoksee esim. puoli maratoneja, jotta näyttäisi hyvältä, mutta silloin kun ainoa tarkoitus liikkumiselle on ulkonäkö, aiheuttaa se usein henkistä pahoinvointia, koska asetat itsellesi helposti epärealistisia tavoitteita ja jos et niitä saavutakkaan saattaa ratkaisusi olla treenin lisääminen, mikä taas voi johtaa muihin ongelmiin, kuten loukkaantumisiin yms.

***

Kaikki pitää pysyä järkevyyden rajoissa. Tietty ulkonäkökeskeisyys sopii jokaiseen lajiin. Jopa kestävyysurheilussa sinulla voi olla ulkonäköön liittyviä tavoitteita, mutta pääfokus pitäisi silti pysyä itse lajissa, kuten esimerkiksi minulla triathlonissa. Niin kauan kun tulokset paranevat ja olen tyytyväinen tuloksiin, ei minun tarvitse niitä paria sekuntia yrittää ottaa loppuajoista pois esimerkiksi pudottamalla painoani jolloin suorituksen aikana matkantekoa rasittavat ''liikakilot'' eivät olisi enää ongelma. Tiedän kuitenkin sen, että en ole sen tasoinen urheilija (vielä), että minun pitäisi tuollaisia viilauksia suorituksiini tehdä.

''Unelmat vievät mukanaan''

Nuo sanat minulle lausui rakas ystäväni juuri oikealla hetkellä, kun usko itseeni oli kokonaan kadoksissa.

Kisakauden päätyttyä mietin pitkään aionko jatkaa triathlonia ja olenko valmis kaikkeen siihen mitä tein viime talvena kisakunnon saavuttamiseksi ja jos käykin niin, että ensi kesänäkään ei tuloksia synny.
Tajusin, että käyn saman keskustelun itseni kanssa jokaisen kauden jälkeen jolloin koen epäonnistuneeni ja joka kerta päädyn samaan lopputulokseen. En pysty luopumaan minulle äärimmäisen tärkeästä asiasta. Tie unelman luo kuuluukin olla täynnä kuoppia, kiviä ja epäonnistumisia.

***

Kaikki alkaa päätöksestä.  Päätät, että olet valmis tekemään kaiken unelmasi saavuttamisen eteen. Päätät, että tulet sen saavuttamaan. Päätät, että kukaan tai mikään ei sinua tule estämään.

Toinen vaihe on teot. Asetat herätyskellon soimaan tuntia aikaisemmin, jotta ehdit treenaamaan aamulla. Alat miettimään päiväsi treenaamisen ympärille.Mietit mitä ja milloin syöt, nukut ja treenaat. Omasta mielestäni elämään pitää kuitenkin sisällyttää muutakin kuin uni-ruoka-treeni, koska jos käy ikävästi ja loukkaantuu, niin on jotain muuta mihin voi tukeutua kun treenaaminen ei ole enään päivittäin mukana kuvioissa.

Kolmas vaihe on henkisen kantin ''hankkiminen''. Voit treenata fyysisiä ominaisuuksiasi loputtomiin, mutta 100% tulokset saat vain jos henkinenkin puoli on kunnossa. Usko itseensä on avain kaikkeen. Voit olla elämäsi parhaassa kunnossa, mutta kun asetut lähtöviivalle ja alat epäröimään itseäsi, peli on pelattu. Kun henkinen ja fyysinen puoli ovat kunnossa, olet voittamaton.

***

Lähipiirini on aina kannustanut minua tavoittelemaan unelmiani, vaikka eivät olekkaan aina ymmärtänyt minkä takia olen valmis kaikkeen siihen tuskaan, joka niiden saavuttamiseen vaaditaan.

(Puhun nyt siis koko ajan urheiluun liittyvistä unelmista.)

Tärkeä tuki on tullut myös kavereitteni puolelta. Kun itse (usein) epäilen itseäni, ystäväni muistuttavat minua niistä hetkistä, jolloin puhkun itseluottamusta ja uskon tekemiseeni. 

Kun treenaaminen on koventunut, olen huomannut miten monesta eri palasesta unelmien saavuttainen koostuu.  

***

Unelma pitää jakaa pieniin osiin. Suurin unelma, oli se sitten ironman, maratoni tai vaikka olympiavoitto,  pitää paloitella osiin. 

Esim.  Tavoitteena ironman (3,8km uinti-180km pyöräily-42km juoksu)

           Vuoden sisällä: ''Perusmatkan suoritus''

           Kahden vuoden sisällä: ''Puoli matkan suoritus''

           Kolmas vuosi: '' The moment- iroman''

Jokaisen unelman saavuttaminen vie oman aikansa. Joku saattaa saavuttaa omansa vuodessa kun toisella saattaa mennä siihen kymmenen vuotta. Se kuinka kauan sen saavuttamiseen kuluu aikaa, ei mittaa unelman suuruutta. Jokainen ihminen on yksilö ja jokainen unelma on yksilö.  Kaikki unelmat ovat saavutettavissa. Mikään ei ole mahdotonta. Jos joku toinen pystyy siihen, pystyt sinäkin. 

Kaikki on kiinni vain ja ainoastaan itsestäsi!!

Kiipeä unelmaasi kohti...

Loppu.

Viime lauantaina oli viimeinen kisani tänä vuonna. Tunsin jo uidessa sen, että kroppani oli aivan tyhjä. Ei mitään voimaa missään. Vaikka kisamatkat oli todella lyhyet (300-10-3), silti matka tuntui yllättyvän pitkältä. Luulin kehoni ja etenkin jalkojen jo palautuneet maratonista, mutta näköjään niin ei ollut tapahtunut.

Uinti on ollut tänä kesänä murheenkryyni eikä asiaan tullu muutosta Helsinki City Triathlonissakaan. 300m tuli uitua 1:44min/100m, joka on todella hidas vauhti. 1:30min/100m olisin jo ollut tyytyväinen, mutta lauantaina jäätiin jälleen kerran kauas siitä. Talvella kun toi 1:30min/100m ei ollut ihan maksimi tahti joten olisi luullut, että altaassa olisin pystynyt repimään ittestäni vähän enemmän irti.
Ajattelin vaihtoon juostessa, että nyt pääsen näyttämään kunnolla kynteni pyöräilyssä ja antamaan kaikkeni. Vaihdossa tuli kuitenkin sählättyä ihan kunnolla, mikä lisäsi turhan minuutin loppuaikaan.
Kun vihdoinkin pääsin pyörän päälle, kävi todella nopeasti selväksi se, että tänään ei kulje mikään laji. Ei niin ei. Turha siinä yrittää sitten mitään ihmeitä tehdä kun kroppa pistää vastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla. Pää kyllä kestäisi, mutta kroppa ei anna milliäkään periksi vaan jarruttaa menoa sen kun kerkiää.

Sain pyöräilyosuudella pari tyttöä kiinni, mutta ei paljoa lohduttanut kun olin tekemässä omaan tasoon nähden surkeaa suoritusta. 

Keskinopeus 27km/h ja risat eli ei mitään kehumista. Viime vuonna yli 30km/h, vaikka olin juuri ollut edelliset kaks päivää kipeenä ennen kisaa. 

Mieltä vähän lämmitti se, että tiesin juoksun olevan enää jäljellä. 3km menee kyllä vaikka ryömien.

Asicsit vaan jalkaa ja eikun menoks. Tsiisus sanon mä. Sen verran kauheelta juoksu tuntu. 

Eka kilometri 4.28min josta vähän yllätyin, koska tuntu, että kipittelisin jotai 6-7min/km, mutta onneks tahti oli vähän luultua nopeempi. Siltikään ei kauheasti lämmittäny kun tahti oli 10km kisatahti. 3km matka pitäis pystyä tykittämään reippaasti nopeempaa. Eipä siinä auttanu jäädä murehtimaan vaan laittaa jalkaa toisen eteen ja kirmailla kohti maaliviivaa. 

Maaliviivalla ei paljon hymyillyttänyt. Ainoa asia, joka sain mut hymyilemään oli tieto siitä, että kisakausi 2015 oli tässä. Takana oli 11 kisaa ja loukkaantuminen, joten olin todella iloinen, että pääsin aloittamaan offseasonin. Alkuperäisestä kisakalenterista jouduin jättämään vain kaksi kisaa pois loukkaantumisen takia, mutta kun kausi alkoi jo huhtikuussa niin henkinen väsymys alkoi painamaan kunnolla maratonin jälkeen. Huonoista suorituksista huolimatta sijoituin Nuorten cupissa kolmanneksi. En koe ansainneeni ollenkaan kyseistä mitallia tai sijoitusta. Kolmas pettymysten kausi takan. Aika miettiä kunnolla missä menee vikaan.

 Tänä vuonna ajattelin pitää hieman pidemmän ylimenokauden ja katsoa miten se vaikuttaa jaksamiseen talvella.

Kisapaikalta tuli ostettua uusi kypärä, joka on kevyempi
 ja paremmin istuva kuin edellinen.

Ylimenokaudella on tarkoitus treenailla sillon kun huvittaa. Jos ei kiinnosta lähteä lenkille niin sitten en lähde. Kroppa ja mieli pääsee kunnolla lepäämään. Tällä hetkellä on tullu treenattua joka toinen päivä, mikä on hyvä lasku verrattuna normaaliin treeniviikkoon.

Tiistaina tuli tehtyä 8km pyramidelenkki.

Blogin päivittämisestäkin saattaa tulla pidettyä taukoa tai en ainakaan ota mitään stressiä siitä tuleeko kirjoiteltua vai ei. Jos on jotain toivepostaus ideoita niin niitä saa tietenkin aina heitellä kehiin :)

HYVÄÄ LOPPUVIIKKOA!!

Hallitse kehosi

Loukkaantumisen aikana kun en pystynyt treenaamaan normaalisti, aloin keksiä uusia kivoja treenausmuotoja ja innostuin kehonhallintatreeneistä.
Kävin joogassa ja katselin Youtubesta paljon erilaisia jooga-ja kehonhallintaliike videoita ja sitten vaan kehittelin niistä oman treenin, joka sopii juuri itselleni.

Koen, että mulla on aika hyvä kehonhallinta, mutta silti osa liikkeistä vaatii todella paljon työtä onnistuakseen ja tiiän sen johtuvan siitä, että niitten suorittamisessa käytetään sellaisia syviälihaksia, mitä en normaalisti niin paljon käytä. Juurikin sen takia on niitä vähemmän käytettyjä lihaksia hyvä aktivoida.

Pyrin aina lämmittelemään kunnolla ennen kuin alan ''tempppuilemaan'', etten reväytä tai satuta itteäni muuten. Yleensä lyhyt 3-4km rento juoksulenkki toimii hyvänä lämmittelynä tai jos en halua lähteä kirmailemaan kodin ulkopuolelle, lämmittelen kotona seuraavasti: 2min haarahyppely,20 kertaa jännehypyt, 20 kertaa burpee/yleisliike, 2min haarahyppely.


Lämmittelyn jälkeen teen erilaisia vatsalihasliikkeitä, mm. istumaannousuja, linkkuveitsiä, lankku- ja hooverpitoja. Teen myös pari erilaista kyykkyä (syvä- ja sumokyykkyjä), jotta jalat eivät ehdi kylmettyä ennen varsinaista kehonhallintatreeniä. Parikymmentä punnerrusta vielä ja sitten oon valmis varsinaiseen treeniin.

Perus liike etenkin joogatessa. KYLKIPITO:
Pysy asennossa 30sek per puoli. Toista 6kertaa.

TÄHTI. Hieman vaativampi kuin edellinen liike.
Pysy asennossa 15sek per puoli, toista 4kertaa.

SUPERMAN JALAN NOSTON KANSSA.
Itse teen niin, että punnerran aina siinä välissä kun vaihdan kättä ja jalkaa.
Pysyn  kuvan asennossa noin 5-10sek, toistan liikkeen yhteensä 20 kertaa.

Sama idea kuin edellisessä, mutta käden ja jalan suoristamisen sijaan kurotan
 kädellä selän takan vastakkaista jalkaa kohti. Toista 20 kertaa.

HOOVER PUOLISUORILLA KÄSILLÄ.
Ojentajissa on koko ajan jännitettä ja koko kroppa joutuu työskentelemään
 kovemmin asennon säilyttämiseksi. 4x1min toistot.

4x20sek. Ei sen enempää selitettävää. Kuva kertoo olennaisen.
 Tuttu liike joogasta.

Tämä on itselleni yksi haastavimmista liikeistä.
Sama lähtöasento kuin edellisessä liikkeessä, mutta oikea jalka
 tukeutuukin vasempaan käteen. Ja oikea jalka kohti taivasta.
 Asennossa olisi tarkoitus pysyä 5-10sek kerrallaan ja tietenkin mitä
 paremmin liikkeen osaa sitä kauemmin siinä pysyy.
(Naamani ei kosketa maata, vaikka siltä näyttääkin ;) )

Erilaisia siltavariaatioita:

Perus silta.

Normi silta jalat ja kädet mahdollisimman suorina. 

Yhden jalan silta.

Yhden käden silta.

Lopuksi venyttelen ja saatan käydä pienellä juoksulenkillä.

Tälläisen treenin teen kesäkaudella melkeinpä kerran viikossa ja talvikaudella saatan tehdä useamminkin. Tällä kertaa tein treenin ulkona, mikä vaikuttaa siihen mitä liikkeitä teen, mutta kokonaisuutena treeni on aika sama tein sen sitten sisällä tai ulkona.

Helsinki City Marathon 2015

Nyt se on suoritettu, nimittäin elämäni ensimmäinen maratoni. Päätavoite oli päästä maaliin ja se toteutuikin yllättävän helposti.

Perjantain ja lauantain välinen yö meni pyöriessä ja miettiessä kaikkea mikä voisi mennä juoksussa pieleen. Eniten pelkäsin sitä, miten vatsani reagoisi noin pitkään juoksuun. En todellakaan halunnut, että HCR:ssa tapahtunut oksentelu uusiutuisi.

Lauantaina lähdin jo puoli yhden aikaan kohti Kisahallia, vaikka lähtö olikin vasta kolmelta. En tykkää yhtään kiireestä kisapäivinä, joten pyrin menemään vähintään 1,5h aikaisemmin kisapaikalle. Makoilin nurmikolla ja yritin ottaa mahdollisimman rennosti ennen lähtöä.

Kolmelta olikin sitten aika lähteä vähän pidemmälle lenkille. Lähdin TODELLA rauhallisesti liikkeelle. Alussa oli pientä ruuhkaa, mutta se ei mua tällä kertaa haitannut, enkä lähtenyt tekemään ohituksia,vaan kirmailin virran mukana. Ekat viis kilometriä meni oikein rennosti. En muista millon viimeks olisin juossut 5km niin hitaasti, mutta siinä vaiheessa ei kiinnostanu, koska mielummin liian hitaasti kuin nopeesti.

Rennosti viiden kilsan kohalla.
Kuva Jukka Järveläinen

Mitäs sitä juostessa ja hyvää musiikkia kuunnellessa. Tiesin, että noin 15km kohalla olisi äiti ja iskä kannustamassa ja helpostihan ne sieltä bongasin. Tsempit huudettii ja matka jatkui.

15-20km pääsin etenemään hyvin parin juoksijan porukassa,
 eikä itse tarvinnu vilkuilla tahtia Garminista.

Keskustassa juostu mukulakivetys pätkä oli todella epämielyttävä kokemus, koska koordinaatiokyky ei ollut mikään kaikista paras tossa vaiheessa. Nilkat meinas muljahtaa moneen otteeseen, mutta onneks sain pidettyy tasapainon tahtia hidastamalla. Mukulakivetys pätkän juoksemista helpotti myös se, että kaverini oli kannustamassa siellä :)

19km kohdalla

Noin 25kilometrin kohdan jälkeen jalat alko menemään kunnolla tukkoon. Ei mitenkään maitohappojen takia vaan muuten vaan tukkoon. Katsoin Garminia ja näytti sykkeeks 140. MITÄ? Ikinä juokse noin matalilla sykkeillä. 

Tiesin, että jalkojen tukkoisuus johtui siitä, etten ollu pystynyt vetämään tarpeeksi kunnollisia pitkiksiä ennen varsinaista maratonia. Jalat eivät vaan ollu tottunnut niin pitkäaikaiseen tärähtelyyn.

30km kohalla ajattelin, että tässähän tää ny sitten oli. Vikat 12km menee helposti ja niihän ne menikin. 35km kohalla nostin tahtia ja jalatkin alko virkoamaan. Vaikka nostinkin tahtia, kävelin juomapisteet läpi ja join ihan rauhallisesti, joten vauhdin lisäys ei loppuaikaan ihan kauheasti vaikuttanut. Kun näin 40km:n taulun niin kehon valtasi euforinen olo. Enää 2km ja sitten tää on ohi.  Viimenen mäki juosten ylös ja sitten täysiä maaliin. Yllätyin siitä miten kovan loppukirin pystyin vetämään. 

Kello pysähtyi aikaan 4:21:25h ja olen siihen ihan tyytyväinen ottaen huomioon miten vähän oon pystynyt viimesien kahen kuukauden aikana juoksemaan. Nyt jalat kyllä pitävät huolen siitä, etten unohda, että juoksin maratonin eilen, sen verran kivuliasta kävely on.

Ensi viikon lauantaina on vuorossa Helsinki City Triathlon ja sitten on kisakausi 2015 ohi. Offseason tulee kyllä oikein mukavaan kohtaan!

Kohti tuntematonta...

Tämä kesä on ollut mulle todella raskas urheilun suhteen. En ole yltänyt ihan sille tasolle mille olisin halunnut ja loukkaantuminen sotki myös asioita hieman. Huomenna on kuitenkin tiedossa yksi tämän kesän päätavotteista, nimittäin Helsinki City Marathon. Itsehän en ole ikinä maratonia juossut ja sen takia huominen jännittää aikalailla. Tiedän, että kunnon puolesta pystyisin juoksemaan alle neljän tunnin, mutta jalkaongelmat aiheuttavat turhankin paljon ahdistusta. 100%:ssa kunnossa en siis ole.

***

Viime viikkoina olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman pitkiä treenejä, jotka ovat toimineet hyvin kroppaa pitkään urheilusuoritukseen valmistavina treeneinä.

Tein pari pidempää pyörälenkkiä ja viime viikon keskiviikkona päätin vetästä vielä viimesen kunnon pitkän juoksulenkin ennen maraa.

Valitsin juoksulle tarkoituksella kuuman päivän, että tietäisin sitten vähän miten varautua 42km taivallukseen jos sattuu olemaan mulle lämmin sää eli yli 15 astetta. Lenkki meni kokonaisuutena oikein hyvin. Juoksin Svartholmenissa ja Tuskasessa ja sen voin todeta, etten missään muualla ole juoksemisesta yhtä paljon nauttinut. Vaikka alusta olikin koko ajan asfalttia, ei se tällä kertaa haitannut, koska maisemat olivat sitäkin ihanammat. 12km toiseen suuntaan ja samaa reittiä takasin. 

Kun lopetin lenkkini, tuli pieni rytmihäiriö kun tajusin, että ei hemmetti 15.8 olisin tässä vaiheessa vasta puolessa välissä matkaa. Mihin sitä taas on tullu lupauduttuu XD. Yli 30km lenkkejä oon vedelly pari, joten kyllähän ne viimeset 10km tullaa, vaikka väkisin.

***

Huomenna lähden matkaan rauhallisesti ja maaliin pääsy tulee olemaan tavoite numero ykkönen. Kaikki on vaan siitä kiinni kestääkö jalkasyrjä ja toivotaan, että kestää. Neljä ja puol tuntii on sellanen maksimi juoksulle, koska sitte loppuu musat XD. Soittolista kestää 4.28h, joten sitä ennen ois tarkotus olla maalissa,hahaha!! Usein kisoissa vaivun tietynlaiseen transsiin, mikä helpottaa matkan tekoa huomattavasti ja toivon, että huomennakin käy niin. Olen juossut 3 kertaa Helsinki City Runin, mutta ilman opastusta en sitä samaa reittiä pystyisi kisan jälkeen muistin varassa juosta, koska nekin suoritukset on menny niin transsissa, etten kauheesti oo ollu tietonen ympäröivästä maailmasta. Muuten mulla on todella hyvä paikkamuisti, jos kerran oon käyny jossain osaan sinne uudestaankin, mutta toi ei päde kisareitteihin. Veikkaanpa, että huominen tulee olee sen verran tuskanen päivä, etten ihan heti edes haluakkaan muistaa missä sitä tuli juostua.

Tänään olisi tarkoitus hakea kisanumero yms., jotta voin keskittyä kunnolla huomiseen. Huomenna aamulla pitää vaan pyrkiä olla mahdollisimman paljon jännittämättä, koska olen ns vatsajännittäjä, joten mitään imeytymisongelmia en huomiselle kaipaa.

Viime hetken neuvot ovat tervettuleita!

Onko muita tulossa juoksemaan??