.

.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Pienet asiat merkitsevät!

Viime aikoina on tapahtunut todella paljon niin negatiivisia kuin positiivisia asioita sekä yksityiselämässäni että treeneissä. Yksityiselämäni asioita en täällä aio sen enempään puida, mutta nekin ovat saaneet minut miettimään, miten suuri vaikutus pienillä asioilla voi olla ja miten nopeasti asiat voivat muuttua.

Pienillä asioilla on joskus jopa pelottavan suuri vaikutus lopputulokseen. Triathlonissa se voi tarkoittaa esim yhden vaihdon epäonnistumista tai renkaan puhkeamista ja kisa voi olla sitten sellaisen asian takia piloilla. Yleensäkin elämässä se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että sanoo yhden väärän sanan väärään aikaan.

Viime aikoina olen karulla tavalla huomannut se, että kokonaisuuksien sijaan pitää osata miettiä myös ihan pienimpiäkin yksityiskohtia. Joskus taas sitten pitää osata ajatella asioita suurempina kokonaisuuksina. Tällä viittaan siihen, että tällä viikolla olen ollut "huolestunut" siitä, että treenit ovat sujuneet liian hyvin ja on tullut ajateltua, ettei niiden pitäisi sujua tässä vaiheessa kautta vielä tähän malliin, mutta pitää nauttia vielä kun voi XD. Viikkoja treenien suhteen pitää osata ajatella kokonaisuuksina ja yksittäisiä harjoituksia sitten yksityiskohtia myöten.

Miten sitten tietää milloin asiaa pitää ajatella miltäkin kannalta? Kokemuksesta? Oman fiiliksen mukaan? Vastausta noihin kysymyksiin en tiedä muuten kuin treenien kannalta. Yksi epäonnistunut treeni ei pilaa koko viikkoa, eikä yksi liian korkea sykepiikki pilaa yksittäistä harjoitusta.

Väsymys on alkanut toden teolla ottamaan vallan kehossani ja on todella vaikeaa yrittää taistella sitä vastaan. Elämässäni sattuu ja tapahtuu ja se vie paljon energiaa. Keho käy sen verran ylikierroksilla, että alkaa mielikin olla vähän solmussa. Myllerryksen keskellä olen huomannut, että kaverit ovat yksi suuri syy siihen, että jaksan päivästä toiseen.
penkkareissa hymyillytti kaikkia

Kaverin seurassa on helppo hymyillä :)
Hyville ystäville voi avautua asiasta kuin asiasta ja oma olo helpottuu kun saa tarvitsemaansa vertaistukea ja mahdollisesti jopa hyviä vinkkejä. Mulla ei ole mitään kunnon kaveripossea vaan tykkään siitä, että todella tunnen ystäväni ja sen takia en "keräile" tyyppejä ympärilleni vain sen takia, että voisin sanoa, että mulla on vaikkapa kolkyt kaveria.

...

Pienet asiat siis tekevät suuren eron. Tätä tekstiä kirjoittaessa mietin monta kertaa, miten tässäkin jopa sanavalinnoilla on väliä, mutta en anna sen vaikuttaa vaan käytän niitä sanoja mitkä tuntuvat tässä hetkessä hyvältä. Kannattaako pienet asiat sitten aina huomioida? Oma mielipiteeni on KYLLÄ.
Tänään huomasin sen, että aurinkoinen sää sain mieleni virkistymään erittäin raskaan viikonkin 
jälkeen.

Aivan ihana sää lenkkeilyyn ja sisätreeni vaihtuikin ulkoiluun.

Viikon aikana tein  virheen siinä suhteessa, että aloin miettimään ja arvostelemaan itseäni siitä, että näytin tunteeni julkisesti. Enkä tällä kertaa tarkoita positiivisia tunteita. Keskiviikkona tapahtui sen verran ikäviä asioita, että kun siihen lisäsi yber hyber väsymyksen niin jokainen voi itse päätellä lopputuloksen. Olen aina ollut sellainen ihminen, että en tykkää saati kehtaa näyttää suruani julkisesti muiden läsnäollessa ja olen kokenut, että esim julkisesti itkeminen antaa minusta heikon kuvan. Viikon tapahtumien jälkeen olen pikku hiljaa alkanut tajuamaan parin kaverin avustuksella, että on ihan oikei näyttää miltä oikeasti tuntuu. Tämäkin on pieni oivallus, mutta sillä on suuri merkitys henkisen jaksamisen kannalta.

...

Loppuun vielä vähän tän päivän treenistä, Sen verran hieno sää oli tänään niin päätin tehdä sisäpyöräilyn+juoksun sijaan ulkona juosten pitkän lenkin.
Lämpimästi päälle ja aurinkolasit silmille ja eikun menoks.
Kilometrejä kertyi lopulta 25 ja olo oli koko lenkin ajan aivan loistava, vaikka syke kävikin välillä turhan korkealla, niin en antanut sen häiritä vaan mietin kokonaisuutta.

Tykkään juosta todella paljon metsässä ja tänäänkin päädyin puitten sekaan kirmailemaan. 
Arabianrannassa oli havaittavissa selkeitä kevään merkkejä.
Pitkään lenkkiin oli hyvä lopettaa tämä viikko. Sai viettää aikaa ihan vain omien ajatusten kanssa ja  samalla nauttia ihanasta säästä.


Hymyily parantaa omaakin oloa!!

HYVÄÄ ALKAVAA VIIKKOA KAIKILLE!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti